Viihdettä sodan varjossa

Helsingin terveysviranomaiset olivat 1914 alussa tutkimuksissaan todenneet, että elävillä kuvilla ei ollut vahingollisia vaikutuksia lasten ja nuorten hermostoon ja näköaistiin. Näin pääkaupunkiseudun elokuvien yleisömääriä ei rajoittanut enää muu kuin sotaveroihin kuuluvan huviveron korotukset. Kotimaisia elokuvia ei tarjonnassa juuri ollut. Laitteiston ja raakafilmin hankkiminen oli vaikeaa ja ulkokuvaus oli kiellettyä. Suomalainen elokuvatuotanto tyrehtyi lähes kokonaan ensimmäisen

Asunto Pitkänsillan pohjoispuolelta

Entisen Fredriksbergin konepaja-alueen, nykyisen Konepajan asuinalueen paikalla lainehti vielä 1800-luvun alussa Sörnäisten järvi. Järveä alettiin kuivata viljelysmaaksi ja laitumiksi 1820-luvun loppupuolella. Vuoteen 1850 mennessä järvi ympäristöineen oli jo niittyä ja osittain raivattu pelloksi. Sörnäisten satamaan vedettiin sivuraide Pasilasta 1863, ja Sörnäisistä tuli Suomen ensimmäinen satama, jonne kauppatavarat voitiin rautatievaunuilla tuoda satamalaiturille. Ensimmäinen öljysäiliö rakennettiin 1889.

Maalta Helsinkiin 1915

Isänpuoleisen isoäitini veli, isoenoni Anton Vilén aloitti työt Helsingissä Valtion Rautateiden Fredriksbergin  konepajan sahaosastolla 12. tammikuuta 1917. Työpaikka oli onnenpotku ja enteili turvattua tulevaisuutta. ”Työllisyys oli hyvä, eihän valtion työstä pantu pois ellei tehnyt jotain rikosta.” Vähänpä hän aavisti, mitä runsaan vuoden päästä tapahtuisi. Anton oli kaksi vuotta aikaisemmin muuttanut töihin Helsinkiin kotitilaltaan Asikkalan Vesivehmaalta. Helsinki oli