Kultakenttien tulokkaat työskentelivät yleensä ensin valtausten omistajille työvoimana ja yrittivät näin säästää rahaa oman valtauksen ostoon. Työpäivät alkoivat auringonnousun aikaan ja kestivät usein pitkälle yöhön. Harvalla tulokkaalla oli heti tarpeeksi pääomaa rekisteröidä oma valtaus ja maksaa siitä vaadittava lunastussumma. Isovaari Erland pääsi melko nopeasti kiinni valtauksen syrjään lunastamalla viimeistään 1911 osakkuuden yhdessä kahden muun suomalaisen,
Avainsana: Klondike
Lapio, kuokka ja pyssy – prospäkkärin elämää
”Tuskin löytynee maailmassa onnellisempaa ihmistä kuin kullanetsijä sillä hetkellä, jolloin hän perkkausalastaan löytää kultakimpaleen tai kallion, jossa huomaa olevan runsaammassa määrässä kultaa. Hän näkee suuret vaivansa palkituiksi ja toivo rikkaudesta täyttää mielen.” (Järnefeldt s. 174) Järnefelt jatkaa todeten, että kullanetsijän elämässä ei ole mitään kadehdittavaa. Hän kulkee paikasta paikkaan kaivantokuokka ja lapio olallaan. Muonavaroja hänellä
Jokilaivoja ja koiravaljakoita – pitkä matka Alaskan kultakentille
Alaskan kultakentille lähtijän kannatti tehdä varusteostoksensa Seattlessa, koska Alaskassa kaikki oli kalliimpaa – jouduttiinhan varusteet ruokasäilykkeitä myöten tuomaan sinne muualta. Näin teki varmasti myös isovaari Erland ennen lähtöään. On muutama todennäköinen, joskin varmistamaton reitti, mitä kautta hän lopulta päätyi Seattlesta ensimmäiseen tunnettuun asuinpaikkaansa Ophiriin. ”Rikkaan miehen reitti” oli kallein mutta helpoin. Siinä kuljettiin jäättömänä aikana