Pinnalla ja pinnan alla

Anton Vilén vuonna 1917. Kuva perillisten kokoelmista.

Suomen eduskunta oli Venäjän väliaikaisen hallituksen mielestä mennyt liian pitkälle itsenäistymishaaveissaan, kun se oli heinäkuun 18. päivä hyväksynyt valtalain. Väliaikainen hallitus julkaisi eduskunnan hajotusmanifestin ja määräsi uudet vaalit toimitettaviksi lokakuun 1917 alussa. Vaikka manifesti hyväksyttiin senaatissa ja julkistettiin, niin sitä ei virallisesti käsitelty eduskunnassa. Sosialistien mielestä eduskunnan hajotus ja uudet vaalit olivat näin ollen laittomat. Porvareita he syyttivät petturuudesta. Suomen porvaristosta puolestaan monet kannattavat manifestia, sillä uudet vaalit antoivat mahdollisuuden päästä eroon eduskunnan sosialistienemmistöstä. Sosialidemokraattiselle puolueelle ei jäänyt vaihtoehtoja, vaaleihin oli valmistauduttava, vaikka niitä laittomina pidettiinkin.

Eduskunnan puhemies Kullervo Manner (sd) kutsui hajotetun eduskunnan koolle vielä elokuun 29. päivä. Suomen kenraalikuvernööri Stahovitsh julkaisi kolme päivää ennen aiottua kokousta avoimen kirjeen Mannerille, jossa hän ilmoitti, että kokous on laiton ja jos sellainen kokoontuu, niin se on entisten edustajien kokous, ei eduskuntakokous. Stahovitsh muistutti vielä, että Venäjän väliaikainen hallitus oli kutsunut eduskunnan koolle huhtikuussa ja sillä oli oikeus se myös päätöksellään hajottaa ja määrätä uudet vaalit toimitettaviksi. Stahovitsh komensi väliaikaisen hallituksen määräyksestä venäläiset joukot sulkemaan tien eduskuntarakennukseen Heimolaan. Kokousta mietittiin pidettäväksi Säätytalolla, mutta lopulta yritys kuivui kasaan.

Pinnalla kuohuvien poliittisten tapahtumien lisäksi tapahtui pinnan alla jotain, jolla tuli olemaan äärettömän kauaskantoiset vaikutukset niin Suomen kuin koko maailmanhistorian kannalta. Suomalaiset sosialistit nimittäin piilottelivat V. I. Leniniä, jonka Venäjän väliaikainen hallitus oli heinäkuussa määrännyt vangittavaksi. Pakotie oli kulkenut Karjalan kannakselta lyhyeen oleskeluun Lahdessa, josta kansanedustaja K.H. Wiik kävi Leninin hakemassa Helsinkiin elokuun 22. päivä.

Lenin yöpyi yhden yön Wiikin luona Malmilla, josta hän siirtyi miliisipäällikkö Kustaa Rovion kotiin Hakaniemen torin laidalle. Asunto tarjoutui myös Fredrikinkatu 64 metallityöläisten liittoaktiivin Arthur Useniuksen ja hänen vaimonsa Marian luona. On epäselvää, kuinka pitkään Lenin asui Roviolla ja kuinka pitkään Useniuksilla ja palasiko vielä Useniuksilta takaisin Rovion kotiin. Viimeistään syyskuun 2. päivä Lenin siirrettiin turvaan Töölönkatu 46:een veturinkuljettaja Arthur Blomqvistin ja vaimonsa Emilian rauhalliseen ja tilavaan asuntoon. Siellä hän valmisteli teostaan Valtio ja Vallankumous.

Lenin oli suhteellisen tuntematon Suomessa vielä tuolloin eikä tavallinen kadunmies, kuten ei isoeno-Antonkaan, olisi häntä tunnistanut vaikka olisi kävellyt vastaan kirkkaassa päivänvalossa.

Eduskunnan hajottaminen nostatti työväestön keskuudessa suurta suuttumusta. Itsenäisyys oli koko kansan aate ja toivo mutta vallanjaosta oltiin eri mieltä kun porvaristo ei voinut työskennellä työväestön edustajien kanssa. Niin työväestö katsoi porvarit vastustajikseen.

Teetin elokuun loppupuolella K.J. Oksan räätäliliikkeessä Viidennellä linjalla itselleni kaksirivisen sotilastakkia muistuttavan manttelin ja papakha-mallisen hatun. Syyskuun ensimmäisenä lauantaina heti töiden ja saunan jälkeen puin ne ylleni ja läksin arvokkaasti kävelemään Pitkänsillan yli Kruununhaan puolelle kohti ensimmäistä poliisipiiriä. Ajattelin näyttää vähän puvun mallia tutuille miliiseille. Sillan kupeessa notkuva poikasakki huuteli perääni, että ”hassu poliisi”, mutta en antanut sen häiritä.

Olin juuri tullut sisään ensimmäisen piirin poliisiasemalle kun ovi kävi takanani. Tunnistin tulijan miliisipäällikkö Kustaa Rovioksi ja tein vaistomaisesti kunniaa. Miliisipäällikkö Rovio vilkaisi minua ja tuli sitten luokse. Hän katsoi minua tutkivasti ja ilmeisesti sitten tunnisti järjestysmieheksi, kun kysyi, että mikäs se järjestysmiehen nimi on.

– Vilén, herra miliisipäällikkö, vastasin ja löin kengän kannat tiukasti yhteen.

En oikein tiennyt, miten miliisipäällikköä olisi pitänyt puhutella. Toveri tuntui liian tuttavalliselta. Rovio ei sanonut mitään herroitteluuni, naurahti vain.

– Vai Vilénin poikia. Jahas, jahas. Että Vilénin poikia.

En oikein ymmärtänyt mikä nimessäni nyt niin hauskaa oli, mutta Roviota se tuntui huvittavan. Samassa hän kävi miettiväisen näköiseksi ja veti minut ulos kadulle. Miliisipäällikkö löi minulle tukun seteleitä kouraan ja käski menemään Rautatieasemalle ostamaan kaikki venäjänkieliset lehdet, mitä siellä oli kaupan. Vannotti vielä, että kenellekään ei saisi kertoa kenelle olen lehtiä ostamassa ja minun pitäisi ehdottomasti varmistaa, että kukaan ei seuraa perässä kun tuon lehdet hänen asunnolleen.

Saamieni ohjeiden mukaan kävin ostamassa lehdet ja läksin viemään niitä Rovion asunnolle. Laitoin tupakaksi Hakaniemen torin laidalla ja kävelin vielä varmuuden vuoksi korttelin ympäri ennen kuin astuin sisään Sörnäisten rantatie ykkösen B-rappuun. Nousin ylös kivitalon rappuset ja koputin merkin oveen. Rovio otti lehdet, kiitti ja muistutti, että tehtävä oli salainen ja testasi luottamustani. Vakuutin, että en puhu lehdenhakureissusta kellekään. Ennen kuin Rovio sulki oven näin, kuinka hänen takanaan vilahti kaljupäisen ja pujopartaisen miehen hahmo. Arvelin, että mies saattaisi olla joku Rovion pietarilaisista tutuista, ehkä väliaikaista hallitusta paossa oleva bolshevikki, mikä selittäisi tehtävän salaisen luonteen.

Seuraavana päivänä puvulle tuli taas käyttöä. Metallityöntekijäin yhteinen huvitoimikunta järjesti sunnuntaina Hakasalmen puistossa suuren syysjuhlan ja jättiläisilotulituksen. Illan ilotulitusohjelmassa oli 30 erilaista paukkua: edelvaisspommi, kukkakori, meteoripommi, kanuunanlaukaus, rakettiviheltäjä ja paljon muuta. Olin lyöttäytynyt erään tytön seuraan, joka katsoi asuani hyvin ihaillen. Melkein heti rätinän alettua tyttö kuitenkin ilmoitti että hän voi pahoin ja hänen on pakko palata kotiinsa, palvelijanasuntoonsa Töölönkatu 46:een. Läksin häntä saattamaan. Tyttö tosiaan näytti niin huonovoivalta, että en edes harkinnut saavani iltasuukkoa tai edes halausta. Varmistin, että tyttö pääsi alaovesta sisään ja odotin porraskäytävässä niin kauan, että kuulin oven kolahduksen ja tiesin tytön päässeen huoneeseensa.

Samaan aikaan kun tulin ulos porraskäytävästä, tupsahti varjoista esiin mieskaksikko. Toinen oli miliisipäällikkö Rovio ja toinen kaljupäinen mies Rovion asunnolta, tosin nyt hänellä oli lippalakki tiukasti vedettynä alas silmille. Rovio katsoi minua ensin epäluuloisen näköisenä, mutta tunnisti sitten. Hän nyökkäsi tervehdykseksi ja vei sormen huulilleen. Nyökkäsin takaisin ja ilmaisin ymmärtäneeni, että tästä tapaamisesta ei saanut puhua.

En jäänyt ihmettelemään mikä lippalakkisessa miehessä oli niin salaperäistä. Helsinki kihisi ja kuhisi erilaisia salaisia ja puolisalaisia suunnitelmia, että oli paras vain olla vaiti ja sekaantumatta mihinkään. Päätin palata Hakasalmen kentälle jatkamaan juhlia. Ilotulitusraketit pamahtelivat vielä taivaalla ja veivät huomion kaikesta muulta, mitä kaupungilla tapahtui.

***
Pääasialliset lähteet; TMT 152:2383 TA; Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar, elo-syyskuu 1917; Eino Ketola: Lokakuun vallankumoukseen 1917 – Suomen kautta ja Suomen avulla. Kirjassa Lenin ja Suomi osa II. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1989.

Työväen järjestysmiehet tiivistävät rivejään

19170701 . Venäläisten matruusien mielenosoituskulkue Kasarmikadulla heinäkuun 1. päivänä 1917.

Senaatin päätös Helsingin poliisilaitoksen miesmäärän palauttamisesta vuoden 1916 tasolle merkitsi reilun 200 miliisin irtisanomista. Irtisanominen ei koskenut vanhoja poliiseja, jotka oli otettu palvelukseen maaliskuun 1917 jälkeen, kun vanha tsaarin poliisilaitos oli lakkautettu. Työväenjärjestöjen eduskunta, eräänlainen Helsingin kunnallisvaltuuston varjokomitea, asettui päätöstä vastaan ja vaati, että järjestyslaitos pidetään väliaikaisella kannalla siihen saakka kun laki järjestyslaitoksen uudelleenjärjestämisestä on valmis. Lisäksi vaadittiin sosiaalidemokraattista eduskuntaryhmää ottamaan välikysymyksen muodossa esille järjestyslaitoksen kansainvaltaiselle kannalle järjestämisestä, eli toisin sanoen järjestäytyneen työväenliikkeen ohjauksessa. Haluttiin säilyttää järjestystoimikunta, jossa työväestöllä on enemmistö. Poliisimestari Karl Voss-Schröderin katsottiin anastaneen määräysvallan ja hyväksyneen miehistön vähentämisen.

Työmies julkaisi listan santarmiurkkijoista, jotka olivat antaneet tietoja työväestön kokoontumisista samana päivänä 16.6.1917 kun päätös poliisivoimien vähentämisestä tehtiin. Tarkoituksena oli osoittaa, että jos järjestysvalta otetaan pois työväestöltä, se joutuu taas vainon kohteeksi. Seuraavana päivänä Uusi Suometar julkaisi listasta lyhennetyn version, jossa oli vain työväestöön kuuluvia urkkijoita. Uudessa Suomettaressa julkaistiin lisäksi tulenpalava mielipidekirjoitus, missä haettiin yhteistä rintamaa sosialisteja vastaan, ”sitä ennenkuulumatonta hirmuvaltaa, mitä nykyään vallassa oleva puolue sallii maassamme harjoitettavan”.

Venäjällä leniniläiset masinoivat Pietarissa suurta lakkomielenosoitusta juhannusaatoksi, mutta perääntyivät kun näytti siltä, että sotilaiden tuki ei olisi ollut ihan aukoton. Mielenosoituksesta ei kuitenkaan aiottu luopua ja uudeksi päiväksi asetettiin 1.7. Samana päivänä päätettiin myös Helsingissä toimeenpanna venäläisten ja suomalaisten työläisten yhteinen suuri tukimielenosoituskulkue sotaa ja vastavallankumousta vastaan. Pietarin työ- ja sotamiesneuvojen kongressissa tehtiin päätöslauselma duuman hajottamisesta. Päätös henki kaikuja 10. maaliskuulta 1917, kun keisari Nikolai päätti hajottaa duuman, mutta duuma kieltäytyi hajoamasta. Se oli selkeä alku Venäjän maaliskuun vallankumoukselle. Vallankumouksen seurauksena aikaisemmin kielletty Venäjän sosialidemokraattinen puolue saattoi toimia vapaasti. Nyt puolueen Leninin hallitseman bolshevikkisiiven ja mahtavaksi vallankäyttäjäksi kohonneessa Pietarin työ- ja sotamiesneuvojen kongressissa suunniteltiin uutta vallankumousta.

Mielenosoitusta 1.7.1917 edelsivät työriidat ja yleinen kuohuta. Työnantajat eivät olleet suostuneet Kirjatyöntekijäin liiton vaatimuksiin korotetusta kalliinajan lisistä ja niinpä lähes kaikkien kirjapainojen työntekijät koko Suomessa menivät lakkoon, työväen kirjapainoja lukuun ottamatta. Kirjapainoalan lakon vuoksi Helsingissä ilmestyi 1.7.-8.8.1917 välisenä aikana ainoastaan Työmies-lehti. Myös järjestyskysymyksessä sovittelut raukesivat. Miliisilakko alkoi Helsingissä 30.6. iltapäivällä. Järjestyksestä alkoi huolehtia työmiesten järjestysjoukkue, joka oli koko kesäkuun ajan tiivistänyt rivejään. Pelkästä järjestyksen ylläpidosta oli, ainakin jollain tasolla, siirrytty jo mahdollisen vallankumouksen etujoukkoina toimimiseen.

Mielenosoitus osoitti jälleen työväestön suurta joukkovoimaa. Senaatintorilta Kaivopuiston vallankumoussankareiden haudoilta Rautatientorille kulkeneen mielenosoituskulkueen järjestystä turvasivat järjestysmiehet, joiden joukossa isoenokin varmasti oli. Samaan aikaan mielenosoituksen kanssa Metallityöväen osasto 4 järjesti Hakasalmen puistossa suuren kansanjuhlan, jossa ohjelmassa ”Suuri kauneuskilpailu naisille”. Ei ole tiedossa kuka tuon kauneuskilpailun voitti. Samana päivänä oli Viipurista saapunut myös ihmeellinen sähkökaruselli Hesperian puistoon Töölöön ja sen ilmoitettiin olevan avoinna joka iltapäivä.

Sekasortoinen tilanteen imussa kaduille ilmestyi kevään ja kesän kuluessa jos jonkinlaista mielipuolta ja maailmanlopun saarnaajaa. Kuuluisin näistä oli eräs Bolt-niminen herra, joka piti hyvin provokatoorisia puheita Senaatintorilla. Ammattiosastot kielsivät rikkuruuden uhalla jäseniltään pääsyn kuuntelemaan tätä Boltia. Sanoivat, että hän on palkattu porvarien taholta puhumaan muka työväestön nimiin.

Miliisilaitoksella oli koko kevään ja kesän epävarma tunnelma sen suhteen, että miten järjestysasiat tulevaisuudessa järjestetään ja miten järjestysasiat saatetaan jatkossa vakinaiselle kannalle. Kesäkuussa tuli tieto, että uusia miehiä pantaisiin pois mutta vanhoja ei. Kun mikään muukaan asia ei ollut selvinnyt tai sopimuksia tehty, niin järjestyslaitos päätti mennä lakkoon

Heräsin lauantaina 30. kesäkuuta jo neljältä aamulla enkä saanut enää unta. Eno ja veljeni Usko olivat vielä sikeässä unessa. Sofia oli lähtenyt pikkutyttöjen kanssa heti koulujen päätyttyä maalle Asikkalaan, missä ruokaa sai varmemmin kuin kaupungissa jonottamalla. Puin vaatteet päälleni ja hiivin hiljaa kesäyöhön. Päätin käydä ensimmäisessä piirissä kyselemässä, miten viimeinen yö ennen lakon alkamista oli sujunut.

Päivystäjä selaili ilmoituspäiväkirjaa.

– Vähän tavallista vilkkaampi päivä ja yö on ollut, mutta muuten sitä samaa mitä ennenkin. Kaksi ulkomaalaista kerjäläistä, toinen Persiasta ja toinen Serbiasta, tuotiin eilen iltapäivällä piiriin ja passitettiin saman tien siveysosastolle, samoin kuin kaksi kaupungilta talteen otettua joutonaista. Kolme tulipaloilmoitusta. Lisäksi pois kaupungilta häiritsemästä tuotiin kuusi juopunutta miestä ja yksi riitelevä humalainen pariskunta, kaikki vanhoja tuttuja. Yhden automobiilin ilmoitettiin ajaneen yön pimeinä tunteina ilman tulta takalyhdyssä, mutta kuljettajaa ei tavoitettu.

Myönsin, että vilkasta on ollut.

– Mutta ei sentään yhtään yövierasta, eikä kyydistä kieltäytyneitä pika-ajureita?

Päivystäjä naurahti ja pudisti päätään. Asemalle tuli vähintään kerran viikossa joku koditon tai rahaton matkamies ilmaista yösijaa vailla. Aina heille on putkan laveri yösijaksi löytynyt. Ajureiden kieltäytyminen ajamasta kuka milläkin verukkeella kismitti varsinkin yöaikaan ja riitaa tultiin jatkamaan kamarille.

Myöskään venäläisistä sotilaista ei vaihteeksi ollut ollut harmia. Muutama päivä aikaisemmin oli raportoitu tappelu parin matruusin ja erään Wikholmin välillä. Matruuseilla oli aseina katukivet, joilla he hakkasivat suomalaisen pään niin pahoin verille että hän joutui lähtemään kirurgille sidotuttamaan haavojaan. Riita oli aiheutunut naisesta, jonka matruusit olivat aikeissa viedä suomalaiselta.

– Teitä työväenjärjestöjen joukkuemiehiä alkaa olla jo melkoinen liuta, ja koko ajan värvätään lisää. Taidatte joutua hommiin jos miliisilakko alkaa, päivystäjä vielä totesi.

Puolustelin, että jonkunhan sitä piti järjestyksestä huolehtia ja järjestyksenpitoa varten meidän joukkomme oli aluksi muodostettukin. Nyt alkoi vaikuttaa, että edessä voivat olla isommat asiat.

***
Pääasialliset lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet: Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar 16.6.-1.7.1917; Helsingin poliisilaitoksen 1. piirin arkisto, ilmoituspäiväkirjat ja ilmoitukset 1917 I, Ab I 205, KA; Kuvassa venäläisten matruusien mielenosoituskulkue Kasarmikadulla heinäkuun 1. päivänä 1917. Kuvaaja tuntematon. Helsingin kaupunginmuseo.