Amerikansuomalaisten kalastajien kummallinen kokeilu Knäsössä 1922

Olen historiablogissani seurannut isovaarini Erland Oksasen matkaa Amerikkaan. Sarja jatkuu vielä, mutta tähän väliin paljastus: isovaarin matka ei pääty Amerikkaan vaan jatkuu Oregonin osavaltion Astoriassa perustetun kalastusosuuskunnan matkassa Vienan Karjalaan. Kalastusosuuskunnan seikkailuista on vastikään julkaistu kirja Amerikansuomalaiset Knäsössä, Neuvosto-Venäjällä 1922. Kirjoittaja olen tietenkin minä itse, Tuija Wetterstrand, ja kustantaja Siirtolaisuusinstituutti, jonka verkkokaupasta kirjaa voi tilata. Kirja löytyy myös vapaasti ladattavana e-kirjana Doriasta.

Kirjan kansikuvassa on sommittelemani kollaasi, jossa taustalla on osa Itä-Karjalan ja Kuollan Lapin karttaa vuodelta 1918. Etualalla vasemmalla on perhekuva vuodelta 1901, johon silloin jo Amerikkaan kadonnut Erland on liitetty toisesta kuvasta ja oikealla Erland noin vuonna 1930.

Amerikansuomalaiset vasemmistolaiset innostuivat suuresti, kun bolševikit Neuvosto-Venäjällä vakiinnuttivat asemansa sisällissodan jälkeen 1920-luvulla. Innokkaimmat olivat heti valmiita lähtemään uuden työläisten paratiisin rakennustalkoisiin. Lähtijöitä varten perustettiin neuvontatoimisto New Yorkiin. Yksin ei saanut lähteä, piti perustaa osuuskuntia, joiden täytyi tulla toimeen omillaan ja viedä kaikki tarpeellinen varustus mukanaan. Loppuvuodesta 1921 ja alkuvuodesta 1922 Yhdysvalloissa ja Kanadassa perustettiin kymmenkunta osuuskuntaa, joista kolme aloitti toimintansa ja lähti matkaan tasan sata vuotta sitten. Kalastusosuuskunta sekä rakennusosuuskunta suuntasivat Neuvosto-Karjalaan Vienanmeren rannalle. Donin aroille lähelle nykyistä itä-Ukrainan rajaa perustettiin Kommuuna Kylväjä.

Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitsevassa Astorian kaupungissa perustetun kalastusosuuskunnan suuntana oli pieni Knäsön kalastajakylä Vienanmeren pohjukassa Neuvosto-Karjalassa. Lähtijöitä oli satakunta, joukossa kokonaisia perheitä, joukossa myös isoisän isäni, silloin 49-vuotias Erland Oksanen. Kalastusosuuskuntalaisten tarkoituksena oli perustaa Knäsöön kalastuskeskus. Lopullisena päämääränä oli uudistaa koko Neuvosto-Venäjän kalatalous. Apuvoimiksi mukaan liittyi kymmenen rakennusosuuskuntalaisia, joiden oli määrä auttaa rakentamaan kaikille asunnot, kalasäilyketehdas ja julkiset rakennukset.

Kalastusosuuskunnan hanke sai virallisen statuksen, kun Karjalan työkansan kommuuni perusti yhtiön, Karjalan Kalatrustin, hallinnoimaan kalastusta Karjalassa yhdessä kalastusosuuskunnan kanssa. Karjalan johtaja Edvard Gylling oli erityisen suopea hankkeelle.

Kalastajien pääjoukko lähti matkaan Astoriasta 4. kesäkuuta 1922, matkasi junalla halki Yhdysvaltojen. Matka jatkui laivalla New Yorkista. Heti Pietariin saavuttua alkoivat vaikeudet, Petroskoista ei päästy junaan sovitussa aikataulussa ja perillä odottivat rakennusosuuskuntalaiset tyhjin käsin. Junavaunullinen rakennustarvikkeita ja työkaluja oli juuttunut matkalle, rakennuksia varten tilattu puutavara viipyi ja viipyi. Majoituksena koko joukolle oli tarjolla vain vetoinen vanha hirsirakennus.

Vanha, rakeinen lehtikuva. Otettu mäeltä kohti Vienanmeren pohjukkaa. Edessä kylä, taustalla vuoria. Oikealla niemenkärkeen on piirretty nuoli ja kirjoitettu "kannutuslaitos ja rautatie".
Alkuperäinen kuvateksti: ”Uusi työmaa. Knäsön kylä, joki ja näköala Kannanlahdelle. Knäsö (ven Knjazoja guba) on entuudestaan tunnettu hyvänä satamapaikkana, kalastusasemana ja kauppakeskuksena.” Punikki 15.9.1922 -kuvitusta. Kannutuslaitos on finglishiä, suomeksi säilyketehdas.

Vaikeudet seurasivat toistaan. Alkeelliset olot ilman minkäänlaista terveydenhuoltoa pelottivat perheellisiä.  Suunnitellun kalasäilyketehtaan laitteet eivät koskaan saapuneet. Kalastusveneitä ei kannattanut lähettää ruostumaan Vienanmeren rannalle. Suhteet paikallisiin pysyivät etäisinä. Rakennushommat eivät edenneet. Muurmannin rataa hallinnoiva rautatiehallinto Moskovassa löi osaltaan kapulaa rattaisiin.  Hankkeelle suosiollinen Edvard Gylling joutui syksyllä 1922 sairaalaan ja hänen jalkansa amputoitiin saman vuoden joulukuussa. Omaisuutensa ja tulevaisuutensa työläisten uudelle uljaalle valtakunnalle uhranneet amerikansuomalaiset eivät ymmärtäneet miksi heidän hyvää tarkoittavat aikeensa kohtasivat jatkuvasti kohtuutonta vastustusta.

Ensimmäiset lipesivät joukosta jo alkusyksystä. Yksi palasi Amerikkaan, osa muutti parempiin olosuhteisiin Petroskoihin. Isovaari Erland pestautui töihin Tsuupan kaivoskaupunkiin, Knäsöstä noin 100 kilometriä etelään linnuntietä. Loppu ei vieläkään ole historiaa, sillä Erlandin matka jatkuu Tsuupasta eteenpäin. Minne, se selviää kirjasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.