Ohi Hangon silmän – merimatka Amerikkaan alkaa

Illalla lauantaina 7. heinäkuuta 1900 kokoontuu isovaari Erland Hangossa muiden siirtolaisiksi lähtevien kanssa siirtolaismajalle, jossa Suomen Höyrylaiwa-Osakeyhtiön asiamies yrittää järjestää kaikki nelihenkisiin riveihin, naiset etupäähän. Asiamiehen hermot ovat koetuksella jälleen kerran, vaikka sama hälinä ja huiske toistuu kaksi kertaa viikossa, kun joku yhtiön neljästä siirtolaislaivasta lähtee matkaan Hangon satamasta kohti Englannin Hullia. Ihmiset säntäilevät edestakaisin, yhdellä oli tavaranyytti unohtunut sängylle ja sitä oli lähdettävä kiireellä hakemaan, toinen haluaa tuttavan kanssa samaan riviin ja siten vierekkäisiin sänkyihin. Vihdoin joukko on kasassa ja lähdetään marssimaan laivarantaan. Kulkue on sangen kirjavaa, suurin osa harmaa- tai mustapukuisia rotevia miehiä, joukko nuoria naisia monivärisissä puvuissa, nuoria äitejä, joista monilla on toinen lapsi sylissään ja toinen selässä, lauma keskenkasvuisia tyttösiä ja poikasia, useita vanhoja vaimoja, vanhat miehet sitä vastoin ovat harvinaisia. Kaikilla on käsissä nyyttejä, käsilaukkuja, tavarakääröjä. Kulkue tuo mieleen pyhiinvaellusretken onhan monien kasvoilla vakava, miltei harras ilme.

Päivälehden matkustava kirjeenvaihtaja teki tutkivaa journalismia siirtolaislaivoilla heinäkuussa kaksi vuotta isovaari Erlandin lähdön jälkeen, perehtyi olosuhteisiin Polariksen kanssa identtisellä Arcturuksella ja raportoi näkemästään ja kuulemastaan. Olosuhteet eivät olleet muuttuneet, joten kirjeenvaihtajan huomiot pätevät Erlandinkin matkaan.

Kulkueen päästyä laivarantaan alkaa pilettien ja passien tarkastus. Kaksi poliisia seisoo käytävän kahden puolen. Eräitä muita viranomaisia on myöskin läsnä. Laivan perämies tarkistaa piletit ja antaa passit asianomaisille. Ne, jotka ovat tarkastuksen läpikulkeneet johtaa siirtolaisasiamies paikoilleen laivaan. Äidit lapsineen yritetään sijoittaa keulapuolen hytteihin, muut joutuvat etsimään makuupaikkansa isosta ruumasta. Muutamia nuoria miehiä on noussut laivaan jo edellisenä päivänä Helsingissä ja majoittunut keulan hytteihin, eikä heitä tahdo millään saada vakuutettua, että heidän pitäisi tehdä tilaa naisille ja lapsille. Vihdoin miesjoukko nurkuen siirtyy suureen makuusaliin.

Räätäli Pekko Pitkäsen passin kannen sisälehti vuodelta 1911. Pekko Pitkänen on kirjoittajan isoäidin eno. Passi on nykyään Siirtolaisinstituutin kokoelmissa.

Laivaan tulo kestää kaikkiaan kaksi tuntia. Vihdoin lähtömerkki kajahtaa ja matkustajat kohottavat tavanmukaiset eläköön-huudot hyvästiksi isänmaalle. Rannalla olijat virittelevät laulua mutta siitä ei tule mitään, laivan lähtö on jo niin tavanomaista, että se ei enää tee kehenkään suurta vaikutusta.

Polaris-laiva irtautuu täydessä lastissa Hangon satamasta puolitoista tuntia vaille keskiyön. Lastiruumassa on muun tavaran mukana päävientituotetta voita kokonaista 4647 dritteliä. Tänä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina 1900 toisen luokan matkustajia laivassa on vain 35, siirtolaisiksi lähteviä 234 henkeä joista yksi on isovaari Erland. Laivassa on melko väljää, enemmänkin olisi mahtunut. Enimmäismäärä matkustajia oli Suomen Höyrylaiwa-Osakeyhtiön uusilla Arcturus ja Polaris -laivoilla 70 henkeä ensimmäisessä, 38 toisessa ja jopa 500–600 kolmannessa- eli siirtolaisluokassa. Arcturus ja Polaris ovat komeita ja suurimpia laivoja mitä Suomen satamissa oli nähty. Kummallakin laivalla on 3 600 hevosvoimainen kone, niitä ei voita kulkunopeudessa mikään Suomen satamien ja harva pohjanmerelläkään kulkevista matkustajalaivoista. Yhtiön vanhemmat Hulliin liikennöivät laivat Urania ja Astraea kalpenevat uusien laivojen rinnalla.

Laiva kiertelee Hankoniemen kareja, sivuuttaa kuuluisan majakan Hangon silmän ja jatkaa matkaa Itämeren ulapalle. Matkustajat tähyävät kannella laskevan auringon viimeisiä säteitä. Hämärän laskeutuessa useimmat vetäytyvät makuusijoilleen. Vasta seuraavana päivänä pääsisi oikean matkatunnelmaan, kun maa on häipynyt näköpiiristä.

Kolmannen luokan matkustajien paikat ovat niin sanotulla välikannella, pohjakerroksen ja ensimmäisen ja toisen luokan hyttikerrosten välissä sekä laivan keulassa. Keulassa on useampia kuuden hengen hyttejä, keskellä on suuri ruuma. Matkustajien sängyt sekä keulahyteissä että keskiosastolla ovat rautaisia kerrossänkyjä, joita on kolme päällekkäin. Sänky itsessään on riittävän pitkä ja leveä mutta sänkyjen välissä oleva tila niin matala, että ei voi suorassa istua, olkapää juuri ottaa yläpuolellaan olevan vuoteen pohjaan. Suuressa osastossa on kapea käytävä poikittain ja pitkittäin sänkyrivien välissä, joilta käytäviltä matkustaja nousevat makuusijoilleen. Sivukäytävillä on istuinpenkki. Kullakin matkustajalla on sängyllään patja ja tyyny sekä huopapeite (Päivälehden kirjoituksen jälkeen molempiin laivoihin laitettiin siirtolaisten vuoteille tyynynpäälliset ja lakanat molemmat valkoisesta palttinasta, joten tilat täyttivät sen jälkeen suuremmatkin vaatimukset).

Varsinkin myrskysäällä siivo ruumassa saattaa olla huono, kun merenkäyntiin tottumattomat sairastuvat meritautiin ja oksentelevat. Yleensä siisteys johtuu matkustajista itsestään ja siinä suhteessa on monesti toivomisen varaa. Menomatkalla näki varsinkin nuorten miesten heittelevän lattialle kaikenlaisia jätteitä kuten papereita, hedelmän kuoria ja vieläpä ylimielisyyttään ruoan tähteitä, jotka tietenkin jaloissa pahasti sohjaantuivat. Siistimpiin oloihin tottuneille matkustajille siitä luonnollisesti oli kiusaa. Palaavat siirtolaiset näyttivät Päivälehden kirjeenvaihtajan huomion mukaan oppineen Amerikassa siisteimmille tavoille.

Kolmannen luokan lipun hintaan kuuluu ruoat Hankoniemen satamasta lähtien. Ruokajärjestys on seuraava: aamiaiseksi voileipiä, silliä tai keitettyjä silakoita tai makkaraa, perunoita ja kahvia; päivälliseksi jotain liharuokaa härkäpaistia tai lihamuhennosta perunain kanssa tai muuta vastaavaa, herne- tai muuta soppaa ja leipää. Illalliseksi voileipää, kylmää lihaa, makkaraa tai juustoa ja teetä.

Maisema laivan ulkokannelta, luultavasti s/s Astraea (I). Alus on rakennettu 1891 ja ollut FÅA:n omistuksessa vuoteen 1930. Suomen merimuseon kuvakokoelma. CC BY 4.0

Aamun valjettua matkustajat hakeutuvat kannelle. Matka välisatamaan Kööpenhaminaan kestää noin 40 tuntia, joten on mietittävä keinoja tappaa aikaa. Tehdään tuttavuutta, kysellään minne päin Amerikkaa on matka. Naisväki hakee käsityöt esille, miehet karistavat piippujaan, nuoret miehet vänkäävät keskenään kaikenlaisia pelejä, vetävät sormikoukkua, väkikarttua ja laskettelevat sukkeluuksia. Joku ryhmä on saanut käsiinsä likaiset kortit ja pelaa knorria. Monta tuntia samat huvit eivät huvita. Joku hakee harmonikan eli käsihanurin ja kohta kaikuvat polkan ja jenkan sävelet. Pian on koko nuori väki tanssin myllerryksessä. Tilaa ei ole paljon, kaksi parin metrin levyistä käytävää ruuman kannen kahden puolen. Jotkut kiipeävät etukeulalle, jossa on tanssiin soveliaampi pyöreä kansipaikka, jota kylläkin rullapaalut suureksi osaksi täyttävät. Väki rentoutuu, puna kohoaa poskipäihin, poikien hatut asettuvat takaraivolle ja tyttöjen huivit aukeavat solmusta. Merituuli kuivaa hikikarpalot. Hanurinsoittajan rinnalle on tullut viuluniekka ja kaksistaan he vetelevät valssin säveliä. Soitto ei kovin hyvin soinnu yhteen mutta jalka kyllä löytää oikean tahdin. Ruokakello keskeyttää tanssit. On päivällisen aika. Jotkut ottavat ilon irti siitä, että saavat kerrankin olla passattavan tuolilla ja valittavat kaikesta

Polaris-laiva pysähtyy Kööpenhaminassa, joku ensimmäisen tai toisen luokan matkustaja jää pois, joku toinen nousee laivaan. Laiva seisoo satamassa hyvän aikaa, mutta siirtolaisluokan matkustajia ei päästetä nousemaan maihin. Ei, vaikka mieli tekisi. Kokemus on osoittanut, että aina joku eksyy ja osa tulee hutikassa takaisin ja aiheuttaa sekaannusta. Ainoastaan naiset saavat luvan kanssa ja hyvästä syystä poiketa satamassa. Jokaista kohden riittää nuoria miehiä houkuttelemaan, että he toisivat viinaa mukanaan, piilottaisivat hameidensa laskoksiin, vaikka kaikki laivaan nousevat tarkastetaan ylimääräisten kantamusten varalta.

Viinakuri Suomen Höyrylaiwa-Osakeyhtiön laivojen kolmannessa luokassa on tiukka. Viinaa ei annostella lainkaan ja oluttakin hyvin säästeliäästi eikä ollenkaan sellaisille, jotka havaitaan hiukankin liikutetuksi. Päivälehden matkustava kirjeenvaihtaja nousi Kööpenhaminassa maihin ja jatkoi vertailun vuoksi matkaa Englantiin Göteborgista, josta englantilainen laivayhtiö liikennöi siirtolaiskuljetuksia Hulliin. Englantilaislaivoilla on muutoin melko samanlaista kuin suomalaisilla, havainnoi kirjeenvaihtaja, mutta olutta niillä annostellaan vapaasti. Se aiheuttaa levottomuutta ja jotkut miehet riehaantuvat humalapäissään ahdistelemaan naismatkustajia niin, että heidän oli lukkiuduttava piiloon keulan hytteihin. Laivaväki ei juuri sekaannu matkustajien keskinäiseen elämään.

Laivan saapuessa Hullin satamaan ohjataan siirtolaiset erityisiin siirtolaisjuniin, jotka lähtevät eri asemalta kuin muut sinne menevät matkustajajunat. Aseman lähellä on suuri noin 100 metriä pitkä siirtolaismaja johon siirtolaisasiamiehet asiakkaansa laivoista ohjaavat. Eri linjojen agentit huutavat heidät ryhmittymään penkeille ryhmittäin, jotka sitten huudetaan vuorotellen tulemaan pilettiluukulle näyttämään pilettejään, jonka jälkeen siirtolaiset ohjataan rautatievaunuun. Suurin osa siirtyy rautateitse Liverpooliin, harvempi Southamptoniin. Näistä satamista he jatkavat eri linjojen laivoilla matkaa Atlantin yli.

Isovaari Erlandin matka jatkui Dominion Linen Cambroman-nimisellä laivalla Liverpoolista Kanadan Quebeciin ja sieltä Sault Ste. Marie -kaupungin kautta Yhdysvaltojen puolelle, lopullisena päämääränä Evelethin kaivoskaupunki Minnesotan osavaltiossa.

Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiön aikataulu. Uusi Suometar 5.7.1900.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.