Amerikansuomalaisten kalastajien kummallinen kokeilu Knäsössä 1922

Olen historiablogissani seurannut isovaarini Erland Oksasen matkaa Amerikkaan. Sarja jatkuu vielä, mutta tähän väliin paljastus: isovaarin matka ei pääty Amerikkaan vaan jatkuu Oregonin osavaltion Astoriassa perustetun kalastusosuuskunnan matkassa Vienan Karjalaan. Kalastusosuuskunnan seikkailuista on vastikään julkaistu kirja Amerikansuomalaiset Knäsössä, Neuvosto-Venäjällä 1922. Kirjoittaja olen tietenkin minä itse, Tuija Wetterstrand, ja kustantaja Siirtolaisuusinstituutti, jonka verkkokaupasta kirjaa voi tilata.

”Nyt otan kynän käten” – kuulumisia Evelethistä

Vilkkaasti liikennöivät valtamerilaivat kuljettavat matkustajien ja rahdin lisäksi postia Euroopan ja Amerikan välillä. Siirtolaiset kaipaavat kuulumisia kotiväeltään ja kotona oltiin uteliaita kuulemaan miten elämä on lähtenyt sujumaan ”lännen kultalassa”. Erland saa 6. lokakuuta 1900 kirjeen sukulaiseltaan ja ystävältään Anton Etu-Sihvolalta Asikkalan Vesivehmaalta ja alkaa saman tien kirjoittaa vastausta. Kirje alkaa: ”Arvoisa Tuttavani AantonNyt otan kynän

Laiva on lastattu Liverpoolissa – viikko aavalla valtamerellä

Isovaari Erland nousee Hullissa satamaan muiden Hangosta Polaris-laivalla matkustaneiden siirtolaisten mukana. Tiketin hintaan kuuluvat matkajärjestelyt hoituvat kielitaidottomiltakin edelleen moitteettomasti. Matkustajat ohjataan Liverpooliin meneviin siirtolaisjuniin. Junassa on vaunuja sadoittain ja vetureita kymmenittäin. Matkaa tehdään niin hurjaa vauhtia, että sellaisesta ei Suomessa voitu uneksiakaan. Englannin itärannikolta Kingston-Upon-Hullista halki saarivaltion kohti Liverpoolia lännessä matkaa kertyy linnunteitse hieman alle

Ohi Hangon silmän – merimatka Amerikkaan alkaa

Illalla lauantaina 7. heinäkuuta 1900 kokoontuu isovaari Erland Hangossa muiden siirtolaisiksi lähtevien kanssa siirtolaismajalle, jossa Suomen Höyrylaiwa-Osakeyhtiön asiamies yrittää järjestää kaikki nelihenkisiin riveihin, naiset etupäähän. Asiamiehen hermot ovat koetuksella jälleen kerran, vaikka sama hälinä ja huiske toistuu kaksi kertaa viikossa, kun joku yhtiön neljästä siirtolaislaivasta lähtee matkaan Hangon satamasta kohti Englannin Hullia. Ihmiset säntäilevät edestakaisin,

Piletti laivaan ja omaisuus matka-arkkuun – hyvästit perheelle ja Kemille

Kun isovaari Erland Amerikkaan lähti heinäkuussa 1900, lähti samalla moni muukin. Amerikansiirtolaisuuden huippuvuodet olivat 1900–1909 jolloin 150 000 suomalaista lähti merten taakse tavoittelemaan parempaa elämää. Eniten siirtolaiseksi lähteneitä, 23 000, oli vuonna 1902. Luvuissa on mukana myös Australiaan, Etelä-Amerikkaan ja Etelä-Afrikkaan siirtolaisiksi suunnanneet, mutta heidän määränsä on kuvainnollisesti kuin pisara meressä, vain muutamia satoja. Siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan oli

Mies kylvää peltoa heittämällä vakasta siemeniä. Vanha mustavalkokuva.

Seikkailunhalu ja salamarakastuminen – Asikkalasta Kemiin 1895

Isovaarini Erland Oksanen muutti Asikkalasta Kemiin vuonna 1895. Pian muuttonsa jälkeen hän meni naimisiin Oulusta kotoisin olevan isomummini Olga Marian kanssa. Mikä sai parikymppisen nuoren miehen tekemään elämässään varsin nopeassa tahdissa melkoisen isoja päätöksiä? Seikkailunhalu ja salamarakastuminen? Siltä näyttäisi, ainakin jos tulkitsee säilyneitä kirjallisia lähteitä. Erland Oksanen syntyi Asikkalan Vesivehmaan Kopposelassa 14.4.1873. Oksanen-sukunimen Erland otti

Lisäluku Oolannin sodan suomalaisvankeihin

Parin vuoden takainen blogipostaukseni Oolannin sodan suomalaisvangeista sai niin paljon kiinnostuneita kommentteja, että lupasin etsiä lisää tietoa Bomarsundin taistelussa englantilaisten ja ranskalaisten vangeiksi ottamista suomalaisista. Hieman aikaa siinä vierähti, mutta ovatpahan lähteekin hieman hankalasti löydettävissä. Kaisa Kyläkosken Sukututkijan loppuvuosi –blogissa julkaistun artikkelin ”Sotavankimme Ranskassa” pohjalta oivalsin, että aiheeseen perusteellisesti syventyminen vaatisi englantilaisten ja ranskalaisten sanomalehtien

Kokeellista arkeologiaa kalliomaalausten sidosaineilla. Loppuraportti.

Suomen kalliomaalaukset – Bongarin käsikirjan viimeisiä viilauksia tehdessämme halusimme mieheni kanssa harrastaa kokeellista arkeologiaa tutkimalla kalliomaalausten tekoa erilaisilla sidosaineilla ja eri tekniikoilla. Sidosaineiksi valikoituivat yleisimmin veikatut veri, rasva ja muna. Taiteilijaksi valikoiduin minä, tosin ilman meriittejä. Sormen lisäksi tekniikoina käytin kahta erityyppistä puutikkua. Väripigmenttinä käytimme punamultaa, jota otimme heinäkuussa 2012 talteen Puumalan Vetotaipaleen kalliomaalauksen takana

Kalliomaalauksia tulkitessa – unohda Kalevala!

Miksi suomalaisissa kalliomaalauksissa ei ole kuvattu karhua kuin muutamassa harvassa poikkeustapauksessa, jotka nekään eivät ole täysin aukottomasti tulkittavissa karhuiksi? Yleisin selitys on Kalevalaan ja vanhaan suomalaiseen mytologiaan pohjautuva uskomus, että lausumalla karhun oikean nimen manaa sen esiin. Siksi karhua piti kutsua peitenimillä kuten otso, nalle tai mesikämmen. Karhulle on kerätty ainakin parisataa rinnakkaisnimeä. Samalla peitenimien

Oolannin sodan suomalaisvangit

Innostuin muistelemaan Englantiin sotavankeina vietyjä Oolannin sodan suomalaistaistelijoita sen jälkeen, kun osallistuin HSJ:n (Helsingin seudun journalistit) järjestämälle Isosaaren retkelle. Oppaanamme toimi maanmainio Jarmo Nieminen. Isosaari Helsingin edustalla avautui yleisölle vasta pari vuotta sitten oltuaan pitkään suljettu armeijan alue, ensin Venäjän valtakunnan sitten itsenäisen Suomen. Isosaaren venäläisten tykkipattereiden sementtivalutöistä olen kertonut aikaisemmassa blogipostauksessani Merilinnoituksen patterityöt. Vuonna