Laiva on lastattu Liverpoolissa – viikko aavalla valtamerellä

Isovaari Erland nousee Hullissa satamaan muiden Hangosta Polaris-laivalla matkustaneiden siirtolaisten mukana. Tiketin hintaan kuuluvat matkajärjestelyt hoituvat kielitaidottomiltakin edelleen moitteettomasti. Matkustajat ohjataan Liverpooliin meneviin siirtolaisjuniin. Junassa on vaunuja sadoittain ja vetureita kymmenittäin. Matkaa tehdään niin hurjaa vauhtia, että sellaisesta ei Suomessa voitu uneksiakaan. Englannin itärannikolta Kingston-Upon-Hullista halki saarivaltion kohti Liverpoolia lännessä matkaa kertyy linnunteitse hieman alle 200 kilometriä. Junalla matka taittuu neljässä tunnissa. Ratoja on suomalaisten suureksi ihmetykseksi kaksi rinnakkain. Junia suhahtaa ohitse tuon tuostakin. ”Englannissa aika on rahaa, ei jouda toinen juna odottamaan toista asemalla”, toteaa eräskin matkaa taittanut Entinen Eikanmäen Antti, ja laskee 36 junaa tulleen vastaan. Tunneleissa junien ohittaminen tuntuu kaikista häijyltä, pisin tunneli kuului olevan kahdeksan kilometriä pitkä ja sen läpi kulkeminen kesti kokonaista kuusi minuuttia. Seutu näyttää niin viljellyltä, että missään ei näkynyt paikkaa mihin ihmiskäsi ei olisi koskenut.

Liverpoolissa junaa ovat vastassa eri linjojen agentit. Siirtolaisiksi lähtevät kuljetetaan kahden hevosen vetämillä omnibusseilla siirtolaishotelleihin. Siellä matkustajia odottaa katettu pöytä. Tarjolla on soppaa ja paistia siisteiltä lautasilta sekä kahvia posliinituopeissa. Hyvin ruoka maittoikin matkanteon jälkeen. 

Siirtolaishotellissa joutui valtamerilaivan lähtöä odottamaan vuorokaudesta jopa useaan päivään, riippuen valitusta valtamerilinjasta ja sen aikataulusta. Matkaa journalistimielessä taittanut Päivälehden kirjeenvaihtaja odotti lähtöä maanantaista keskiviikkoaamuun. Hotellia hän kehui viihtyisäksi ja vertasi sitä suomalaisen pikkukaupungin majoitusvaihtoehtoihin. Kahden hengen huoneessa huonekumppani ennätti vaihtua ruotsalaisesta norjalaiseen. Entinen Eikanmäen Antti pääsi matkaan jo seuraavana päivänä.

Liverpool ei satamakaupunkina ollut niin savuinen kuin Englannin tehdaskaupungit mutta nähtävää siellä oli ummikolle vähän eikä siirtolaislippuun kuulunut opastettua kaupunkikierrosta. Vilkasliikenteiset kadut, outo kieli ja paikallisten hämmästyttävän siisti pukeutuminen kävivät silti nähtävyyksistä suomalaisille, joista osa oli elänyt hyvinkin suljettua elämää pienellä maalaispaikkakunnalla. Kokeneemmat varoittivat ensikertalaisia petkuttajista ja varkaista, joita helposti alkoi parveilla liian hyväuskoisten vanavedessä.

Liverpoolin ja Hullin poliiseja, taustalla Polaris-laiva, lukee kuvan tiedoissa. Työväen Arkisto. CC BY-NC-ND 4.0

Valtamerilaivaan siirtyminen tarkoitti viimeistä opastettua osuutta vanhassa maailmassa ja viikon kestävän merimatkan alkua. Siirtolaisia, tavaroita, postia ja muuta rahtia kuljetettiin pienillä laivoilla suureen valtamerialukseen. Matkustajien liput tarkistettiin joka käänteessä, uudestaan ja uudestaan. Oli laskuveden aika ja isovaari Erland sai odottaa valtamerilaiva Cambromanin kannella kuusi tuntia, ennen kuin laiva illalla pääsi lähtemään Liverpoolin satamasta. Seuraavana päivänä näkyi vielä Irlannin pohjoisrannikko, sen jälkeen ympärillä oli viikon verran vain aavaa merta.

Valtameren ylitys ja ankkuroiminen Quebeckin satamaan kesti isovaari Erlandin valitsemalla Cambroman-laivalla kahdeksasta kymmeneen vuorokautta. Cambroman oli Dominion Line -varustamon valtamerilaivoista pienimmästä päästä, sen kooksi ilmoitettiin 5 500 tonnia. Varustamon tuolloin suurin laiva Commonwealth oli kooltaan 13 000 tonnia. Laivan koko vaikutti matkan hintaan mikä korreloi tietenkin myös matkan kestoon ja matkustusmukavuuteen. Erland lienee valinnut Cambromanin tarjouksen ennen kaikkea edullisen hinnan vuoksi.

Dominion Linjan mainos. Lentäviä Lehtiä: perhelukemisto kaikenikäisille 1.10.1902.

Suuret valtamerilaivat kilpailivat matkan kestolla ja henkilökunnan lukumäärällä ja tarjosivat samalla luksusta, joka maksoi. Saksalaisen 16 000 tonnisen Deutschland-laivan henkilökunta ylitti jopa 550 henkeä, kerrottiin Perä-Pohjolainen-sanomalehdessä.  Päällystöön kuului kapteenin lisäksi kuusi eriasteista perämiestä. Vakituista meriväkeä oli palveluksessa 42 henkeä, lisäksi kirjanpitäjä kahden apulaisensa kera. Ruokakomentoon kuului ylikokin lisäksi 53 henkilöä, mukaan lukien kolme sokurileipuria, kolme teurastajaa ja 16 astianpesijää. Matkustajia palveli kolme ylistuarttia neljän apulaisen kanssa sekä 123 tarjoilijaa, 10 naispassaria, neljä välikannen passaria sekä yksi viinuri. Orkesterissa musisoi 12 miestä. Mikäli matka sujui ongelmitta, laivan seitsemän sähköjohtopalvelijaa jäivät matkustajille huomaamattomiksi. Sen sijaan käsityöläisiksi laskettavat kolme parturia lienevät tulleet tutummiksi, samoin läkkiseppä, puuseppä ja kirjansitoja sekä lääkäri apulaisineen. Lääkärin tehtäviin laivalla kuului paitsi matkustajien äkilliset sairastumiset niin myös hygieniasta huolehtiminen kuten keittiön siisteystarkistukset. Laivan konehuoneen hoitaminen vaati suurimman henkilömäärän, insinöörin ja ylikoneenkäyttäjän lisäksi useita koneenkäyttäjiä, sähköteknikoita ja koneenrasvaajia sekä apulaisia ja tarpeistonhoitajia. Höyrylaivoista kun puhutaan, niin yksistään lämmittäjien määrä läheni sataa, samoin hiilennostajien. 

Laivan lämmittäjä lisää kivihiiltä uuniin. Lähde: https://www.gjenvick.com/OceanTravel/SteamshipCrew/1900-TheHardLifeAndWorkOfASteamshipStoker.html

Cambromanin henkilökunta lienee pyörinyt jossain parin sadan paikkeilla ehkä alle. Se oli varmaa, että lämmittäjiä ja hiilenkantajia tarvittiin useita, höyrylaivasta kun oli kysymys. Suomeen kirjoitetuissa kirjeissä kohtelua siirtolaislaivoilla ei ole moitittu, mitä nyt kahvin mausta ei pidetty. Päivälehden kirjeenvaihtaja kehui ruokatarjoilua täysin tyydyttäväksi, aterimia ja astioita puhtaiksi. Kolmannen luokan matkustushyteissä oli kahden- neljän tai kuuden hengen perhehyttejä. Pitkiä päiviä valtamerellä rytmittivät ruoka-ajat. Aamiainen tarjottiin jo seitsemältä. Siihen kuului kokonainen posliinituoppi kerman ja sokerin kanssa valmiiksi sotkettua kahvia, vehnäpullia, voita, paistia, kalaa ja mahdollisesti muita lisukkeita. Päivälliseksi klo 12 saatiin vehnäpullia tai keksiä, voita soppaa, paistia ja maukas jälkiruoka. Illalla oli tarjolla vehnäleipää, kylmiä leikkeleitä, voita tai hilloa sekä posliinituopillinen teetä. Ajanvietteeksi yritettiin keksiä myös erilaisia pelejä, leikkejä ja tanssia. Samassa laivassa oli matkustajina suomalaisten lisäksi muita pohjoismaalaisia. Spontaanisti muodostetut kuorot saattoivat otella keskenään laulutaidoissa. Tunnelmaa latisti meritauti, joka vaivasi jossain vaiheessa lähes kaikkia matkustajia.

Kolmannen luokan makuuhytti kahdella vuoteella. Dominion Linjan mainoksesta. Lentäviä Lehtiä: perhelukemisto kaikenikäisille 1.10.1902.

Kun matkustajat näkivät maata Cambromanin kannelta kesti vielä kaksi päivää ennen kuin laiva ankkuroi määränpäähän Quebeckin satamaan Saint Lawrece -joen varrella. Isovaari Erlandin kanssa laivasta poistui hieman yli 20 muuta suomalaista. 24-vuotias Elias Kurikka Kuortaneelta ja 17-vuotias Juho Ahomäki Lapualta olivat tulleet Erlandin kanssa samaa matkaa jo Hangosta. Heidän määränpäänsä oli Ishpeming Michiganissa. Suurin osa muistakin suomalaisista aikoi Yhdysvaltojen puolelle. Erlandin lisäksi vain Mikkola tai Mikkilä -nimisellä, 40-vuotiaaksi kirjatulla henkilöllä oli merkitty määränpääksi Eveleth, Minnesota.

Sekä Michiganiin että Minnesotaan matkustavat lähtivät saamiensa ohjeiden avulla taivaltamaan yhdessä kohti Sault Ste. Marie -nimistä kaupunkia Kanadan Ottawassa, jonka saman niminen kaksoiskaupunki sijaitsee Yhdysvaltain puolella maiden rajaa. Quebeckistä lähti laivan saavuttua jo samana iltana juna Montrealiin, jonne saavuttiin seuraavan aamuna. Päivä oli aikaa katsella Montrealin elämää, illalla matka jatkui. Sudbury-nimisestä kaupungista lähti haararata Sault Ste. Marieen ja siitä Yhdysvaltain puolelle. Sen jälkeen suomalaisten tiet pikkuhiljaa erkanivat. Erland Oksasen ja Mikkolan matka kulki Lake Superior -järven pohjukassa sijaitsevaan Duluthin kaupunkiin, josta oli enää kivenheiton matka, alle 100 kilometriä, määränpäähän Evelethin kaivoskaupunkiin. Heinäkuu vuonna 1900 alkoi olla jo lopuillaan.

Isovaari Erlandin matka Quebeckista, Kanadasta Yhdysvaltain puolelle Minnesotan Evelethiin kulki suurin piirtein kuvassa näkyvää reittiä. Sault Ste. Marien Erland itse mainitsee myöhemmin kansallisuushakemuksessa paikaksi, jota kautta hän ylitti rajan Yhdysvaltoihin. Nykyään rataverkkoa on harvennettu eikä samaa matkaa voi enää tehdä rautateitse. Lähde: Google Maps.

2 thoughts on “Laiva on lastattu Liverpoolissa – viikko aavalla valtamerellä

  1. Kiitos hyvästä tarinasta. Joitakin merenkulkuun liittyviä pikkujuttuja olisin korjannut, mutta muuten oli miellyttävä lukuhetki.

    1. Hei! Kiitos palautteesta. Kerro ihmeessä mitä virheitä huomasit, merenkulku ei todella ole vahvaa aluettani 😀 Varmaan ainakin tuo tonniston ilmaisu laivoissa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.