Kultakenttien tulokkaat työskentelivät yleensä ensin valtausten omistajille työvoimana ja yrittivät näin säästää rahaa oman valtauksen ostoon. Työpäivät alkoivat auringonnousun aikaan ja kestivät usein pitkälle yöhön. Harvalla tulokkaalla oli heti tarpeeksi pääomaa rekisteröidä oma valtaus ja maksaa siitä vaadittava lunastussumma. Isovaari Erland pääsi melko nopeasti kiinni valtauksen syrjään lunastamalla viimeistään 1911 osakkuuden yhdessä kahden muun suomalaisen,
Avainsana: Yukon
Jokilaivoja ja koiravaljakoita – pitkä matka Alaskan kultakentille
Alaskan kultakentille lähtijän kannatti tehdä varusteostoksensa Seattlessa, koska Alaskassa kaikki oli kalliimpaa – jouduttiinhan varusteet ruokasäilykkeitä myöten tuomaan sinne muualta. Näin teki varmasti myös isovaari Erland ennen lähtöään. On muutama todennäköinen, joskin varmistamaton reitti, mitä kautta hän lopulta päätyi Seattlesta ensimmäiseen tunnettuun asuinpaikkaansa Ophiriin. ”Rikkaan miehen reitti” oli kallein mutta helpoin. Siinä kuljettiin jäättömänä aikana