”Tuskin löytynee maailmassa onnellisempaa ihmistä kuin kullanetsijä sillä hetkellä, jolloin hän perkkausalastaan löytää kultakimpaleen tai kallion, jossa huomaa olevan runsaammassa määrässä kultaa. Hän näkee suuret vaivansa palkituiksi ja toivo rikkaudesta täyttää mielen.” (Järnefeldt s. 174)

Järnefelt jatkaa todeten, että kullanetsijän elämässä ei ole mitään kadehdittavaa. Hän kulkee paikasta paikkaan kaivantokuokka ja lapio olallaan. Muonavaroja hänellä on jonkun kuun varaksi, hyvä pyssy on ampumavaroineen taistelun varalta petojen kanssa ja riistan hankkimista varten. Näin prospäkkärit elelevät viikot, kuukaudet, vuodet nuuskien purojen varsia ja vuorten rotkoja, tehden työtä milloin mieli tekee ja sää on suotuisa. Illat pitkät ja myrskysäät oleskellaan hirsihuoneissa kertoellen urhojuttuja ja poltellaan piippua. Heidän elämänsä on monessa suhteessa vähemmän hupainen ja he saavat kestää monia vaivoja, mutta elämä on vapaata, he ovat omia isäntiään. Kun he löytävät lupaavan kivilajin, alkavat he kaivella reikää, etsiskellen varsinaista metallisuonta. Usein, liian usein saavat he turhaa työtä tehdä ja aikansa kaivettuaan heittävät työnsä siihen ja lähtevät uusia aloja etsimään. Kun kullankaivaja vihdoin löytää varman paikan on hänellä syytä iloon. Ovathan vuosien toiveet vihdoin toteutuneet.

Järnefeltin kuvaus kullankaivajan elämästä on sijoitettu Coloradoon, mutta voisi hyvin kuvata myös elämää Alaskassa. Kun muistetaan, että isovaari Erland suunnitteli vuoden 1902 loppupuolella lähtöä Coloradoon, niin ehkä kuvaus voisi olla hänen elämästään ennen muuttoa Alaskaan.

Suurin osa Alaskan suurista kultalöydöistä tehtiin 1890-luvun loppupuolella, erityisesti Klondiken kultaryntäyksen aikana. Mutta uusia, riittävän suuria kultalöytöjä tehtiin jatkuvasti myös 1900-luvun alkupuolella niin, että onnenetsijöitä saapui tasaisena virtana Alaskaan, isovaari Erland yhtenä heistä.  Hän päätyi Ophiriin, joka sijaitsi Iditarod-joen varrella, ja asettui sinne todennäköisesti viimeistään vuonna 1908, kun alueella löydettiin lupaavia kultasuonia. Ophir oli tuolloin juuri syntymässä oleva kullankaivajien keskus.

Kullankaivajien elämä oli usein yksinäistä ja fyysisesti raskasta. Alaska tunnettiin ankarasta ilmastostaan, joka rajoitti kaivoskautta. Talvikuukaudet olivat pitkiä ja pimeitä. Pohjoisessa lämpötilat saattoivat pudota jopa -50 °C:een, mutta kullankaivajien asuttamilla alueilla talvet vastasivat jokseenkin Pohjois-Suomen ilmastoa. Asumukset olivat usein alkeellisia, puuta ei aina riittänyt asumuksiin sillä sitä tarvittiin kultavaltauksilla ränneihin ja tukemaan kaivanteiden seinämiä. Usein kaivajat joutuivat asumaan väliaikaisissa telttojen kaltaisissa suojissa.

Isovaari Erlandin aloittaessa prospäkkärin uransa valtauksilla oli jo yleistynyt tapa sulattaa talvisin ikiroutaa höyryn avulla. Klodiken valtauksen alkuaikoina maata sulatettiin vielä nuotiotulia sytyttämällä, mikä oli paljon hitaampaa kuin kuumaa höyryä maahan pumppaamalla. Sulatettu maa nostettiin aina peruskallioon saakka syvenevistä kuiluista maan pinnalle odottamaan kevättä, jolloin maan sulettua sitä voitiin lapioida huuhdontaränneihin, joihin johdettiin vettä läheisistä puroista. Kevyempi maa-aines valui veden mukana ränniä alas, jolloin painavammat kultajyvät tarttuvat rännin pohjaan pituussuuntaan kiinnitettyjen rautojen rakoihin. Kesäisin voitiin potentiaalisia kulta-alueita etsiä purojen ja jokien varsilta vaskaamalla. Peruskalliosta etsittiin mahdollisia kultasuonia.

Kullankaivajat jatkoivat sitkeästi työtään, toivoen löytävänsä oman rikkautensa. Vaikka kulta löytyi usein hippuina myös Erland haaveili muiden kullankaivajien tapaan suuresta löydöstä – nugettista, joka tekisi hänestä rikkaan. Useimmiten työ oli kuitenkin pettymyksiä täynnä: kultaa löytyi juuri sen verran, että pystyi hankkimaan lisää ruokaa ja välineitä.

Monet eivät koskaan löytäneet riittävästi kultaa rikastuakseen. Silti kullankaivaminen oli elämää suurempi unelma, ja monet jatkoivat työtään vastoinkäymisistä huolimatta. Löydetty kulta oli myös helppo menettää lyhyen ajan kuluessa. Alueellisissa keskuksissa kaivajat saattoivat hankkia tarvikkeita, vaihtaa uutisia ja viettää vapaa-aikaa. Saluunat, tanssisalit ja bordellit olivat tavallisia ajanviettopaikkoja, joissa kullankaivajat kuluttivat ansaitsemiaan varoja. Viinan voimalla harjoitettu uhkapeli saattoi viedä vuosienkin säästöt yhdessä illassa. Isovaari Erland ei joko koskaan löytänyt haaveilemaansa isoa nuggetia tai sitten hän hävisi sen uhkapelissä.

Yhdysvalloissa asuvat siirtolaiset lähettivät usein rahaa perheilleen kotimaahan eri kanavia pitkin. Vaikka rahansiirrot olivat nykyistä hankalampia, niihin oli olemassa useita mahdollisuuksia:

Erland saattoi käyttää pankkia tai erikoistunutta rahalähetyspalvelua, joka toimi Pohjois-Amerikan ja Suomen välillä. Western Union oli yksi aikansa tunnetuimmista rahansiirtopalveluista. Siirtäminen tapahtui lähettämällä käteistä pankkisiirtona tai sähköttämällä ja vastaanottaja saattoi lunastaa rahat Suomen pankista tai postista. Western Unionin kaltaiset yritykset toimittivat rahat suhteellisen nopeasti, mutta siirtomaksut olivat usein korkeat.

Erland saattoi myös lähettää rahaa perheelleen suoraan kirjekuoressa, mikä oli yleinen mutta riskialtis tapa. Tämä oli halvempaa, mutta varkaus- tai katoamisriski oli suuri, etenkin pitkillä matkoilla.

Perimätiedon mukaan Erlandin rahalähetykset Suomeen olivat niukkoja ja epäsäännöllisiä. Perheelle, Olga-vaimolle ja kolmelle lapselle, Erland oli hankkinut mökin ja pienen pala maata jo 1900-luvun alkuvuosina työskennellessään kaivoksilla Evelethissä, Minnesotassa. Myöhemmistä rahalähetyksistä ei ole tietoa, mutta mitään suuria summia Alaskasta ei tiettävästi koskaan tullut. Olga Oksanen elätti itsensä ja lapsensa kankaita kutomalla ja ompelemalla.

Lähteet:

• Hunt, William R. (1974). North of 53⁰. The Wild Days of the Alaska-Yukon Mining Frontier 1870–1914. Macmillan Publishing Co., Inc. New York.
• Järnefelt, Akseli (1899): Suomalaiset Amerikassa. Otava.Raevuori, Yrjö (2016): Klondiken veljekset. Alaskan kultakentiltä Turun Yliopistonmäelle. Turun Yliopistosäätiö. Toisen painoksen 1975 uusintapainos, pääosin näköispainos.
• Raevuori, Yrjö (2016): Klondiken veljekset. Alaskan kultakentiltä Turun Yliopistonmäelle. Turun Yliopistosäätiö. Toisen painoksen 1975 uusintapainos, pääosin näköispainos.

Avauskuva: Kullankaivajia Alaskasta. 1910-luku. Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma.

Prospäkkäri eli kullankaivaja = Prospector ”finglishillä”