Temppuilevia kiinalaisia levottomassa Helsingissä

Ilmoitus Työmiehessä 13.7.1917.

Heinäkuuta 1917 leimasivat eri alojen lakot, maatalousmellakat, mielenosoitukset ja yleinen levottomuus. Helsingissä miliisilaitos vastusti miehistön kaavailtuja irtisanomisia vaatien lisäksi palkankorotuksia kaikille ja meni lakkoon heinäkuun ensimmäisenä päivänä vaatimustensa tueksi. Samaan aikaan työväen järjestysmiesten joukkueet kasvattivat jäsenmääräänsä ja tiivistivät rivejään. Miliisilakon alkaessa sillä oli jo 15 satamiehistä joukkuetta, ja kun miliisilakko väliaikaisesti keskeytyi illalla 11.7. joukkueita oli jo 22. Järjestysmiehiä kutsuttiin koolle Työmiehessä julkaistuilla tiukkasanaisilla ilmoituksilla, ”joka miehen saavuttava ehdottomasti”. Työmiehen lisäksi muita sanomalehtiä ei Helsingissä kirjapainotyöntekijöiden lakon vuoksi ilmestynytkään.

Miliisilakon aikana järjestysmiesten joukkueet vastasivat järjestyksenpidosta Helsingissä. Joukkoja koulutettiin yhä kurinalaisemmiksi. Yleisen poliittisen levottomuuden ja kuohunnan lisäksi kaupunkikuvassa näkyi työttömiksi jääneiden vallityömiesten turhautuminen. Venäjä oli varojen puutteessa keskeyttänyt sotatarviketilaukset sekä Pietarin suojaksi rakennettujen linnoitustöiden teon, ja tuhansia vallityöläisiä oli jäänyt työttömäksi. Oireellisena levottomalle ajalle virtasi parempien tienestien toivossa Pietarista Helsinkiin kiinalaisia kerjäläisiä ja temppujen tekijöitä.

Venäläiset sotilasviranomaiset värväsivät tai määräsivät linnoitustöihin Suomeen elokuusta 1916 alkaen noin 3 000 kiinalaista. Esiintyneiden ongelmien vuoksi heitä alettiin poistaa maasta jo saman vuoden lopulla, viimeiset syksyyn 1917 mennessä. Kaikesta huolimatta kiinalaisia jäi Suomeen vielä jokunen yksilö ja muutamista hajanaisista maininnoista päätellen heidän tiedetään ottaneen osaa sisällissodan taisteluihin sekä punaisten että valkoisten puolella. Helsingissä kesällä 1917 temppuilleet kiinalaiset eivät ainakaan pääosin kuitenkaan olleet vallityöläisiä, vaan Venäjän kautta Suomeen tulleita vaeltavia kerjäläisiä. Joukossa oli naisia ja yksin liikkuneita 12-vuotiaita lapsiakin. Helsingin poliisin 1. piirin ilmoituspäiväkirjassa heidän kotipaikkakunnakseen oli, silloin kun se mainittiin, laitettu Peking, mutta se saattoi johtua pelkästään siitä, että se oli helpoin ja yksinkertaisin ilmoittaa.

Samaan aikaan eduskunnassa etenivät lakiehdotukset uusista kunnallisasetuksista ja 8 tunnin työaikaista sekä Suomen korkeimman hallintovallan siirtämisestä eduskunnalle.

Ensimmäisenä eduskunnan kolmanteen ja viimeiseen käsittelyyn ehtivät kunnallislakien uudistus ja 8 tunnin työaikalaki. Ne olivat sosiaalidemokraattiselle puolueen ajamia ja työväestölle elintärkeitä. Kun lait tulivat suuresta valiokunnasta eduskunnan päätettäväksi lauantaina 14.7. järjestettiin niiden tueksi suuri mielenosoitus Helsingissä. ”Vastustajat yrittävät saada lakiesityksen siirrettyä yli vaalien. Ei mitään huvituksia tai kokouksia lauantaina, joka työläismies ja työläisnainen mukaan mielenosoitukseen.” Samana päivänä alkoi miliisilakko uudelleen ja myös järjestystoimikunnan jäsenet jättivät eroanomuksensa. Järjestysmiesten ensimmäiseen satajoukkueeseen kuuluneelle isoeno Antonille siis riitti puuhaa järjestyksen ylläpidossa.

Kävin suurmielenosoitusta edeltävänä päivänä jälleen poliisin ensimmäisessä piirissä kyselemässä tunnelmia. Meno oli kuulemma ollut kuin suuressa sirkuksessa.

– Jaahas, katsotaanpa, sanoi päivystäjä, jonka äänestä en tiennyt oliko se lähempänä itkua vai naurua.

– Ensimmäisen lakonjälkeisen vuorokauden aikana tuotiin piiriin yhteensä kolme persialaista kerjäläistä ja yhdeksän kiinalaista, eri vuorokaudenaikoina. Kenelläkään ei ollut asuntoa. Matkustajakodissa sattui kuolemantapaus, mies oli nauttinut tenaturoitua spriitä. Juopuneita, siveetöntä käytöstä, riitaa ajurin hinnasta, valitus ajurista heittämässä vettä porttikäytävässä ja sokerina pohjalla mykkäpoika-raasu, jota on ennenkin syytetty varkaudesta. Tämä päivä on ollut ihan samanlainen, enimmäkseen juopuneita ja joutonaisia täällä on rampannut. Muutama onnettomuus ja tulipalo siihen päälle. Johan tässä lakkoilla taas joutaisikin.

Kiittelin tiedosta ja häivyin paikalta vähin äänin. Kaupungilla oli meno tosiaan äitynyt melko pahaksi sen jälkeen, kun patterityöt loppuivat ja työttömiä alkoi vetelehtiä kaupungin kaduilla, monet ilman vakituista asuntoa. Kiinalaiset kerjäläiset yrittivät ansaita elantoaan kadulla temppuilemalla ja hautausmailta varastamiaan kukkia myymällä. Ihmisten mieliä ei yhtään rauhoittanut se, että elintarvikkeista oli jatkuva pula.

Lauantaina 14. heinäkuuta kävin ilmoittautumassa työväentalolla heti töiden jälkeen kello puoli viisi. Minun joukkueessani oli miehiä vain Fredriksbergin konepajalta, jossa työskenteli myös meidän johtajamme, metallityömies ja työnjohtaja Gustaf Gressen Tamlander. Panin merkille, että Venäjän valtion Katajanokan laivatelakan työntekijät eli porttulaiset olivat myös järjestäytyneet omaksi joukkueekseen. Porttulaiset olivat tunnetusti hyvää pataa venäläisten kanssa, joiden sotasatama oli aivan siinä laivatelakan vieressä. Porttulaisilla oli aikaisemmin tapana härnätä patterityöläisiä näyttämällä omaa prikkaansa, 6-7 cm pyöreää messinkilevyä, johon oli painettu oma numero ja osasto. Sitä näyttämällä selvisi patteritöihin otosta.

Nyt meillä kaikilla järjestysmiehillä oli takin pielessä pyöreä merkki, jossa on punaisella pohjalla valkoinen aurinko ja kirjaimet H.T.J. eli Helsingin työväen järjestysmies. Tamlanderilla oli lisäksi punainen rusetti rinnassa, jollainen oli jokaisella 100-joukkueen johtajalla. Lähes kaikilla mielenosoitukseen saapuneella oli myös sos.dem. kunnallisjärjestön vaalirahaston hyväksi myytävä kartonkinen mielenosoitusmerkki, jossa luki ytimekkäästi ”kansanvalta”.

Läksimme valvomaan mielenosoitusta, jossa vaadittiin kahdeksan tunnin työaikaa kaikille ja kunnallislakien uusimista. Väkeä oli odotetusti paljon. Kaikki lähtöpaikat eli Hakaniementori, Hakasalmen puisto, Hietalahdentori ja urheilukenttä Johanneksen kirkon vieressä olivat mustanaan ihmisiä. Meidän joukkueemme lähti liikkeelle Hakaniementorilta. Kiltisti kaikki järjestyivät kuusihenkisiin riveihin työväenjärjestöjen punaisten lippujen jälkeen ja lähtivät meidän järjestysmiesten ohjaamina liikkeelle niin, että olimme hyvissä ajoin Rautatientorilla ennen kello seitsemää illalla, jolloin lakien käsittely eduskunnassa alkoi. Rautatientorille oli pystytetty viisi puhujanlavaa, Senaatintorille kolme. Senaatintorille ohjattiin Johanneksen kirkon viereiselle urheilukentälle kokoontuneet sekä kaikki ne, jotka eivät ennättäneet tulla riveihin lähtöpaikoille.

Hallituskadulla oli rivi mielenosoittajia vahtimassa, että Heimolan talosta ei tule yksikään kansanedustaja pois ennen kuin laki on hyväksytty. Rautatientorin ja Senaatintorin puhujalavoille tulivat viestipuhujat aina selostamaan kuulijakunnalle missä kohden lain käsittelyä oltiin. Kun eduskunta sitten pitkän illan päätteeksi hyväksyi uudet kunnallisasetukset ja 8 tunnin työaikalain ei riemulla tuntunut olevan rajoja.

Sunnuntaina juhlat jatkuivat Hermannin työväenyhdistyksen ja Voimistelu- ja urheiluseura Helsingin Jyryn järjestämässä jättiläiskansanjuhlassa Hakasalmen puistossa, missä samaan aikaan kilpailtiin myös ammattikuntien välisistä painimestaruuksista. Ohjelmassa oli soittoa, erilaisia kilpailuja ja henkeä nostattavia puheita. Juhlapuheen pitäjäksi oli jälleen kerran saapunut Aleksandra Kollontai.

***
Pääasialliset lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut Työmies-sanomalehdet 1.-15.7.1917; Helsingin poliisilaitoksen 1. piirin arkisto, ilmoituspäiväkirjat ja ilmoitukset 1917 I, Ab I 205, KA; TMT 152:2384 TA; Halén, Harry (2004) Kiinalaiset linnoitustyöläiset vuosina 1916-17. Teoksessa: Westerlund, Lars (toim.) Venäläissurmat Suomessa 1914–22: osa 1. Sotatapahtumat 1914–17. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Artikkelikuva: Kiinalainen kaupustelija Helsingissä. 1910-luku. Kuvaaja: Ivan Timiriasew. Helsingin kaupunginmuseo.

Eduskuntavaalit 1916

Vuoden 1905 suurlakon seurauksena alettiin Suomessa valmistella säätyihin pohjautuvan valtiopäivälaitoksen uudistamista. Lopputuloksena oli sen ajan radikaalein reformi: yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu eduskunta. Ensimmäiset vaalit järjestettiin 1907. Eduskunta ryhtyi innokkaana laatimaan yhteiskunnallisia uudistuksia, mutta kiristynyt tilanne Suomen ja Venäjän välillä johti siihen, että eduskunnan antamia esityksiä laeiksi ei vahvistettu Pietarissa. Loppujen lopuksi erimielisyydet johtivat siihen, että tsaari hajotti eduskunnan joka vuosi vuoteen 1911 saakka. Tämä eduskunta istui ensimmäisenä lähes koko toimikautensa ajan, silloiset kolme vuotta, ennen ennenaikaista hajottamista. Vuonna 1913 valittu eduskunta istui sotatilan vuoksi puolestaan vallankumouskevääseen 1917 ennen kuin heinäkuussa 1916 vaaleissa valittu eduskunta saattoi ensimmäistä kertaa kokoontua. Vaalit 1916 voitti 103 kansanedustajaa saanut Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP).

Eduskunta oli käytännössä voimaton, koska varsinaista valtaa käytti senaatti. Vuoden 1909 senaattiin nimitettiin Venäjällä palvelleita, Suomen kansalaisuuden omaavia upseereita. Näin syntyi ”amiraali- tai sapelisenaatti” kuten aikalaiset sitä nimittivät.

Ensimmäisen maailmansodan pitkittyessä viljapula paheni. Venäjältä ei saatu enää viljaa myyntiin niin kuin ennen. Voita jouduttiin jonottamaan vaikka sitä tuotettiin omassa maassa kylliksi. Ongelmana oli tuotteille asetettu rajahinta, joka tuottajista oli liian alhainen mutta kaupunkilaisista heidän rakettimaisesti kohonneiden elinkustannusten vuoksi liian kallis. Talven 1916-1917 aikana voi, liha, maito, juusto, leipä ja jauhot tulivat säännöstelyn piiriin.

Linnoitustyöt työllistivät nuoria miehiä edelleen. Linnoitustyöt muistetaan myös siitä, että niitä varten tuotiin Venäjältä kiinalaista vankityövoimaa. Oudon näköiset kiinalaiset outoine tapoineen herättivät paikallisissa hämmennystä ja pelkoakin, koska heidän tekemistään rikoksista kiersi erilaisia huhuja. Ensimmäiset 2100 kiinalaista saapuivat Suomeen elokuussa 1916, kaikkiaan heitä oli täällä noin 3000. Kiinalaiset työskentelivät pääasiassa mantereen puolella metsänkaatotöissä. Heidän oleskelunsa jäi verrattain lyhyeksi, sillä jo vuodenvaihteeseen mennessä valtaosa oli lähetetty takaisin Kiinaan. Loput patteritöihin osallistuneet kiinalaiset poistuivat Suomesta myöhäissyksyllä 1917, mutta muutama yksilö jäi tänne syystä tai toisesta ja osallistui sisällissodan taisteluihin sekä punaisten että valkoisten puolella.

Isoeno-Anton seurasi tapahtumia suoraan polttopisteestä.

Heinäkuussa pidettiin taas eduskuntavaalit, mutta moni jätti turhautuneena äänestämättä. Sosialidemokraattisen puolueen saama vaalivoitto pantiin kuitenkin iloisena merkille. Suurin huolenaihe oli heikkenevä elintarviketilanne. Edessä olevaa talvea odotettiin pelokkaana: riittäisivätkö puut, kuinka pitkään maitoa, voita tai leipää pitäisi kylmässä ja viimassa jonottaa. Elintarvikkeiden jonottaminen jäi pääasiassa naisten vastuulle ja huolenrypyt enon vaimon Sofiankin otsalla syvenivät sitä syvemmäksi mitä pidemmälle syksy kului.

Yhtenä iltana loppusyksystä 1916 menin Soppa-Koskisen kansanravintolaan Uudelle Ylioppilastalolle. Soppa-Koskisen kuppiloissa oli halpa ruoka ja sai istua vähän. Työväentalon ravintola, jota yleensä kutsuttiin HTY:n ravintolaksi, oli myös suosittu ruokapaikka ja sen takasali, Juttutupa, mukava kahvilatyyppinen ajanviettopaikka. Lain mukaan työläisravintoloissa ei saanut anniskella alkoholia. Kämpissä, Seurahuoneella tai vastaavissa porvarien paikoissa anniskelukieltoa ei ollut.

Yllätyin melkoisesti, kun pöytään vastapäätä istui oman pitäjän poika Asikkalasta, Johan Liehunen, sama mies, joka opetti minulle miten patterityömaalla töitä tehdään. Liehunen oli lopettanut työt Katajasaaressa jo vuodenvaihteessa sanoen lähtevänsä Venäjälle töihin.

– Tuli suunnitelmiin muutos. Meninkin sitten Espoon Kauklahteen patteritöihin, metsänperkaushommiin.

Liehunen kertoi, että asuinolot Espoon parakeissa olivat vielä huonommat kuin Katajasaaressa. Parakki oli kuulemma niin kylmä, että tukka saattoi olla jäätynyt petiin herätessä. Työoloissakaan ei ollut kehumista. Paikalliset isännät olivat vihaisia, kun heidän metsänsä oli pakkolunastettu ja kiukuttelivat siitä syyttömille työläisille.

– Siellä on myös kiinalaisia, omissa porukoissaan ja parakeissaan. Yhteen niistä olen tutustunut vähän paremmin, nimeltään Vang-Bai-Ling. Hän on oppinut vähän suomea ja laulamaan pätkän Matin Myllymatkasta.

Tapailimme molemmat tunnetun kupletin alkuriimejä:

”Hevonen on tallissa valjaissa kalliissa
suitsille siilattuina.
Se tyttö, jota minä rakastin
oli toisella kihlattuna.”

– Kiinalaisilla on tapana tehdä leipää höyryttämällä. Minä sitä saatan syödä, mutta muut eivät pidä, Liehunen jatkoi.

Ihmettelin, miksi hän ei ollut pyrkinyt takaisin Katajasaaren työmaalle, kun Espoossa asiat tuntuivat olevan paljon huonommin. Mutta Liehunen sanoi, että muutto Venäjälle eteni, eikä hän halunnut palata takaisin entiseen.

Kieltämättä minuakin oli alkanut vähän tympiä pitkä matka Katajasaareen joka päivä. Olin alkuvuodesta 1916 muuttanut Linjoilta Inkoonkadulle, Fredriksperinkadun poikkikadulle, yksikerroksiseen puutaloon. Kortteeri oli huomattavan paljon mukavampi kuin edellinen. Syyskuussa tilanne parani entisestään kun eno perheineen tuli asunnon päävuokralaiseksi. Edelleen minulla vain sänky hellahuoneen nurkassa, mutta sitä ei tarvinnut enää tilanahtauden vuoksi kääriä kokoon joka aamu. Samaan huoneeseen muutti syyskuussa myös veljeni Usko, joka kuultuaan Helsingin hauskasta elämästä päätti tulla perässäni kylvörahoja tienaamaan.

Inkoonkadun talon omisti Lukander-niminen pika-ajuri, jonka kahdella hevosilla oli pilttuut talon pihamaalla. Talossa asui useampikin Lukanderin perheen jäsen, vähän keskimääräistä parempaa sakkia kaikki. Muutkin asukkaat olivat enimmäkseen kunnon ammattimiehiä.

Ajattelin, että oli aika minunkin mennä elämässä eteenpäin.

**
Pääasialliset lähteet: TMT 154:2431 TA; Helsingin kaupunginarkiston poliisin osoitekortisto ja henkikirjat; Nyström, Samu (2013): Helsinki 1914-1918. Minerva; Jussila, Hentilä ja Nevakivi: Suomen poliittinen historia 1809-1995 (1996). Wsoy; Halén, Harry (2004) Kiinalaiset linnoitustyöläiset vuosina 1916-17. Teoksessa: Westerlund, Lars (toim.) Venäläissurmat Suomessa 1914–22: osa 1. Sotatapahtumat 1914–17. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.
Kuva: Leipäjono Helsingissä Fabianinkadulla kevään 1917 mielenosoitusten aikaan. Museovirasto / Historian kuvakokoelma.

Merilinnoituksen patterityöt

Venäläinen sotilasjohto teetti vuosina 1914–17 laajoja linnoitustöitä Suomessa. Tarkoituksena oli suojata pääkaupunki Pietari mahdolliselta Saksan hyökkäykseltä. Näihin linnoitustöihin osallistui kaiken kaikkiaan useita kymmeniä tuhansia suomalaisia. Eniten työvoimaa tarvittiin Helsingissä ja sen lähiympäristössä. Maa- ja merilinnoituksen ketju ympäröi koko nykyisen Helsingin alueen ja lisäksi osia Espoosta ja Vantaasta.

Kansan suussa linnoitustyöt kulkivat patteritöiden nimellä niissä rakennettujen tukikohtien tykkipattereiden mukaan. Patterityöt tarjosivat kohtuullisen hyväpalkkaista työtä ja nuoria miehiä saapui sankoin joukoin Helsinkiin työn perässä. Työvoimaa tarvittiin kuitenkin niin paljon, että pakko-ottojakin täytyi tehdä. Käsky kävi varmasti, jos ammattina oli kivityömies. Keväällä 1916 komennettiin Hämeen läänistä töihin 600 ajomiestä hevosineen.

Patterityömaat ovat kuuluisia paitsi heikosta työmoraalista myös työsuojelun puutteesta. Varsinkin kallioiden louhinnassa onnettomuudet olivat päivittäisiä. Katajasaaren työmaalla olleet miehet eivät vakavista onnettomuuksista kuitenkaan mainitse mitään, onnettomuuksia lienee tapahtunutkin enemmän mantereen puolella.

Patteritöiden ja sotatarviketilausten vuoksi työvoimasta oli vähän aikaa jopa pula ja palkoilla kilpailtiin. Palkan vuoksi isoeno-Antonkin pestautui Katajasaaren merilinnoitusta rakentamaan.

Ensimmäiseksi merilinnoituksen saariin rakennettiin tietenkin laiturit, että saatiin paikalle työvoima ja rakennustarvikkeet. Minun aloittaessa työt Katajasaaressa laituri oli jo valmis, samoin sataman suojaksi rakennettu aallonmurtaja. Sukeltajia oli ollut kaksin kappalein tarkastamassa merenpohjaa ja kummallakin oma mies rannalla letkua laskemassa. Myös saaren mukulakivitiet oli pääosin kivetty ja tykkipatterien betoniset perustat tehty ja tykit asennettu paikoilleen. Patterien osalta olivat enää viimeistelytyöt kesken.

Viipurilainen rakennusliike oli saanut urakakseen tehdä sementinvalutyöt tykkien alustoille ja muille perustuksille Isosaaressa ja Katajasaaressa. Sementtisotkumyllyä pyöritti Kalle Altti, joka oli tehnyt samoja hommia samalle rakennusliikkeelle muillakin työmailla. Betonitehdas sijaitsi kasarmialueella heti tykkipattereiden takana, ja siitä vähän matkan päässä kivenmurskaamo, sementtivarasto, konehuoneet ja erilaiset vajat. Työntekijöitä varten tarkoitetut majoitustilat ja alempien sotilaiden asunnot olivat nekin kasarmialueen laidalla, kaukana upseereiden asunnoista laiturialueen lähellä.

Saaren erikoisuus oli kokonaan betonista valettu, holvikattoinen käymälä.

– Vaikka kuinka tykillä ampuisivat, niin täällä saa tehdä tarpeensa turvassa, me miehet naureskelimme.

Katajasaarelle oli jo aikaisemmin tullut töihin oman kylän poika Asikkalasta, Johan Liehunen. Hän se minulle neuvoi, että miten työmaalla ollaan.

– Liikaa ei saa hosua, muuten saa muitten vihat päälle, muista se. Kun kuulet huudon ”pilvi nousee” niin se tarkoittaa isomman herran tuloa. Silloin vasta rupeat heilumaan sen näköisenä, että tekisit kovastikin töitä.

Työpäivä oli kymmentuntinen ja töitä tehtiin vuoroin myös sunnuntaisin joten neuvo vaikutti ihan viisaalta. Kerran viikossa palkkapäivänä annoimme 25 penniä mieheen sotilaalle, joka vahti, että emme jääneet kiinni laiskottelusta.

Nilkiksi kutsuttiin sitä suomalaista kaveria, joka katsoi vähän töiden päälle, soitti kelloa kahvi- ja ruokataukojen alkaessa ja loppuessa sekä työpäivän päätteeksi, piti nuotiota yllä ja huolehti työkaluista työpäivän jälkeen.

Niin kului syksy ja alkoi talvi ja rekikelit. Reellä kuljetettiin rakennustarvikkeita, ruokaa ja kaikkea tarpeellista mitä nyt laivallakin tuotiin. Kerran menomatkalla putosivat hevonen ja reki jäihin, saimme porukalla ne nostettua, ainoastaan kuorma ja hevosen valjaat painuivat meren pohjaan. Upseerit ottivat hoitaakseen hevosen, veivät talliin ja lämmittivät huovilla. Me miehet laitoimme saunan lämpiämään ja kylvimme pitkälle iltapäivään. Palkka jäi siltä päivältä saamatta.

Talvella viimeistelimme laiturialueen isoa rakennusta, mihin tuli miina-asema, puhelinasema ja valoheittimen sähköasema. Sitten räjäytimme kalliota ja louhimme suoja-asemaa valoheitintä varten. Apuetäisyysmittareiden paviljonkien valmistuttua vahvistimme niitä kivimuurauksella. Töitä riitti kun hitaasti teki, vaikka venäläinen työnjohto aina välillä huusikin, että ”ropottia, ropottia”.

Minkäänlaista poliittista puhetta ei tuohon aikaan vielä ollut eikä kukaan tullut jäsenkirjaa tarjoamaan, saati vaatimaan.

*
Pääasialliset lähteet: TMT 152:2383; 59:1236; 409:12053; 154:243; 190:3127 TA;
Manninen, Markus (2000): Viapori. Merilinnoitus ensimmäisessä maailmansodassa 1914 – 1918. Sotamuseo. Kuvassa Boxön saaren venäläinen linnoitus. Kuva: Reinhold von Hausen (1918) / Museovirasto.
Katajasaari – Katajaluoto-nimistä: Nykyisen Katajaluodon nimi kääntyi venäjästä suomeen muotoon Katajasaari (KA/VeSa/165 GS, KA/VeSa/15994 ja KA/Sotilasinsinöörihallinto/15994), Katajaluoto-nimi vahvistettiin vasta 1920-luvulla.

Sotatarviketilaukset työllistivät

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua ja Suomen jouduttua sotatilaan vienti länteen väheni aluksi rajusti ja raaka-aineiden saanti vaikeutui. Taloudellinen epävarmuus tuntui kaikkialla. Pankkeihin jonotettiin nostamaan käteistä ja elintarvikkeita hamstrattiin, mikä johti hintojen nopeaan nousuun. Elokuun puolivälissä 1914 jouduttiin Helsingissä julkaisemaan ensimmäiset elintarvikkeiden rajahinnat. Pian sota kuitenkin nosti talouden nousuun. Venäjän armeija tarvitsi valtavat määrät kaikenlaisia tarvikkeita kengistä univormuihin ja kranaateista sairaalatarvikkeisiin. Pietariin mahdollisesti Suomen puolelta suuntautuvaa hyökkäystä torjumaan aloitettiin valtavat linnoitustyöt, jotka työllistivät kaikkiaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, etupäässä nuoria miehiä. Metalli- ja konepajateollisuus kukoisti sotatarviketilausten ansiosta. Esimerkiksi vuonna 1913 Kone- ja Siltarakennus Oy työllisti 700 työläistä ja vuonna 1916 jo yli 3000.

Anton Vilén muutti Helsinkiin työnhakua ajatellen otolliseen aikaan.

Kone ja Silta oli iso metalliteollisuusyritys, joka valmisti konepajatuotteita laidasta laitaan, separaattoreista siltoihin ja höyrykattiloista laivoihin. Laaja tehdasalue sijaitsi Sörnäisten rantatien molemmin puolin. Sodan vuoksi yhtiö sai huomattavia sotatarviketilauksia Venäjän armeijalta ja laivastolta ja miehiä palkattiin lisää töihin.

Olin töissä levyseppäosastolla. Työpäivän pituus oli kymmenen tuntia ja tuntipalkkaa sain alkuun 30 penniä tunnilta ja loppuaikoina 37 penniä tunnilta. Apumiesten tuntipalkka oli 25 penniä.

Minä tapasin käydä saunassa Valliininkadulla sijaitsevan Työväen Asunto-osakeyhtiö Kalevan yleisessä saunassa. Yhtiön osakkaina oli enimmäkseen rautatieläisiä. Kalevan saunojen hoito oli osakkaille rankka, vaikkakin tuottoisa, sivutyö. Piti hankkia puita, hiiliä ja vihtoja, sahata puita ja lämmitellä vesikattiloita. Emännät hoitivat vuorotellen kassaa.

– Sota-aika on ollut meille varsin hyvää aikaa, kehui Oskari, yksi osakkaista.

– Rakennusvelat pienenivät heti, kun tsaarin sotilaat alkoivat käyttää saunaa. Aamupäivisin tulee miehiä määräajoin ja sotalaitos maksaa kylvyt.

Kun miehet kuulivat, että olin Kone- ja Siltarakennuksessa töissä, alkoi härnäys.

– Siltatehtaalla kuuluu olevan suuret sotatarviketyötilaukset. Kranaattia tarvitaan rintamalle ja pikakoulutuksella tehdään ukosta kuin ukosta sorvareita. Työn tulos on kuulemma sen mukaista.

Rautatieläiset olivat olevinaan muita parempia ammattimiehiä. Jokaisen kalliolaisen pikkupojan unelma päästä rautateille töihin. Veturinkuljettajan tai konduktöörin juttuja matkoista kuunneltiin ihaillen. Minä en antanut härnäyksen haitata.

Siltatehtaalla ollessani kuulin, että patteritöistä maksetaan 5 markkaa päivässä palkkaa. Meitä lähti sieltä 10 poikaa Katajasaareen vuoden 1915 syyspuolella, kun patterityömaille alettiin ihan houkutella riskejä nuoria miehiä töihin. Kuljimme kaupungilla kortteerissa. Kyllä siellä oli majoitusparakki, mutta ei siellä viitsinyt yöpyä kun siellä oli paljon torakoita ja pienempiä syöpäläisiä. Parakeissa asustivat venäläiset ja sellaiset kulkijat, joilla ei ollut asuntoa.

Kuljimme saareen aluksilla, jotka liikennöivät päivittäin mantereen ja ulkosaarten välillä. Pelasimme ruumassa korttia sillä aikaa, kun odotimme, että laiva tulee oman työmaan laituriin. Linnoitustöitä oli käynnissä kaikilla ulkosaarilla, mutta meitä oli varoitettu, että linnoituspaikat ovat sotasalaisuuksia ja töistä on parempi olla puhumatta miesten kesken. Kyllä se meilläkin tiedossa oli, että patteritöitä tehtiin myös mantereen puolella Helsingin ympäristössä, mutta arvelimme, että parempi oli olla kyselemättä.

*
Pääasialliset lähteet: TMT 152:2383 TA; TMT 190:3127 TA; Nyström Samu (2013): Helsinki 1914-1918. Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Minerva, Helsinki. Kuvassa yksi Kone ja Siltarakennus Oy:n tehdassaleista 1910-luvulla. Eric Sundström / Helsingin kaupunginmuseo.