Anni


NINNI JA TIPSU

Olipa kerran joulu. Tämä tarina kertoo pikkutytöstä nimeltä Ninni. Ninni sai lahjaksi nallen ja kirjan ja paljon muuta, mutta yksi lahja oli avaamatta. Ninni avasi lahjan innoissaan ja sieltä tupsahti koiranpentu. Ninni oli aina toivonut koiraa. Kaikki menivät nukkumaan paitsi Ninni, koska Ninni halusi antaa koiralle nimen eli Tipsu. Ninnin isä kutsui Ninniä nukkumaan. Hän meni.

Tuli aamu ja Ninni heräsi ja ihmettelin missä Tipsu on. Mutta kun Ninni katsoi ikkunasta siellä on Tipsu. Siellä hän pyydystää lintuja. Ninni kutsui Tipsua syömään Tipsu tuli, ja kysyi mitä on tänään ruokana. Ninni vastasi: tänään on porkkanakeittoo. Yök Tipsu sanoi.

Eräänä myrskyisenä päivänä Tipsu karkasi. Satoi ja salamoi ja oli ukkosta. Koko perhe lähti etsimään Tipsua. Yöllä he tulivat kotiin, koska Tipsua ei löytynyt. Tipsua rupesi palelemaan ulkona. Tipsu yritti etsiä tietä kotiin. Sitten hän huomasi kissareviirin. Kissat olivat piilossa roskapöntöissä. Sitten kun kissat huomasivat Tipsun he juoksivat roskapöntöistä Tipsun luo, nostivat karvoja pystyyn ja sähisivät. Tipsu lähti pakoon, vaikka sen pitäisi jahdata kissoja. Mutta kissat olivat niin vahvoja. Johtajakissa tuli ja kysyi: "kuka sinä olet". Koira vastasi: minä olen Tipsu. Kissat kysyivät: "haluatko liittyä meihin?" Tipsu vastasi epäröiden: "ky-kyllä". Tipsu seurasi kissoja. Mutta kissat juoksivat niin kovaa, ettei hän pysynyt perässä.

Sitten yhtäkkiä Tipsu kuuli Ninnin äänen. Hän kääntyi ja meni sinne suuntaan, mistä ääni kuului. Sitten Ninni löysi Tipsun. Ninni kysyi: "missä sinä oikein olit". Tipsu haukkui hänelle iloisena. Ninni ja Tipsu juoksivat kotiin. Ninni kertoi äidille ja isälle, että hän löysi Tipsun. Niinpä Tipsu ei enää ikinä karannut.

JATKUU...

Kakkososassa Tipsu kasvaa aikuiseksi, löytää tyttöystävän ja he saavat pentuja.


Äiti oikoluki tekstin ja korjasi pahimmat virheet.

[Joulutervehdys 2002]  [Silvan joulusatu]