Lenin pakenee Suomeen

Heinäkuun lopussa 1917 Suomen senaatti vetosi Suomen ammattijärjestöihin, että ne käyttäisivät vaikutusvaltaansa maatalouslakkojen lopettamiseen. Sato oli kypsynyt ja se oli saatava korjatuksi, muuten uhkaisi katastrofi. Elintarviketilanne oli jo muutenkin tarpeeksi heikko.

Myös poliittinen tilanne oli kärjistynyt. Valtakunnan raja suljettiin 26.7. alkaen elokuun 15:nteen päivään saakka. Venäjälle saapuminen tai maasta poistuminen sallittiin vain erikoisluvalla. Sotasensuuria kovennettiin mikä näkyi Helsingissäkin heti lauantai-iltana 28.7. kun senaatin kirjapaino ratsattiin ja suljettiin.

Tapahtumat olivat lähteneet liikkeelle heinäkuun 16. päivä 1917, kun Pietarin tehdaskortteleissa ja kasarmeissa alkoi kaikua hallitsematon agitatsioni, että työläisten ja sotamiesten oli tultava ase kädessä kukistamaan väliaikaista hallitusta ja vaatimaan sodan lopettamista. Hurjistunutta väkijoukkoa pyrki keskikaupungille, toisaalla tulvi ihmisiä Taurian palatsiin vaatimaan kaikkien porvarisministereiden eroa ja vallan antamista työ- ja sotamiesneuvostolle. Venäjän bolshevikkipuolueen oli kasvojen menettämisen pelosta asetuttava mielenosoittajien tueksi. Aluksi näytti siltä kuin väliaikaisen hallituksen valta alkaisi horjua.

Samaan aikaan käsiteltiin Suomen eduskunnassa lakiehdotusta Suomen korkeimmasta hallitusvallasta. Lain mukaan, jota alettiin kutsua valtalaiksi, lakeja ei enää tarvitsisi lähettää Venäjälle vahvistettaviksi, eduskunta käyttäisi korkeinta valtaa Suomessa. ”Kun keisari on poistunut, on hänen valtansa luonnollisesti siirtynyt Suomen kansalle ja siis eduskunnalle.” Ainoastaan ulkopolitiikka ja sotilasasiat olisivat – ainakin toistaiseksi vielä – yhteisiä Venäjän kanssa. Mielissä ja toiveissa kangasteli täysi itsenäisyys.

Eduskunta käsitteli lakiehdotusta toisessa istunnossaan keskiviikkona 18.7.1917. Lakiehdotus oli lähtenyt kierrokselle jo kesäkuun lopussa, mutta suhdanteet näyttivät nyt muuttuneen nopeasti lain hyväksymiselle suosiollisiksi. Kesken lain käsittelyn eduskunnan tietoon tuotiin uutinen, että Venäjän väliaikainen hallitus ei olekaan kaatunut vaan näytti lujittavan asemiaan. Siitä huolimatta valtalaki julistettiin kiireelliseksi 165 äänellä 27 vastaan ja hyväksyttiin 136 äänellä 55 vastaan. ”Edustaja Hagmanin ehdotuksesta esitti puhemies 3-kertaisen eläköön-huudon Suomen vapaudelle, johon eduskunnan enemmistö ja lehteriyleisö seisaalleen nousten yhtyi.”

Eduskunnan kolmannessa täysistunnossa 19.7. ehdotus laiksi korkeimmasta oikeudesta hyväksyttiin sellaisena kuin se edellisellä kerralla toisessa käsittelyssä ollessaan oli hyväksytty. Valtalain hyväksymisen johdosta senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, pääministeri Oskari Tokoi ilmoitti senaatin jättävän eroanomuksensa ja paikkansa eduskunnan täytettäväksi. Senaatti kuitenkin jatkoi ontuen toimintaansa, koska uutta hallitusta ei oltu vielä muodostettu.

Pietari oli rauhoittunut ja väliaikainen hallitus päässyt taas niskan päälle. Pietarin työ- ja sotamiesneuvosto ilmoitti, että se ei hamua täyttä valtaa, vaan se kuuluu edelleen väliaikaiselle hallitukselle. Venäjän lehdistössä arvosteltiin voimakkaasti suomalaisten ”tokoilaisesta intoilusta” valtalain hyväksymisen johdosta. Eduskunta käytti heidän mukaansa hyväksi otollista hetkeä, mutta sitoi itsensä samalla katukapinallisiin. ”Meidän on suoraan ilmoitettava, että meille tämä laki ei ole ollenkaan olemassa.”
Pää- ja sisäministeri Lvov erosi ja Kerenski nousi uudeksi pääministeriksi, mutta jäi myös sota- ja meriministeriksi. Kuolemantuomio astui uudelleen voimaan Venäjällä, kokoontumisvapautta rajoitettiin. Pravdan kirjapaino tuhottiin. Bolshevikkien vangitsemiset alkoivat. Huolimatta etsinnöistä Lenin kuitenkin pääsi pakenemaan.

Lenin ei olisi selvinnyt pakoon ilman suomalaisia tovereitaan. Suomalaiset osallistuivat Leninin piilotteluun Pietarin lähellä, ennen kuin saivat kuljetettua hänet rajan yli Suomen puolelle veturinkuljettaja Hugo Jalavan ajamassa veturissa. Lenin oli naamioitunut, ajanut partansa ja pukeutunut työmiehen vaatteisiin esittäen veturinlämmittäjää. Manooverissä häntä auttoivat Jalavan lisäksi pietarinsuomalaiset bolshevikit Alexander Schottman ja Eino Rahja sekä Rahjan appi Pekka (Pietari) Parviainen. Aluksi Lenin vietiin turvaan Eino Rahjan appivanhempien luokse Jalkalaan, sieltä Lahteen ja lopulta elokuussa Helsinkiin.

Helsingin miliisilakosta päättäminen oli edennyt eduskunnan käsittelyyn. Lakkolaiset saivat tahtonsa läpi, miehistöä ei vähennetty eli maaliskuussa 1917 palkattujen työväenmiliisien irtisanomiset peruttiin. Vanhan tsaarin poliisin palveluksessa olleita henkilöitä vangittiin lisää jo aikaisempien vangitsemisten lisäksi. Valtiovarainvaliokunta päätti osoittaa ylimääräiset 300 000 markkaa järjestystoimikunnan ylimääräisten menojen peittämiseksi. ”Valiokunta on myös lausunut, että se pitää suotavana järjestyksen pidon pitämisen Helsingissä nykyisen järjestyksen mukaisena.” Lausunto tarkoitti tietenkin järjestyksenpidon pitämistä työväen käsissä. Lakko loppui keskiyöllä 25.7.

Tavalliselle helsinkiläiselle miliisilakko ja poliittiset kuohunnat näyttäytyvät katukuvassa hyvin levottomana aikana. Isoeno Anton seurasi tapahtumia aitiopaikalta.

Miliisilakon aikana me järjestysjoukkoihin liittyneet yritimme pitää kaupungilla järjestystä yllä, mutta tavallisina työssäkäyvinä miehinä suurin osa meistä saattoi partioida vain iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Browning-revolvereita patruunoineen kaupiteltiin Työmiehen ilmoituksissa avoimesti. Kortinpeluuporukat ryhtyivät rähinöimään päivisin kaiken kansan nähden, juopuneita hortoili pitkin kaupunkia ja koskaan ei tiennyt löisikö joku ohi mennessään puukolla kuoliaaksi. Näin nimittäin kävi vain 22-vuotiaalle kauppamatkustaja Yrjö Saariselle. Nuorimies oli aamupäivällä, keskellä kirkasta auringonpaistetta, kävellyt kaikessa rauhassa pitkin Bulevardinkatua, kun neljä hänelle täysin tuntematonta miestä oli tullut vastaan, joista yksi sanaakaan sanomatta oli lyönyt Saarista puukolla suoraan sydämeen. Kirurgiseen sairaalaan tuotaessa Saarinen oli jo kuollut saamastaan haavasta. Murhaajista ei ole tietoa.

Suomessa olevien venäläisten sotilaiden aiheuttamat levottomuudet saivat kenraalikuvernöörin ja senaatin vetoamaan, etteivät ”erinäiset suomalaiset järjestöt ja valtiolliset puolueet venäläisille sotilasjoukoille osoittamillaan avunpyynnöillä asettaisi, kuten on jo useasti tapahtunut, maa- ja sotilasviranomaisia vaikeaan asemaan.” Työmiehessä kysyttiin tuohtuneena, että mitä ovat ne järjestöt ja puolueet. Tottahan se on, että yhteisiä mielenosoituksia oli ollut, välillä kummankin aloitteesta. Mutta vallattomuutta ja siveellisiä päämääriä edistävää vallankumouksellista toimintaa ei sovi sekoittaa toisiinsa. Kansanvaltaisen vallankumouksen päämäärien edistämiseksi tulevat tietysti suomalaiset sos.dem. järjestöt edelleenkin olemaan yhteistoiminnassa samoja päämääriä kannattavien venäläisten kanssa. Näin meille järjestysmiehille selitettiin. Vaikka välillä tekikin häijyä katsoa venäläisten sotilaiden kuritonta rellestämistä kaduilla.

Tamlander antoi komentooni 20-miehisen joukkueen, joka lähetettiin aina palauttamaan järjestystä. Heinäkuun lopussa oli kiperä tilanne, kun Kauppatorin Kolera-altaaseen tuli pitkästä aikaan proomu täydessä perunalastissa. Viisi järjestysmiliisiä oli valvomassa järjestystä kun myynti alkoi. Tori oli täynnä kansaa, joka lähti ryntäämään perunaproomua kohti. Miliisien ketju murtui ja laiturilla olijat alkoivat putoilla mereen. Sain silloin mennä joukkueeni kanssa palauttamaan järjestystä. Oli sanoinkuvaamaton hätä ja avun huuto, kun laiturin reunalta putosi ihmisiä mereen. Mutta pian sain järjestyksen aikaan kun huusin, että kappaakaan ei myydä perunoita ennen kuin ostajat ovat kaikki jonossa.

Kenraalikuvernööri Stahovitsh oli lehtitietojen mukaan matkustanut Pietariin heti mellakoiden puhjettua ja kuulemma aikoi erota. Hän kuitenkin palasi heinäkuun lopussa ja antoi lausunnon, että aikoo kyllä toistaiseksi olla virassa, ”kunnes on syöty koko se puuro, jonka Suomen eduskunta on keittänyt”.

Siihen vastattiin pilkkalaululla ”Kerenski se leipoi, suuren taikinan”.

***
Pääasialliset lähteet; TMT 152:2383 TA; Työmies heinäkuu 1917; Samu Nyström: Helsinki 1914- 1917. Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Minerva 2013. Artikkelikuva: Helsinki, mielenosoitus Rautatientorilla 1917. Reprokuvattu vuonna 1967 insinööri V. Kaustellin albumista. Historian kuvakokoelma, Museovirasto – Musketti; Lehtileike: Työmies 29.7.1917.

Temppuilevia kiinalaisia levottomassa Helsingissä

Ilmoitus Työmiehessä 13.7.1917.

Heinäkuuta 1917 leimasivat eri alojen lakot, maatalousmellakat, mielenosoitukset ja yleinen levottomuus. Helsingissä miliisilaitos vastusti miehistön kaavailtuja irtisanomisia vaatien lisäksi palkankorotuksia kaikille ja meni lakkoon heinäkuun ensimmäisenä päivänä vaatimustensa tueksi. Samaan aikaan työväen järjestysmiesten joukkueet kasvattivat jäsenmääräänsä ja tiivistivät rivejään. Miliisilakon alkaessa sillä oli jo 15 satamiehistä joukkuetta, ja kun miliisilakko väliaikaisesti keskeytyi illalla 11.7. joukkueita oli jo 22. Järjestysmiehiä kutsuttiin koolle Työmiehessä julkaistuilla tiukkasanaisilla ilmoituksilla, ”joka miehen saavuttava ehdottomasti”. Työmiehen lisäksi muita sanomalehtiä ei Helsingissä kirjapainotyöntekijöiden lakon vuoksi ilmestynytkään.

Miliisilakon aikana järjestysmiesten joukkueet vastasivat järjestyksenpidosta Helsingissä. Joukkoja koulutettiin yhä kurinalaisemmiksi. Yleisen poliittisen levottomuuden ja kuohunnan lisäksi kaupunkikuvassa näkyi työttömiksi jääneiden vallityömiesten turhautuminen. Venäjä oli varojen puutteessa keskeyttänyt sotatarviketilaukset sekä Pietarin suojaksi rakennettujen linnoitustöiden teon, ja tuhansia vallityöläisiä oli jäänyt työttömäksi. Oireellisena levottomalle ajalle virtasi parempien tienestien toivossa Pietarista Helsinkiin kiinalaisia kerjäläisiä ja temppujen tekijöitä.

Venäläiset sotilasviranomaiset värväsivät tai määräsivät linnoitustöihin Suomeen elokuusta 1916 alkaen noin 3 000 kiinalaista. Esiintyneiden ongelmien vuoksi heitä alettiin poistaa maasta jo saman vuoden lopulla, viimeiset syksyyn 1917 mennessä. Kaikesta huolimatta kiinalaisia jäi Suomeen vielä jokunen yksilö ja muutamista hajanaisista maininnoista päätellen heidän tiedetään ottaneen osaa sisällissodan taisteluihin sekä punaisten että valkoisten puolella. Helsingissä kesällä 1917 temppuilleet kiinalaiset eivät ainakaan pääosin kuitenkaan olleet vallityöläisiä, vaan Venäjän kautta Suomeen tulleita vaeltavia kerjäläisiä. Joukossa oli naisia ja yksin liikkuneita 12-vuotiaita lapsiakin. Helsingin poliisin 1. piirin ilmoituspäiväkirjassa heidän kotipaikkakunnakseen oli, silloin kun se mainittiin, laitettu Peking, mutta se saattoi johtua pelkästään siitä, että se oli helpoin ja yksinkertaisin ilmoittaa.

Samaan aikaan eduskunnassa etenivät lakiehdotukset uusista kunnallisasetuksista ja 8 tunnin työaikaista sekä Suomen korkeimman hallintovallan siirtämisestä eduskunnalle.

Ensimmäisenä eduskunnan kolmanteen ja viimeiseen käsittelyyn ehtivät kunnallislakien uudistus ja 8 tunnin työaikalaki. Ne olivat sosiaalidemokraattiselle puolueen ajamia ja työväestölle elintärkeitä. Kun lait tulivat suuresta valiokunnasta eduskunnan päätettäväksi lauantaina 14.7. järjestettiin niiden tueksi suuri mielenosoitus Helsingissä. ”Vastustajat yrittävät saada lakiesityksen siirrettyä yli vaalien. Ei mitään huvituksia tai kokouksia lauantaina, joka työläismies ja työläisnainen mukaan mielenosoitukseen.” Samana päivänä alkoi miliisilakko uudelleen ja myös järjestystoimikunnan jäsenet jättivät eroanomuksensa. Järjestysmiesten ensimmäiseen satajoukkueeseen kuuluneelle isoeno Antonille siis riitti puuhaa järjestyksen ylläpidossa.

Kävin suurmielenosoitusta edeltävänä päivänä jälleen poliisin ensimmäisessä piirissä kyselemässä tunnelmia. Meno oli kuulemma ollut kuin suuressa sirkuksessa.

– Jaahas, katsotaanpa, sanoi päivystäjä, jonka äänestä en tiennyt oliko se lähempänä itkua vai naurua.

– Ensimmäisen lakonjälkeisen vuorokauden aikana tuotiin piiriin yhteensä kolme persialaista kerjäläistä ja yhdeksän kiinalaista, eri vuorokaudenaikoina. Kenelläkään ei ollut asuntoa. Matkustajakodissa sattui kuolemantapaus, mies oli nauttinut tenaturoitua spriitä. Juopuneita, siveetöntä käytöstä, riitaa ajurin hinnasta, valitus ajurista heittämässä vettä porttikäytävässä ja sokerina pohjalla mykkäpoika-raasu, jota on ennenkin syytetty varkaudesta. Tämä päivä on ollut ihan samanlainen, enimmäkseen juopuneita ja joutonaisia täällä on rampannut. Muutama onnettomuus ja tulipalo siihen päälle. Johan tässä lakkoilla taas joutaisikin.

Kiittelin tiedosta ja häivyin paikalta vähin äänin. Kaupungilla oli meno tosiaan äitynyt melko pahaksi sen jälkeen, kun patterityöt loppuivat ja työttömiä alkoi vetelehtiä kaupungin kaduilla, monet ilman vakituista asuntoa. Kiinalaiset kerjäläiset yrittivät ansaita elantoaan kadulla temppuilemalla ja hautausmailta varastamiaan kukkia myymällä. Ihmisten mieliä ei yhtään rauhoittanut se, että elintarvikkeista oli jatkuva pula.

Lauantaina 14. heinäkuuta kävin ilmoittautumassa työväentalolla heti töiden jälkeen kello puoli viisi. Minun joukkueessani oli miehiä vain Fredriksbergin konepajalta, jossa työskenteli myös meidän johtajamme, metallityömies ja työnjohtaja Gustaf Gressen Tamlander. Panin merkille, että Venäjän valtion Katajanokan laivatelakan työntekijät eli porttulaiset olivat myös järjestäytyneet omaksi joukkueekseen. Porttulaiset olivat tunnetusti hyvää pataa venäläisten kanssa, joiden sotasatama oli aivan siinä laivatelakan vieressä. Porttulaisilla oli aikaisemmin tapana härnätä patterityöläisiä näyttämällä omaa prikkaansa, 6-7 cm pyöreää messinkilevyä, johon oli painettu oma numero ja osasto. Sitä näyttämällä selvisi patteritöihin otosta.

Nyt meillä kaikilla järjestysmiehillä oli takin pielessä pyöreä merkki, jossa on punaisella pohjalla valkoinen aurinko ja kirjaimet H.T.J. eli Helsingin työväen järjestysmies. Tamlanderilla oli lisäksi punainen rusetti rinnassa, jollainen oli jokaisella 100-joukkueen johtajalla. Lähes kaikilla mielenosoitukseen saapuneella oli myös sos.dem. kunnallisjärjestön vaalirahaston hyväksi myytävä kartonkinen mielenosoitusmerkki, jossa luki ytimekkäästi ”kansanvalta”.

Läksimme valvomaan mielenosoitusta, jossa vaadittiin kahdeksan tunnin työaikaa kaikille ja kunnallislakien uusimista. Väkeä oli odotetusti paljon. Kaikki lähtöpaikat eli Hakaniementori, Hakasalmen puisto, Hietalahdentori ja urheilukenttä Johanneksen kirkon vieressä olivat mustanaan ihmisiä. Meidän joukkueemme lähti liikkeelle Hakaniementorilta. Kiltisti kaikki järjestyivät kuusihenkisiin riveihin työväenjärjestöjen punaisten lippujen jälkeen ja lähtivät meidän järjestysmiesten ohjaamina liikkeelle niin, että olimme hyvissä ajoin Rautatientorilla ennen kello seitsemää illalla, jolloin lakien käsittely eduskunnassa alkoi. Rautatientorille oli pystytetty viisi puhujanlavaa, Senaatintorille kolme. Senaatintorille ohjattiin Johanneksen kirkon viereiselle urheilukentälle kokoontuneet sekä kaikki ne, jotka eivät ennättäneet tulla riveihin lähtöpaikoille.

Hallituskadulla oli rivi mielenosoittajia vahtimassa, että Heimolan talosta ei tule yksikään kansanedustaja pois ennen kuin laki on hyväksytty. Rautatientorin ja Senaatintorin puhujalavoille tulivat viestipuhujat aina selostamaan kuulijakunnalle missä kohden lain käsittelyä oltiin. Kun eduskunta sitten pitkän illan päätteeksi hyväksyi uudet kunnallisasetukset ja 8 tunnin työaikalain ei riemulla tuntunut olevan rajoja.

Sunnuntaina juhlat jatkuivat Hermannin työväenyhdistyksen ja Voimistelu- ja urheiluseura Helsingin Jyryn järjestämässä jättiläiskansanjuhlassa Hakasalmen puistossa, missä samaan aikaan kilpailtiin myös ammattikuntien välisistä painimestaruuksista. Ohjelmassa oli soittoa, erilaisia kilpailuja ja henkeä nostattavia puheita. Juhlapuheen pitäjäksi oli jälleen kerran saapunut Aleksandra Kollontai.

***
Pääasialliset lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut Työmies-sanomalehdet 1.-15.7.1917; Helsingin poliisilaitoksen 1. piirin arkisto, ilmoituspäiväkirjat ja ilmoitukset 1917 I, Ab I 205, KA; TMT 152:2384 TA; Halén, Harry (2004) Kiinalaiset linnoitustyöläiset vuosina 1916-17. Teoksessa: Westerlund, Lars (toim.) Venäläissurmat Suomessa 1914–22: osa 1. Sotatapahtumat 1914–17. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Artikkelikuva: Kiinalainen kaupustelija Helsingissä. 1910-luku. Kuvaaja: Ivan Timiriasew. Helsingin kaupunginmuseo.

Työväen järjestysmiehet tiivistävät rivejään

19170701 . Venäläisten matruusien mielenosoituskulkue Kasarmikadulla heinäkuun 1. päivänä 1917.

Senaatin päätös Helsingin poliisilaitoksen miesmäärän palauttamisesta vuoden 1916 tasolle merkitsi reilun 200 miliisin irtisanomista. Irtisanominen ei koskenut vanhoja poliiseja, jotka oli otettu palvelukseen maaliskuun 1917 jälkeen, kun vanha tsaarin poliisilaitos oli lakkautettu. Työväenjärjestöjen eduskunta, eräänlainen Helsingin kunnallisvaltuuston varjokomitea, asettui päätöstä vastaan ja vaati, että järjestyslaitos pidetään väliaikaisella kannalla siihen saakka kun laki järjestyslaitoksen uudelleenjärjestämisestä on valmis. Lisäksi vaadittiin sosiaalidemokraattista eduskuntaryhmää ottamaan välikysymyksen muodossa esille järjestyslaitoksen kansainvaltaiselle kannalle järjestämisestä, eli toisin sanoen järjestäytyneen työväenliikkeen ohjauksessa. Haluttiin säilyttää järjestystoimikunta, jossa työväestöllä on enemmistö. Poliisimestari Karl Voss-Schröderin katsottiin anastaneen määräysvallan ja hyväksyneen miehistön vähentämisen.

Työmies julkaisi listan santarmiurkkijoista, jotka olivat antaneet tietoja työväestön kokoontumisista samana päivänä 16.6.1917 kun päätös poliisivoimien vähentämisestä tehtiin. Tarkoituksena oli osoittaa, että jos järjestysvalta otetaan pois työväestöltä, se joutuu taas vainon kohteeksi. Seuraavana päivänä Uusi Suometar julkaisi listasta lyhennetyn version, jossa oli vain työväestöön kuuluvia urkkijoita. Uudessa Suomettaressa julkaistiin lisäksi tulenpalava mielipidekirjoitus, missä haettiin yhteistä rintamaa sosialisteja vastaan, ”sitä ennenkuulumatonta hirmuvaltaa, mitä nykyään vallassa oleva puolue sallii maassamme harjoitettavan”.

Venäjällä leniniläiset masinoivat Pietarissa suurta lakkomielenosoitusta juhannusaatoksi, mutta perääntyivät kun näytti siltä, että sotilaiden tuki ei olisi ollut ihan aukoton. Mielenosoituksesta ei kuitenkaan aiottu luopua ja uudeksi päiväksi asetettiin 1.7. Samana päivänä päätettiin myös Helsingissä toimeenpanna venäläisten ja suomalaisten työläisten yhteinen suuri tukimielenosoituskulkue sotaa ja vastavallankumousta vastaan. Pietarin työ- ja sotamiesneuvojen kongressissa tehtiin päätöslauselma duuman hajottamisesta. Päätös henki kaikuja 10. maaliskuulta 1917, kun keisari Nikolai päätti hajottaa duuman, mutta duuma kieltäytyi hajoamasta. Se oli selkeä alku Venäjän maaliskuun vallankumoukselle. Vallankumouksen seurauksena aikaisemmin kielletty Venäjän sosialidemokraattinen puolue saattoi toimia vapaasti. Nyt puolueen Leninin hallitseman bolshevikkisiiven ja mahtavaksi vallankäyttäjäksi kohonneessa Pietarin työ- ja sotamiesneuvojen kongressissa suunniteltiin uutta vallankumousta.

Mielenosoitusta 1.7.1917 edelsivät työriidat ja yleinen kuohuta. Työnantajat eivät olleet suostuneet Kirjatyöntekijäin liiton vaatimuksiin korotetusta kalliinajan lisistä ja niinpä lähes kaikkien kirjapainojen työntekijät koko Suomessa menivät lakkoon, työväen kirjapainoja lukuun ottamatta. Kirjapainoalan lakon vuoksi Helsingissä ilmestyi 1.7.-8.8.1917 välisenä aikana ainoastaan Työmies-lehti. Myös järjestyskysymyksessä sovittelut raukesivat. Miliisilakko alkoi Helsingissä 30.6. iltapäivällä. Järjestyksestä alkoi huolehtia työmiesten järjestysjoukkue, joka oli koko kesäkuun ajan tiivistänyt rivejään. Pelkästä järjestyksen ylläpidosta oli, ainakin jollain tasolla, siirrytty jo mahdollisen vallankumouksen etujoukkoina toimimiseen.

Mielenosoitus osoitti jälleen työväestön suurta joukkovoimaa. Senaatintorilta Kaivopuiston vallankumoussankareiden haudoilta Rautatientorille kulkeneen mielenosoituskulkueen järjestystä turvasivat järjestysmiehet, joiden joukossa isoenokin varmasti oli. Samaan aikaan mielenosoituksen kanssa Metallityöväen osasto 4 järjesti Hakasalmen puistossa suuren kansanjuhlan, jossa ohjelmassa ”Suuri kauneuskilpailu naisille”. Ei ole tiedossa kuka tuon kauneuskilpailun voitti. Samana päivänä oli Viipurista saapunut myös ihmeellinen sähkökaruselli Hesperian puistoon Töölöön ja sen ilmoitettiin olevan avoinna joka iltapäivä.

Sekasortoinen tilanteen imussa kaduille ilmestyi kevään ja kesän kuluessa jos jonkinlaista mielipuolta ja maailmanlopun saarnaajaa. Kuuluisin näistä oli eräs Bolt-niminen herra, joka piti hyvin provokatoorisia puheita Senaatintorilla. Ammattiosastot kielsivät rikkuruuden uhalla jäseniltään pääsyn kuuntelemaan tätä Boltia. Sanoivat, että hän on palkattu porvarien taholta puhumaan muka työväestön nimiin.

Miliisilaitoksella oli koko kevään ja kesän epävarma tunnelma sen suhteen, että miten järjestysasiat tulevaisuudessa järjestetään ja miten järjestysasiat saatetaan jatkossa vakinaiselle kannalle. Kesäkuussa tuli tieto, että uusia miehiä pantaisiin pois mutta vanhoja ei. Kun mikään muukaan asia ei ollut selvinnyt tai sopimuksia tehty, niin järjestyslaitos päätti mennä lakkoon

Heräsin lauantaina 30. kesäkuuta jo neljältä aamulla enkä saanut enää unta. Eno ja veljeni Usko olivat vielä sikeässä unessa. Sofia oli lähtenyt pikkutyttöjen kanssa heti koulujen päätyttyä maalle Asikkalaan, missä ruokaa sai varmemmin kuin kaupungissa jonottamalla. Puin vaatteet päälleni ja hiivin hiljaa kesäyöhön. Päätin käydä ensimmäisessä piirissä kyselemässä, miten viimeinen yö ennen lakon alkamista oli sujunut.

Päivystäjä selaili ilmoituspäiväkirjaa.

– Vähän tavallista vilkkaampi päivä ja yö on ollut, mutta muuten sitä samaa mitä ennenkin. Kaksi ulkomaalaista kerjäläistä, toinen Persiasta ja toinen Serbiasta, tuotiin eilen iltapäivällä piiriin ja passitettiin saman tien siveysosastolle, samoin kuin kaksi kaupungilta talteen otettua joutonaista. Kolme tulipaloilmoitusta. Lisäksi pois kaupungilta häiritsemästä tuotiin kuusi juopunutta miestä ja yksi riitelevä humalainen pariskunta, kaikki vanhoja tuttuja. Yhden automobiilin ilmoitettiin ajaneen yön pimeinä tunteina ilman tulta takalyhdyssä, mutta kuljettajaa ei tavoitettu.

Myönsin, että vilkasta on ollut.

– Mutta ei sentään yhtään yövierasta, eikä kyydistä kieltäytyneitä pika-ajureita?

Päivystäjä naurahti ja pudisti päätään. Asemalle tuli vähintään kerran viikossa joku koditon tai rahaton matkamies ilmaista yösijaa vailla. Aina heille on putkan laveri yösijaksi löytynyt. Ajureiden kieltäytyminen ajamasta kuka milläkin verukkeella kismitti varsinkin yöaikaan ja riitaa tultiin jatkamaan kamarille.

Myöskään venäläisistä sotilaista ei vaihteeksi ollut ollut harmia. Muutama päivä aikaisemmin oli raportoitu tappelu parin matruusin ja erään Wikholmin välillä. Matruuseilla oli aseina katukivet, joilla he hakkasivat suomalaisen pään niin pahoin verille että hän joutui lähtemään kirurgille sidotuttamaan haavojaan. Riita oli aiheutunut naisesta, jonka matruusit olivat aikeissa viedä suomalaiselta.

– Teitä työväenjärjestöjen joukkuemiehiä alkaa olla jo melkoinen liuta, ja koko ajan värvätään lisää. Taidatte joutua hommiin jos miliisilakko alkaa, päivystäjä vielä totesi.

Puolustelin, että jonkunhan sitä piti järjestyksestä huolehtia ja järjestyksenpitoa varten meidän joukkomme oli aluksi muodostettukin. Nyt alkoi vaikuttaa, että edessä voivat olla isommat asiat.

***
Pääasialliset lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet: Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar 16.6.-1.7.1917; Helsingin poliisilaitoksen 1. piirin arkisto, ilmoituspäiväkirjat ja ilmoitukset 1917 I, Ab I 205, KA; Kuvassa venäläisten matruusien mielenosoituskulkue Kasarmikadulla heinäkuun 1. päivänä 1917. Kuvaaja tuntematon. Helsingin kaupunginmuseo.