Järjestyskysymys jäytää välejä

Työväen Urheilulehden näytenumeron kansi. Kesäkuu, 1917.

Työttömyys ja pula peruselintarvikkeista pahenivat pahenemistaan elokuussa 1917 ja aiheuttivat voimakasta suuttumusta erityisesti työväestön keskuudessa. Eduskunnan hajottaminen oli ”taantumuksen isku” ja Työmiehessä sen vihjailtiin olevan porvarien juoni. Äänenpainot kovenivat puolin ja toisin. Työmiehessä otsikoitiin 10.8.1917 seuraavasti: ”Hillitöntä luokkataistelua. Köyhälistöä näännytetään nälkään. Elintarvikekapitalistien voitonhimo on sammumaton.”

Kirjaltajain lakko oli päättynyt kaksi päivää aikaisemmin. ”Nyt porvarilehdistö pääsee taas suoltamaan propagandaansa.” Toisella puolen asiat nähtiin eri tavalla. Sosialidemokraattien katsottiin sallivan ja antavan hiljaisen suostumuksensa kaikille sille anarkialle ja huliganismille, mikä kaduilla näytti vellovan. Erityinen piikki lihassa oli sosialistien ehdottomuus pitää järjestysvalta työväestön käsissä. Työväenmiliisi nähtiin täysin hyödyttömänä ja puolueellisena laitoksena. Porvaripuolella kaipailtiin lujaa järjestysvaltaa, joka vaikka asevoimin estäisi heidän mielestään lainvastaiset mellakat.

Mellakoita tosiaan riitti elokuussa 1917. Lauantai-iltana 11.8.1918 puhkesivat Helsingissä voimellakat. Voin säännöstelyyn ja rajahintoihin tyytymättömät ihmiset kuljettivat varastoista 180 dritteliä voita kauppoihin ja pakottivat kauppiaat myymään ne viiden markan kilohintaan, minä katsottiin olevan oikeudenmukainen rajahinta. Kansanliike jatkui sunnuntaina, jolloin Kauppatorilla pidettiin kiihkeitä kokouksia. Maanantaina useilta työpaikoilta, mukaan lukien Fredriksbergin konepajalta, marssivat työntekijät mielenosoituslakkoon. Voikellarien avaimet oli jätetty miliisipäällikkö Kustaa Rovion vartioitavaksi, joka kehotti voikokousta kääntymään senaatin puoleen. Hän hälytti itse elintarvikeasioista vastaavan senaattori Väinö Vuolijoen kaupunkiin. Valittu lähetystö sai Vuolijoelta tiedon, että voivarastojen avaimet on luovutettu elintarvikelautakunnalle ja tullaan voita jakamaan heti 200 grammaa henkeä kohti viiden markan kilohintaan. ”Samalla ilmoitti senaattori Vuolijoki lähetystölle, että hän tulee eroamaan. Tieto tästä otettiin torilla vastaan myrskyisin suosionosoituksin.”

Voimellakoista oli hädin tuskin toivuttu, kun yöllä 14.8.1917 alkoi kunnallislakko, joka päättyi kuitenkin jo saman päivän iltana. Lakon seurauksena vain Työmies ilmestyi keskiviikkona 15.8. Järjestysmiesten partio oli valvonut muiden lehtien toimituksissa, että lehtiä ei varmasti tehdä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui perjantaina 17.8. käsittelemään monia ajankohtaisia asioita kuten työttömyyskysymystä. Viikolla virinneiden torikokousten huumassa lähti joukko mielenosoittajia vaatimaan asiain nopeaa käsittelyä. Miliisit eivät saaneet vihaista väkijoukkoa hajaantumaan, ja Pörssitalolla kokoustaneet valtuutetut jäivät taloon panttivangeiksi. Paikalle hyökkäsi myös venäläisiä sotilaita. Tilanne oli uhkaava. Puolen yön maissa miliisipäällikkö Kustaa Rovion organisoima ratsumiliisi yhdessä valkoisilla käsivarsinauhoilla varustetun miesjoukon kanssa rynnisti paikalle ja sai mielenosoittajat hajaantumaan sekä valtuutetut vapaiksi kello yksi lauantain vastaisena yönä. Valkonauhat perustivat seuraavana päivänä Helsingin suojeluskunnan.

Lauantaina aamupäivällä Senaatintorille kerääntyi vielä tuhanteen nouseva kansanjoukko, joka arvosteli miliisin menettelyä edellisen päivän Pörssitalon mellakan hajottamisessa. Miliisi sai kuitenkin tilanteen haltuunsa ja levottomuudet kuivuivat siltä osin kokoon.

Hallitsemattomat mellakat olivat pelästyttäneet työväenliikkeen johdon huomaamaan, että he eivät pystyneet kontrolloimaan vihaisia väkijoukkoja. Puolusteltiin hieman häpeillen, että väkivallantekoihin ovat syypäitä pääosin järjestäytymättömien työläisten huligaaniaines, ei järjestäytynyt työväki. ”Pörssitalon mellakoitsijat olivat etupäässä nuoria miehiä, jotka eivät omaa sosialidemokraattista maailmankatsomusta. Joukon suurimman osan muodosti enemmän tai vähemmän sakilaisuuteen vivahtavaa väkeä raaimman melun ylläpitäjänä.” Järjestäytyneellä työväellä oli lehden mukaan velvollisuus toimia työväestölle arvokkaalla tavalla.

Isoeno Anton lienee ollut mukana ainakin voimellakoissa, kun järjestysmiehet valvoivat voin kuljetusta ja myyntiä. Mellakoiden alkaessa lauantaina 11.8.1917 oli hänellä kuitenkin muuta puuhaa, nimittäin valvoa järjestystä Työväen Urheilulehden hyväksi järjestetyssä suuressa kansanjuhlassa.

Työväen Urheilulehden näytenumero ilmestyi kesäkuussa. Minä tietysti hankin sen itselleni ja ostin vielä toisen kappaleen enollekin. Sofia-täti vähän nyrpisteli lehdelle, koska sen kannessa komeili kuva patsaasta, missä kaksi alastonta miestä painivat keskenään.

– Se on joku vanha reikkalainen tapa, valistin.

Ola Fågelberg eli Fågeli, minua pari vuotta nuorempi taiteilija, oli valittu Työväen Urheilulehden päätoimittajaksi. Fågeli oli lahjakas juoksija ja monet kilpailut voittanut mies, vaikka liittyikin varsinaiseksi jäseneksi Jyryyn vasta minun jälkeeni, huhtikuussa 1917. Hän se meille miehille kertoi reikkalaisten tavasta kuvata kauniita, alastomia ihmisvartaloita, kun juhlimme työväentalolla lehden ensimmäisen numeron ilmestymistä.

Ola Fågelberg on varsinaiselta ammatiltaan taiteilija. Hän paljasti meille, että Helsingin kaupungin järjestyspäällikkö ja järjestystoimikunta olivat tilanneet häneltä ehdotuksen Helsingin poliisin uudeksi virkapuvuksi. Fågeli näytti kuviakin siitä, mitä oli piirtänyt. Virkapuvut ehdotetaan sen mukaan tehtäviksi sinisestä seviotista siviilipukujen malliin. Keväällä ja syksyllä käytettäisiin lyhyttä takkia, jossa on kaksi riviä kiiltonappeja. Talvella tulisi lisäksi päällystakki, myöskin siviilimallia. Kesäisin käytettäisiin seviottitakin sijasta samanmallista valkoista liinatakkia. Takin ja päällystakin rinnassa olisi järjestysmiehen numero sekä vasemmassa käsivarressa kirjaimet H.P, sinisissä takeissa valkoiset ja päinvastoin. Napit olisivat hopeoidut ja koristetut Suomen Leijonalla. Kesäisin käytettäisiin purjehdusmallista päähinettä, talvella korville kääntyvää nahkalakkia. Aseistukseen kuuluisi kumipamppu ja browninki.

Vaatetus näytti hyvin komealta, mielelläni olisin sellaisiin itsekin pukeutunut. Ehdotus näytti kuitenkin haudatun sen myötä, kun järjestyskysymystä ei saatu ratkaistua. Miliisi kulki edelleen siviilivaatteissaan ja heidät tunnisti miliiseiksi vain punaisesta käsivarsinauhasta, jossa oli valkoinen H-kirjain.

Ola Fågelbergin aloitteesta kuusi helsinkiläistä urheiluseuraa järjestivät Hakasalmen puistossa suuren kansanjuhlan Työväen Urheilulehden hyväksi lauantaina 11.8. Ohjelma alkoi viideltä, mutta meidän järjestysmiesten haluttiin saapuvan paikalle jo puoli neljältä. Kaupungilla oli näemmä taas jotain liikehdintää, mutta velvollisuus kutsui.

Kansanjuhlan ohjelmassa oli paljon tuttua tavaraa. Oli soittoa, voimisteluesityksiä, ja hauskoja kilpailuja. Uutuutena saimme nähdä herra V. Sireniuksen steppaustanssia. Hän sai raikuvat aplodit. Myös seurojen valiojoukkueiden yhteinen telinevoimisteluesitys oli komeaa katseltavaa. Seurainvälinen porkkanajuoksu poikaosastoille sai serkkutytöt tivaamaan, että miksi tytöt eivät saaneet osallistua. Siihen en osannut vastata muuta kuin, että sitä ei katsottu tytöille soveliaaksi lajiksi. Porkkanajuoksun osanottajissa oli mukana Kiistan Tenavat, Visan Vesat sekä Jyryn ja Toverien poikaosastot. V. ja U. seura Toiveella ei ollut omaa poikajoukkuetta. Lopuksi oli tietysti tanssia.

Sunnuntai-aamuna oman järjestysjoukkueen miehet kulkivat koputtamassa oviin ja hoputtamassa Senaatintorille kokoukseen. Edellisiltana oli Valion varastoista haettu voita ja pakotettu kauppiaat myymään sitä alle rajahinnan. Maanantaina keskeytimme työt Fredriksbergin konepajalla ja marssimme porukalla, järjestäytyneissä riveissä tietenkin, Senaatintorille, missä sadateltiin kovin sanoin elintarvikekurjuutta ja siihen syyllisiä.

Voista oli kova pula, vaikka tiedettiin, että voita oli kyllä Valion varastot täynnä

– Voita lähetetään varastosta vaunukuorimittain Pohjanmaalle ja dritteleittäin sitä tuodaan kotiin työajan jälkeen, huhuttiin.

Tämä aiheutti suuret voimellakat. Kansa teki suuren mielenosoitusmarssin Valioon ja tyhjensi varastot. Sitten annettiin voita myytäväksi 200 grammaa henkeä kohti. Varaston valtaajia syytettiin ryöstäjiksi, mutta ei sitä ryöstöksi voi sanoa, koska voi ostettiin rahalla. Turussa asiat hoidettiin eri tavalla, siellä voita jaettiin ilmaiseksi väkijoukolle.

Kaiken kuohunnan keskellä olin vähän kateellinen konepajan Lauri Lomalle, jonka kotitalo sijaitsi pyöräilymatkan päässä Mäntsälässä.

– Kun lauantaina kahdelta lähden työmaalta polkemaan kotia kohden, niin kuudeksi ennätän saunaan. Kotitorpan aittaan ei kaupungin melu kuulu ja hyvin nukuttaa, Loma kehui.

***
Pääasialliset lähteet; TMT 152:2383 TA; Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar, elokuu 1917; Samu Nyström: Helsinki 1914- 1917. Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Minerva 2013. Artikkelikuva: Taavetti Järveläiselle kuulunut miliisin käsivarsinauha; Kuva: Työväen Urheilulehden kansi, kesäkuu 1917.

Lenin pakenee Suomeen

Heinäkuun lopussa 1917 Suomen senaatti vetosi Suomen ammattijärjestöihin, että ne käyttäisivät vaikutusvaltaansa maatalouslakkojen lopettamiseen. Sato oli kypsynyt ja se oli saatava korjatuksi, muuten uhkaisi katastrofi. Elintarviketilanne oli jo muutenkin tarpeeksi heikko.

Myös poliittinen tilanne oli kärjistynyt. Valtakunnan raja suljettiin 26.7. alkaen elokuun 15:nteen päivään saakka. Venäjälle saapuminen tai maasta poistuminen sallittiin vain erikoisluvalla. Sotasensuuria kovennettiin mikä näkyi Helsingissäkin heti lauantai-iltana 28.7. kun senaatin kirjapaino ratsattiin ja suljettiin.

Tapahtumat olivat lähteneet liikkeelle heinäkuun 16. päivä 1917, kun Pietarin tehdaskortteleissa ja kasarmeissa alkoi kaikua hallitsematon agitatsioni, että työläisten ja sotamiesten oli tultava ase kädessä kukistamaan väliaikaista hallitusta ja vaatimaan sodan lopettamista. Hurjistunutta väkijoukkoa pyrki keskikaupungille, toisaalla tulvi ihmisiä Taurian palatsiin vaatimaan kaikkien porvarisministereiden eroa ja vallan antamista työ- ja sotamiesneuvostolle. Venäjän bolshevikkipuolueen oli kasvojen menettämisen pelosta asetuttava mielenosoittajien tueksi. Aluksi näytti siltä kuin väliaikaisen hallituksen valta alkaisi horjua.

Samaan aikaan käsiteltiin Suomen eduskunnassa lakiehdotusta Suomen korkeimmasta hallitusvallasta. Lain mukaan, jota alettiin kutsua valtalaiksi, lakeja ei enää tarvitsisi lähettää Venäjälle vahvistettaviksi, eduskunta käyttäisi korkeinta valtaa Suomessa. ”Kun keisari on poistunut, on hänen valtansa luonnollisesti siirtynyt Suomen kansalle ja siis eduskunnalle.” Ainoastaan ulkopolitiikka ja sotilasasiat olisivat – ainakin toistaiseksi vielä – yhteisiä Venäjän kanssa. Mielissä ja toiveissa kangasteli täysi itsenäisyys.

Eduskunta käsitteli lakiehdotusta toisessa istunnossaan keskiviikkona 18.7.1917. Lakiehdotus oli lähtenyt kierrokselle jo kesäkuun lopussa, mutta suhdanteet näyttivät nyt muuttuneen nopeasti lain hyväksymiselle suosiollisiksi. Kesken lain käsittelyn eduskunnan tietoon tuotiin uutinen, että Venäjän väliaikainen hallitus ei olekaan kaatunut vaan näytti lujittavan asemiaan. Siitä huolimatta valtalaki julistettiin kiireelliseksi 165 äänellä 27 vastaan ja hyväksyttiin 136 äänellä 55 vastaan. ”Edustaja Hagmanin ehdotuksesta esitti puhemies 3-kertaisen eläköön-huudon Suomen vapaudelle, johon eduskunnan enemmistö ja lehteriyleisö seisaalleen nousten yhtyi.”

Eduskunnan kolmannessa täysistunnossa 19.7. ehdotus laiksi korkeimmasta oikeudesta hyväksyttiin sellaisena kuin se edellisellä kerralla toisessa käsittelyssä ollessaan oli hyväksytty. Valtalain hyväksymisen johdosta senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, pääministeri Oskari Tokoi ilmoitti senaatin jättävän eroanomuksensa ja paikkansa eduskunnan täytettäväksi. Senaatti kuitenkin jatkoi ontuen toimintaansa, koska uutta hallitusta ei oltu vielä muodostettu.

Pietari oli rauhoittunut ja väliaikainen hallitus päässyt taas niskan päälle. Pietarin työ- ja sotamiesneuvosto ilmoitti, että se ei hamua täyttä valtaa, vaan se kuuluu edelleen väliaikaiselle hallitukselle. Venäjän lehdistössä arvosteltiin voimakkaasti suomalaisten ”tokoilaisesta intoilusta” valtalain hyväksymisen johdosta. Eduskunta käytti heidän mukaansa hyväksi otollista hetkeä, mutta sitoi itsensä samalla katukapinallisiin. ”Meidän on suoraan ilmoitettava, että meille tämä laki ei ole ollenkaan olemassa.”
Pää- ja sisäministeri Lvov erosi ja Kerenski nousi uudeksi pääministeriksi, mutta jäi myös sota- ja meriministeriksi. Kuolemantuomio astui uudelleen voimaan Venäjällä, kokoontumisvapautta rajoitettiin. Pravdan kirjapaino tuhottiin. Bolshevikkien vangitsemiset alkoivat. Huolimatta etsinnöistä Lenin kuitenkin pääsi pakenemaan.

Lenin ei olisi selvinnyt pakoon ilman suomalaisia tovereitaan. Suomalaiset osallistuivat Leninin piilotteluun Pietarin lähellä, ennen kuin saivat kuljetettua hänet rajan yli Suomen puolelle veturinkuljettaja Hugo Jalavan ajamassa veturissa. Lenin oli naamioitunut, ajanut partansa ja pukeutunut työmiehen vaatteisiin esittäen veturinlämmittäjää. Manooverissä häntä auttoivat Jalavan lisäksi pietarinsuomalaiset bolshevikit Alexander Schottman ja Eino Rahja sekä Rahjan appi Pekka (Pietari) Parviainen. Aluksi Lenin vietiin turvaan Eino Rahjan appivanhempien luokse Jalkalaan, sieltä Lahteen ja lopulta elokuussa Helsinkiin.

Helsingin miliisilakosta päättäminen oli edennyt eduskunnan käsittelyyn. Lakkolaiset saivat tahtonsa läpi, miehistöä ei vähennetty eli maaliskuussa 1917 palkattujen työväenmiliisien irtisanomiset peruttiin. Vanhan tsaarin poliisin palveluksessa olleita henkilöitä vangittiin lisää jo aikaisempien vangitsemisten lisäksi. Valtiovarainvaliokunta päätti osoittaa ylimääräiset 300 000 markkaa järjestystoimikunnan ylimääräisten menojen peittämiseksi. ”Valiokunta on myös lausunut, että se pitää suotavana järjestyksen pidon pitämisen Helsingissä nykyisen järjestyksen mukaisena.” Lausunto tarkoitti tietenkin järjestyksenpidon pitämistä työväen käsissä. Lakko loppui keskiyöllä 25.7.

Tavalliselle helsinkiläiselle miliisilakko ja poliittiset kuohunnat näyttäytyvät katukuvassa hyvin levottomana aikana. Isoeno Anton seurasi tapahtumia aitiopaikalta.

Miliisilakon aikana me järjestysjoukkoihin liittyneet yritimme pitää kaupungilla järjestystä yllä, mutta tavallisina työssäkäyvinä miehinä suurin osa meistä saattoi partioida vain iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Browning-revolvereita patruunoineen kaupiteltiin Työmiehen ilmoituksissa avoimesti. Kortinpeluuporukat ryhtyivät rähinöimään päivisin kaiken kansan nähden, juopuneita hortoili pitkin kaupunkia ja koskaan ei tiennyt löisikö joku ohi mennessään puukolla kuoliaaksi. Näin nimittäin kävi vain 22-vuotiaalle kauppamatkustaja Yrjö Saariselle. Nuorimies oli aamupäivällä, keskellä kirkasta auringonpaistetta, kävellyt kaikessa rauhassa pitkin Bulevardinkatua, kun neljä hänelle täysin tuntematonta miestä oli tullut vastaan, joista yksi sanaakaan sanomatta oli lyönyt Saarista puukolla suoraan sydämeen. Kirurgiseen sairaalaan tuotaessa Saarinen oli jo kuollut saamastaan haavasta. Murhaajista ei ole tietoa.

Suomessa olevien venäläisten sotilaiden aiheuttamat levottomuudet saivat kenraalikuvernöörin ja senaatin vetoamaan, etteivät ”erinäiset suomalaiset järjestöt ja valtiolliset puolueet venäläisille sotilasjoukoille osoittamillaan avunpyynnöillä asettaisi, kuten on jo useasti tapahtunut, maa- ja sotilasviranomaisia vaikeaan asemaan.” Työmiehessä kysyttiin tuohtuneena, että mitä ovat ne järjestöt ja puolueet. Tottahan se on, että yhteisiä mielenosoituksia oli ollut, välillä kummankin aloitteesta. Mutta vallattomuutta ja siveellisiä päämääriä edistävää vallankumouksellista toimintaa ei sovi sekoittaa toisiinsa. Kansanvaltaisen vallankumouksen päämäärien edistämiseksi tulevat tietysti suomalaiset sos.dem. järjestöt edelleenkin olemaan yhteistoiminnassa samoja päämääriä kannattavien venäläisten kanssa. Näin meille järjestysmiehille selitettiin. Vaikka välillä tekikin häijyä katsoa venäläisten sotilaiden kuritonta rellestämistä kaduilla.

Tamlander antoi komentooni 20-miehisen joukkueen, joka lähetettiin aina palauttamaan järjestystä. Heinäkuun lopussa oli kiperä tilanne, kun Kauppatorin Kolera-altaaseen tuli pitkästä aikaan proomu täydessä perunalastissa. Viisi järjestysmiliisiä oli valvomassa järjestystä kun myynti alkoi. Tori oli täynnä kansaa, joka lähti ryntäämään perunaproomua kohti. Miliisien ketju murtui ja laiturilla olijat alkoivat putoilla mereen. Sain silloin mennä joukkueeni kanssa palauttamaan järjestystä. Oli sanoinkuvaamaton hätä ja avun huuto, kun laiturin reunalta putosi ihmisiä mereen. Mutta pian sain järjestyksen aikaan kun huusin, että kappaakaan ei myydä perunoita ennen kuin ostajat ovat kaikki jonossa.

Kenraalikuvernööri Stahovitsh oli lehtitietojen mukaan matkustanut Pietariin heti mellakoiden puhjettua ja kuulemma aikoi erota. Hän kuitenkin palasi heinäkuun lopussa ja antoi lausunnon, että aikoo kyllä toistaiseksi olla virassa, ”kunnes on syöty koko se puuro, jonka Suomen eduskunta on keittänyt”.

Siihen vastattiin pilkkalaululla ”Kerenski se leipoi, suuren taikinan”.

***
Pääasialliset lähteet; TMT 152:2383 TA; Työmies heinäkuu 1917; Samu Nyström: Helsinki 1914- 1917. Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Minerva 2013. Artikkelikuva: Helsinki, mielenosoitus Rautatientorilla 1917. Reprokuvattu vuonna 1967 insinööri V. Kaustellin albumista. Historian kuvakokoelma, Museovirasto – Musketti; Lehtileike: Työmies 29.7.1917.

Temppuilevia kiinalaisia levottomassa Helsingissä

Ilmoitus Työmiehessä 13.7.1917.

Heinäkuuta 1917 leimasivat eri alojen lakot, maatalousmellakat, mielenosoitukset ja yleinen levottomuus. Helsingissä miliisilaitos vastusti miehistön kaavailtuja irtisanomisia vaatien lisäksi palkankorotuksia kaikille ja meni lakkoon heinäkuun ensimmäisenä päivänä vaatimustensa tueksi. Samaan aikaan työväen järjestysmiesten joukkueet kasvattivat jäsenmääräänsä ja tiivistivät rivejään. Miliisilakon alkaessa sillä oli jo 15 satamiehistä joukkuetta, ja kun miliisilakko väliaikaisesti keskeytyi illalla 11.7. joukkueita oli jo 22. Järjestysmiehiä kutsuttiin koolle Työmiehessä julkaistuilla tiukkasanaisilla ilmoituksilla, ”joka miehen saavuttava ehdottomasti”. Työmiehen lisäksi muita sanomalehtiä ei Helsingissä kirjapainotyöntekijöiden lakon vuoksi ilmestynytkään.

Miliisilakon aikana järjestysmiesten joukkueet vastasivat järjestyksenpidosta Helsingissä. Joukkoja koulutettiin yhä kurinalaisemmiksi. Yleisen poliittisen levottomuuden ja kuohunnan lisäksi kaupunkikuvassa näkyi työttömiksi jääneiden vallityömiesten turhautuminen. Venäjä oli varojen puutteessa keskeyttänyt sotatarviketilaukset sekä Pietarin suojaksi rakennettujen linnoitustöiden teon, ja tuhansia vallityöläisiä oli jäänyt työttömäksi. Oireellisena levottomalle ajalle virtasi parempien tienestien toivossa Pietarista Helsinkiin kiinalaisia kerjäläisiä ja temppujen tekijöitä.

Venäläiset sotilasviranomaiset värväsivät tai määräsivät linnoitustöihin Suomeen elokuusta 1916 alkaen noin 3 000 kiinalaista. Esiintyneiden ongelmien vuoksi heitä alettiin poistaa maasta jo saman vuoden lopulla, viimeiset syksyyn 1917 mennessä. Kaikesta huolimatta kiinalaisia jäi Suomeen vielä jokunen yksilö ja muutamista hajanaisista maininnoista päätellen heidän tiedetään ottaneen osaa sisällissodan taisteluihin sekä punaisten että valkoisten puolella. Helsingissä kesällä 1917 temppuilleet kiinalaiset eivät ainakaan pääosin kuitenkaan olleet vallityöläisiä, vaan Venäjän kautta Suomeen tulleita vaeltavia kerjäläisiä. Joukossa oli naisia ja yksin liikkuneita 12-vuotiaita lapsiakin. Helsingin poliisin 1. piirin ilmoituspäiväkirjassa heidän kotipaikkakunnakseen oli, silloin kun se mainittiin, laitettu Peking, mutta se saattoi johtua pelkästään siitä, että se oli helpoin ja yksinkertaisin ilmoittaa.

Samaan aikaan eduskunnassa etenivät lakiehdotukset uusista kunnallisasetuksista ja 8 tunnin työaikaista sekä Suomen korkeimman hallintovallan siirtämisestä eduskunnalle.

Ensimmäisenä eduskunnan kolmanteen ja viimeiseen käsittelyyn ehtivät kunnallislakien uudistus ja 8 tunnin työaikalaki. Ne olivat sosiaalidemokraattiselle puolueen ajamia ja työväestölle elintärkeitä. Kun lait tulivat suuresta valiokunnasta eduskunnan päätettäväksi lauantaina 14.7. järjestettiin niiden tueksi suuri mielenosoitus Helsingissä. ”Vastustajat yrittävät saada lakiesityksen siirrettyä yli vaalien. Ei mitään huvituksia tai kokouksia lauantaina, joka työläismies ja työläisnainen mukaan mielenosoitukseen.” Samana päivänä alkoi miliisilakko uudelleen ja myös järjestystoimikunnan jäsenet jättivät eroanomuksensa. Järjestysmiesten ensimmäiseen satajoukkueeseen kuuluneelle isoeno Antonille siis riitti puuhaa järjestyksen ylläpidossa.

Kävin suurmielenosoitusta edeltävänä päivänä jälleen poliisin ensimmäisessä piirissä kyselemässä tunnelmia. Meno oli kuulemma ollut kuin suuressa sirkuksessa.

– Jaahas, katsotaanpa, sanoi päivystäjä, jonka äänestä en tiennyt oliko se lähempänä itkua vai naurua.

– Ensimmäisen lakonjälkeisen vuorokauden aikana tuotiin piiriin yhteensä kolme persialaista kerjäläistä ja yhdeksän kiinalaista, eri vuorokaudenaikoina. Kenelläkään ei ollut asuntoa. Matkustajakodissa sattui kuolemantapaus, mies oli nauttinut tenaturoitua spriitä. Juopuneita, siveetöntä käytöstä, riitaa ajurin hinnasta, valitus ajurista heittämässä vettä porttikäytävässä ja sokerina pohjalla mykkäpoika-raasu, jota on ennenkin syytetty varkaudesta. Tämä päivä on ollut ihan samanlainen, enimmäkseen juopuneita ja joutonaisia täällä on rampannut. Muutama onnettomuus ja tulipalo siihen päälle. Johan tässä lakkoilla taas joutaisikin.

Kiittelin tiedosta ja häivyin paikalta vähin äänin. Kaupungilla oli meno tosiaan äitynyt melko pahaksi sen jälkeen, kun patterityöt loppuivat ja työttömiä alkoi vetelehtiä kaupungin kaduilla, monet ilman vakituista asuntoa. Kiinalaiset kerjäläiset yrittivät ansaita elantoaan kadulla temppuilemalla ja hautausmailta varastamiaan kukkia myymällä. Ihmisten mieliä ei yhtään rauhoittanut se, että elintarvikkeista oli jatkuva pula.

Lauantaina 14. heinäkuuta kävin ilmoittautumassa työväentalolla heti töiden jälkeen kello puoli viisi. Minun joukkueessani oli miehiä vain Fredriksbergin konepajalta, jossa työskenteli myös meidän johtajamme, metallityömies ja työnjohtaja Gustaf Gressen Tamlander. Panin merkille, että Venäjän valtion Katajanokan laivatelakan työntekijät eli porttulaiset olivat myös järjestäytyneet omaksi joukkueekseen. Porttulaiset olivat tunnetusti hyvää pataa venäläisten kanssa, joiden sotasatama oli aivan siinä laivatelakan vieressä. Porttulaisilla oli aikaisemmin tapana härnätä patterityöläisiä näyttämällä omaa prikkaansa, 6-7 cm pyöreää messinkilevyä, johon oli painettu oma numero ja osasto. Sitä näyttämällä selvisi patteritöihin otosta.

Nyt meillä kaikilla järjestysmiehillä oli takin pielessä pyöreä merkki, jossa on punaisella pohjalla valkoinen aurinko ja kirjaimet H.T.J. eli Helsingin työväen järjestysmies. Tamlanderilla oli lisäksi punainen rusetti rinnassa, jollainen oli jokaisella 100-joukkueen johtajalla. Lähes kaikilla mielenosoitukseen saapuneella oli myös sos.dem. kunnallisjärjestön vaalirahaston hyväksi myytävä kartonkinen mielenosoitusmerkki, jossa luki ytimekkäästi ”kansanvalta”.

Läksimme valvomaan mielenosoitusta, jossa vaadittiin kahdeksan tunnin työaikaa kaikille ja kunnallislakien uusimista. Väkeä oli odotetusti paljon. Kaikki lähtöpaikat eli Hakaniementori, Hakasalmen puisto, Hietalahdentori ja urheilukenttä Johanneksen kirkon vieressä olivat mustanaan ihmisiä. Meidän joukkueemme lähti liikkeelle Hakaniementorilta. Kiltisti kaikki järjestyivät kuusihenkisiin riveihin työväenjärjestöjen punaisten lippujen jälkeen ja lähtivät meidän järjestysmiesten ohjaamina liikkeelle niin, että olimme hyvissä ajoin Rautatientorilla ennen kello seitsemää illalla, jolloin lakien käsittely eduskunnassa alkoi. Rautatientorille oli pystytetty viisi puhujanlavaa, Senaatintorille kolme. Senaatintorille ohjattiin Johanneksen kirkon viereiselle urheilukentälle kokoontuneet sekä kaikki ne, jotka eivät ennättäneet tulla riveihin lähtöpaikoille.

Hallituskadulla oli rivi mielenosoittajia vahtimassa, että Heimolan talosta ei tule yksikään kansanedustaja pois ennen kuin laki on hyväksytty. Rautatientorin ja Senaatintorin puhujalavoille tulivat viestipuhujat aina selostamaan kuulijakunnalle missä kohden lain käsittelyä oltiin. Kun eduskunta sitten pitkän illan päätteeksi hyväksyi uudet kunnallisasetukset ja 8 tunnin työaikalain ei riemulla tuntunut olevan rajoja.

Sunnuntaina juhlat jatkuivat Hermannin työväenyhdistyksen ja Voimistelu- ja urheiluseura Helsingin Jyryn järjestämässä jättiläiskansanjuhlassa Hakasalmen puistossa, missä samaan aikaan kilpailtiin myös ammattikuntien välisistä painimestaruuksista. Ohjelmassa oli soittoa, erilaisia kilpailuja ja henkeä nostattavia puheita. Juhlapuheen pitäjäksi oli jälleen kerran saapunut Aleksandra Kollontai.

***
Pääasialliset lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut Työmies-sanomalehdet 1.-15.7.1917; Helsingin poliisilaitoksen 1. piirin arkisto, ilmoituspäiväkirjat ja ilmoitukset 1917 I, Ab I 205, KA; TMT 152:2384 TA; Halén, Harry (2004) Kiinalaiset linnoitustyöläiset vuosina 1916-17. Teoksessa: Westerlund, Lars (toim.) Venäläissurmat Suomessa 1914–22: osa 1. Sotatapahtumat 1914–17. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Artikkelikuva: Kiinalainen kaupustelija Helsingissä. 1910-luku. Kuvaaja: Ivan Timiriasew. Helsingin kaupunginmuseo.

Työväen järjestysmiehet tiivistävät rivejään

19170701 . Venäläisten matruusien mielenosoituskulkue Kasarmikadulla heinäkuun 1. päivänä 1917.

Senaatin päätös Helsingin poliisilaitoksen miesmäärän palauttamisesta vuoden 1916 tasolle merkitsi reilun 200 miliisin irtisanomista. Irtisanominen ei koskenut vanhoja poliiseja, jotka oli otettu palvelukseen maaliskuun 1917 jälkeen, kun vanha tsaarin poliisilaitos oli lakkautettu. Työväenjärjestöjen eduskunta, eräänlainen Helsingin kunnallisvaltuuston varjokomitea, asettui päätöstä vastaan ja vaati, että järjestyslaitos pidetään väliaikaisella kannalla siihen saakka kun laki järjestyslaitoksen uudelleenjärjestämisestä on valmis. Lisäksi vaadittiin sosiaalidemokraattista eduskuntaryhmää ottamaan välikysymyksen muodossa esille järjestyslaitoksen kansainvaltaiselle kannalle järjestämisestä, eli toisin sanoen järjestäytyneen työväenliikkeen ohjauksessa. Haluttiin säilyttää järjestystoimikunta, jossa työväestöllä on enemmistö. Poliisimestari Karl Voss-Schröderin katsottiin anastaneen määräysvallan ja hyväksyneen miehistön vähentämisen.

Työmies julkaisi listan santarmiurkkijoista, jotka olivat antaneet tietoja työväestön kokoontumisista samana päivänä 16.6.1917 kun päätös poliisivoimien vähentämisestä tehtiin. Tarkoituksena oli osoittaa, että jos järjestysvalta otetaan pois työväestöltä, se joutuu taas vainon kohteeksi. Seuraavana päivänä Uusi Suometar julkaisi listasta lyhennetyn version, jossa oli vain työväestöön kuuluvia urkkijoita. Uudessa Suomettaressa julkaistiin lisäksi tulenpalava mielipidekirjoitus, missä haettiin yhteistä rintamaa sosialisteja vastaan, ”sitä ennenkuulumatonta hirmuvaltaa, mitä nykyään vallassa oleva puolue sallii maassamme harjoitettavan”.

Venäjällä leniniläiset masinoivat Pietarissa suurta lakkomielenosoitusta juhannusaatoksi, mutta perääntyivät kun näytti siltä, että sotilaiden tuki ei olisi ollut ihan aukoton. Mielenosoituksesta ei kuitenkaan aiottu luopua ja uudeksi päiväksi asetettiin 1.7. Samana päivänä päätettiin myös Helsingissä toimeenpanna venäläisten ja suomalaisten työläisten yhteinen suuri tukimielenosoituskulkue sotaa ja vastavallankumousta vastaan. Pietarin työ- ja sotamiesneuvojen kongressissa tehtiin päätöslauselma duuman hajottamisesta. Päätös henki kaikuja 10. maaliskuulta 1917, kun keisari Nikolai päätti hajottaa duuman, mutta duuma kieltäytyi hajoamasta. Se oli selkeä alku Venäjän maaliskuun vallankumoukselle. Vallankumouksen seurauksena aikaisemmin kielletty Venäjän sosialidemokraattinen puolue saattoi toimia vapaasti. Nyt puolueen Leninin hallitseman bolshevikkisiiven ja mahtavaksi vallankäyttäjäksi kohonneessa Pietarin työ- ja sotamiesneuvojen kongressissa suunniteltiin uutta vallankumousta.

Mielenosoitusta 1.7.1917 edelsivät työriidat ja yleinen kuohuta. Työnantajat eivät olleet suostuneet Kirjatyöntekijäin liiton vaatimuksiin korotetusta kalliinajan lisistä ja niinpä lähes kaikkien kirjapainojen työntekijät koko Suomessa menivät lakkoon, työväen kirjapainoja lukuun ottamatta. Kirjapainoalan lakon vuoksi Helsingissä ilmestyi 1.7.-8.8.1917 välisenä aikana ainoastaan Työmies-lehti. Myös järjestyskysymyksessä sovittelut raukesivat. Miliisilakko alkoi Helsingissä 30.6. iltapäivällä. Järjestyksestä alkoi huolehtia työmiesten järjestysjoukkue, joka oli koko kesäkuun ajan tiivistänyt rivejään. Pelkästä järjestyksen ylläpidosta oli, ainakin jollain tasolla, siirrytty jo mahdollisen vallankumouksen etujoukkoina toimimiseen.

Mielenosoitus osoitti jälleen työväestön suurta joukkovoimaa. Senaatintorilta Kaivopuiston vallankumoussankareiden haudoilta Rautatientorille kulkeneen mielenosoituskulkueen järjestystä turvasivat järjestysmiehet, joiden joukossa isoenokin varmasti oli. Samaan aikaan mielenosoituksen kanssa Metallityöväen osasto 4 järjesti Hakasalmen puistossa suuren kansanjuhlan, jossa ohjelmassa ”Suuri kauneuskilpailu naisille”. Ei ole tiedossa kuka tuon kauneuskilpailun voitti. Samana päivänä oli Viipurista saapunut myös ihmeellinen sähkökaruselli Hesperian puistoon Töölöön ja sen ilmoitettiin olevan avoinna joka iltapäivä.

Sekasortoinen tilanteen imussa kaduille ilmestyi kevään ja kesän kuluessa jos jonkinlaista mielipuolta ja maailmanlopun saarnaajaa. Kuuluisin näistä oli eräs Bolt-niminen herra, joka piti hyvin provokatoorisia puheita Senaatintorilla. Ammattiosastot kielsivät rikkuruuden uhalla jäseniltään pääsyn kuuntelemaan tätä Boltia. Sanoivat, että hän on palkattu porvarien taholta puhumaan muka työväestön nimiin.

Miliisilaitoksella oli koko kevään ja kesän epävarma tunnelma sen suhteen, että miten järjestysasiat tulevaisuudessa järjestetään ja miten järjestysasiat saatetaan jatkossa vakinaiselle kannalle. Kesäkuussa tuli tieto, että uusia miehiä pantaisiin pois mutta vanhoja ei. Kun mikään muukaan asia ei ollut selvinnyt tai sopimuksia tehty, niin järjestyslaitos päätti mennä lakkoon

Heräsin lauantaina 30. kesäkuuta jo neljältä aamulla enkä saanut enää unta. Eno ja veljeni Usko olivat vielä sikeässä unessa. Sofia oli lähtenyt pikkutyttöjen kanssa heti koulujen päätyttyä maalle Asikkalaan, missä ruokaa sai varmemmin kuin kaupungissa jonottamalla. Puin vaatteet päälleni ja hiivin hiljaa kesäyöhön. Päätin käydä ensimmäisessä piirissä kyselemässä, miten viimeinen yö ennen lakon alkamista oli sujunut.

Päivystäjä selaili ilmoituspäiväkirjaa.

– Vähän tavallista vilkkaampi päivä ja yö on ollut, mutta muuten sitä samaa mitä ennenkin. Kaksi ulkomaalaista kerjäläistä, toinen Persiasta ja toinen Serbiasta, tuotiin eilen iltapäivällä piiriin ja passitettiin saman tien siveysosastolle, samoin kuin kaksi kaupungilta talteen otettua joutonaista. Kolme tulipaloilmoitusta. Lisäksi pois kaupungilta häiritsemästä tuotiin kuusi juopunutta miestä ja yksi riitelevä humalainen pariskunta, kaikki vanhoja tuttuja. Yhden automobiilin ilmoitettiin ajaneen yön pimeinä tunteina ilman tulta takalyhdyssä, mutta kuljettajaa ei tavoitettu.

Myönsin, että vilkasta on ollut.

– Mutta ei sentään yhtään yövierasta, eikä kyydistä kieltäytyneitä pika-ajureita?

Päivystäjä naurahti ja pudisti päätään. Asemalle tuli vähintään kerran viikossa joku koditon tai rahaton matkamies ilmaista yösijaa vailla. Aina heille on putkan laveri yösijaksi löytynyt. Ajureiden kieltäytyminen ajamasta kuka milläkin verukkeella kismitti varsinkin yöaikaan ja riitaa tultiin jatkamaan kamarille.

Myöskään venäläisistä sotilaista ei vaihteeksi ollut ollut harmia. Muutama päivä aikaisemmin oli raportoitu tappelu parin matruusin ja erään Wikholmin välillä. Matruuseilla oli aseina katukivet, joilla he hakkasivat suomalaisen pään niin pahoin verille että hän joutui lähtemään kirurgille sidotuttamaan haavojaan. Riita oli aiheutunut naisesta, jonka matruusit olivat aikeissa viedä suomalaiselta.

– Teitä työväenjärjestöjen joukkuemiehiä alkaa olla jo melkoinen liuta, ja koko ajan värvätään lisää. Taidatte joutua hommiin jos miliisilakko alkaa, päivystäjä vielä totesi.

Puolustelin, että jonkunhan sitä piti järjestyksestä huolehtia ja järjestyksenpitoa varten meidän joukkomme oli aluksi muodostettukin. Nyt alkoi vaikuttaa, että edessä voivat olla isommat asiat.

***
Pääasialliset lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet: Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar 16.6.-1.7.1917; Helsingin poliisilaitoksen 1. piirin arkisto, ilmoituspäiväkirjat ja ilmoitukset 1917 I, Ab I 205, KA; Kuvassa venäläisten matruusien mielenosoituskulkue Kasarmikadulla heinäkuun 1. päivänä 1917. Kuvaaja tuntematon. Helsingin kaupunginmuseo.

Juhannuksena 1917 roihusi muukin kuin kokko

Juhannusta 1917 vietettiin Helsingissä kohtalaisen mukiinmenevässä säässä, vaikka juhannuksen edellä vallinnut kuuma ja tukahduttava ilma muuttuikin juhannusaattona koleammaksi. Aattoiltana sateli hiukan, mutta sade lakkasi pian. Juhannusaattona tuhannet kaupunkilaiset jonottivat rautatieasemilla, laivalaitureilla ja raitiovaunupysäkeillä päästäkseen juhannuksen viettoon maalle tai Helsingin edustan saarille. Junat olivat viimeistä sijaa myöten täynnä ja seisomapaikkoja täytyi hakea jopa junien ulkosilloilta ja tavaravaunuista.

Seurasaaressa oli juhannusaattona ja vielä juhannuspäivänäkin tavaton tungos. Työväen näyttämöllä oli esityksiä molempina päivinä. Aattona sytytettiin kokkovalkea ja tanssittiin uudella lavalla. Juhlapuhujaksi oli saatu yksi Viaporin kapinan johtajista, Sergei Tsion, jonka onnistui suomalaisten tuella paeta kapinan jälkiselvittelyjä Ruotsiin. Vallankumouksellista roihua ruokki osaltaan myös 1906 aikaisten punakaartilaisten Tsionille muodostama kunniakuja.

Sosialidemokraattisen puolueen puoluekokous oli päättynyt juhannuksen alla. Venäjän sos.dem. työväen puolueen keskuskomitean lähettinä kokouksessa mukana ollut Aleksanda Kollontai ennusti Suomen Sosialidemokraattisen puolueen hajaantuvan ennen pitkää linjariitoihin koska ”puolueessa on vallalla kaksi virtausta, opportunistis-sosialistinen ja vasemmistolais-vallankumouksellinen”. Opportunisteja olivat kaikki, jotka suostuivat tekemään yhteistyötä porvarillisten piirien kanssa, kuten kaikki sosialistisenaattorit. Vasemmistolais-vallankumoukselliset kärkihahmonsa Edvard Valppaan johdolla edustivat aitoa ja ainoaa oikeaa tinkimätöntä vallankumouksellista linjaa. Aleksandra Kollontai edusti puolueen bolshevikkisiipeä, joka juuri valmisteli uutta vallankumousta Venäjällä huhtikuussa maanpaosta palanneen V.I. Leninin johdolla. Vallankumoukseen Lenin kumppaneineen yllytti suomalaisiakin. Hänen äänitorvenaan Suomessa oli Adolf Taimi, jonka bolshevikit olivat lähettäneet tänne vallankumouksellista mielialaa lietsomaan. Edvard Valpas puolestaan oli Työmies-lehden päätoimittaja eli tärkeä sananlevittäjä.

Puoluekokouksen päätöslauselmassa päädyttiin vaatimaan Suomelle poliittista itsenäisyyttä. Ajatuksena oli tietenkin sosialistinen Suomi sosialistisen Venäjän rinnalla, jollaiseksi se Leninin valtaan tullessa muuttuisi. Itsenäisyys olisi kelvannut muillekin kuin sosialisteille, mutta ei sosialistien vaatimassa muodossa, joten varsinaiseen itsenäistymisvaatimukseen ei Helsingin Sanomissa tai Uudessa Suomessa otettu kantaa. Sen sijaan päädyttiin siteeraamaan venäläisiä lehtiä, joissa moitittiin sosialistien päätöslauselmaa kiittämättömyydestä. Oliko Venäjän väliaikainen hallitus muka puuttunut Suomen sisäisiin asioihin. Pitikö päätöslauselma ymmärtää niin, että Suomesta tulisi vapaa itsenäinen valtio vapaan Venäjän rinnalle ja venäläisen sotaväen tulisi poistua Suomesta? ”Kumma kyllä he eivät huomaa, että heidän toiveidensa viipymätön toteuttaminen saattaisi luoda Suomesta ja sen rannikoista tukikohdan saksalaiselle imperialismille sen hyökätessä Venäjän kimppuun.”

Järjestäytynyt työväki oli heti maaliskuun vallankumouksen jälkeen alkanut koota keskuudestaan omia järjestysmiehiä. Kesällä rivit alkoivat tiivistyä ja ilmeisesti tarkoituskin kirkastua vallankumouksen tukijoukkona toimimiseen. Työmiehessä varoitettiin, että ”Järjestysmiehistöä” on jo yli 1000 ja lisää tulee. ”Osastot harjoittelevat joka ilta ulkona, varsinkin Eläintarhassa.” Isoeno Antonkin kuului tähän joukkoon.

Juhannusaattona Hatti-eno lähti Sofian sekä serkkutyttöjen Aunen ja Saiman kanssa maalle Asikkalaan. Tytöt jäisivät sinne koko kesäksi koulujen alkuun saakka. Isä Kustaa oli toivonut, että minäkin olisin tullut kotona käymään, mutta en millään malttanut lähteä jännittävästä kaupungista maaseudun tylsyyteen. Sanoin, että minun piti olla valmiina järjestysmiesten harjoituksiin juhannuspäivän aamuna ennen kuin työt taas alkaisivat. Isä ei pitänyt minun liittymisestä järjestysmiehiin, mutta myönsi kuitenkin, että sovitut asiat täytyy hoitaa.

Eno kertoi sitten palattuaan, että junassa oli ollut ihan kaaosmainen tunnelma.

– Matkustajia oli sulloutunut penkeille, penkkien väliin, käytäville, ulkosilloille ja tavaravaunuihin. Oli tukahduttavan kuuma, hikoilutti armottomasti ja korvissa soi nauru ja lasten itku.
– Onneksi eivät sentään venäläiset sotilaat olleet varastaneet paikkoja. Ehkä se sotilaille annettu kehotus on tepsinyt.

Itämeren laivaston komentaja oli senaatin toivomuksesta päiväkäskyssä kehottanut työ- ja sotamieskomiteaa selittämään kaikille meri- ja maasotamiehille Suomessa, kuinka sopimatonta on anastaa rautateillä matkustaessa muiden paikkoja junissa. Sellainen oli herättänyt paljon pahaa verta. Sotilashenkilöt, joilla nykyään on täysi oikeus matkustaa missä luokassa ja missä junassa hyvänsä, olivat häirinneet matkustajaliikennettä anastaessaan vaunusta paikkoja, joista muut henkilöt ovat maksaneet. Kehotuksessa sanottiin, että jokaisen sotilaan tulisi näyttää lippu, joka oikeuttaa hänen matkustamaan siinä junassa, sekä lipun numeropaikkaa varten, jos sellaisia paikkoja on. Näin luki lehdissä.

Minusta oli ihmeellistä kun ensimmäistä kertaa juhannuksen johdosta kaikilla työpaikoilla työt loppuivat aattona iltapäivällä, mukaan lukien ravintolat, kaupat ja kahvilat. Virkistystä oli tarjolla vasta juhannuspäivänä kello 12 alkaen.

Menin minäkin käymään Seurasaaressa kun kuulin, että sinne oli menossa tuttuja. En kuullut paljon mainostetusta Tsionin puheesta juuri mitään kun väkimassat työnsivät minua koko ajan kauemmaksi puhujanlavalta. Ostin kahdella markalla piletin Työväen näyttämön esitykseen jonka päätyttyä kävelin juhannuskokolle. Humalaisia toikkaroi siellä täällä ja yhden talutin kauemmaksi kokosta kun pelkäsin sen polttavan itsensä. Mies nukahti niille sijoilleen kun olin asetellut sen puuta vasten nojalleen.

Aamulla Eläintarhan harjoituksissa kuulin, että virallisen raportin mukaan juhannus oli sujunut rauhallisissa merkeissä. Juhannusyönä korjattiin kuitenkin ensimmäiselle poliisiasemalle kahdeksan ”liikutettua”, toiselle kymmenen, kolmannelle viisi, neljännelle kahdeksan ja Töölön asemalle kolme. Hermannissa ja Vanhassakaupungissa ei sentään ollut yhtään miestä ”tallessa”.

Oikeisto arvosteli kovin sanoin työväen johtamaa miliisilaitosta ja syytti miliisejä jopa laittomuuksien sallimisella. Heidän mielestään Boldtin kirkonvaltaus olisi pitänyt lopettaa heti alkuunsa, mutta kyllä kai sitä vapaassa maassa täytyy sallia kokoontumisen vapaus ja puheen vapaus.

– Toista se oli santarmiurkkijoiden aikaan, kun Sosiaalidemokraattisen puolueen kokouksia vakoiltiin jatkuvasti, sanoivat puolueen konkarit.

Senaatti oli päättänyt, että Helsingin poliisilaitoksen mieslukua vähennettäisiin vuoden 1916 tasolle. Se tiesi parin sadan poliisimiehen erottamista. Irtisanominen ei ole koskenut niitä vanhoja poliisimiehiä, jotka vallankumouksen jälkeen otettiin järjestyslaitoksen palvelukseen. Kuulin, että myös suunniteltiin järjestysvallan komennon ottamista pois työväeltä. Työväenjärjestöjen eduskunta on nyt asettunut näitä päätöksiä vastaan. Se saattoi merkitä miliisien lakkoa. Meitä järjestysmiehiä oli varoitettu, että jos lakko tulisi, niin meidän täytyi valmistautua pitämään järjestystä yllä.

***
Pääasialliset lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet: Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar kesäkuu 1917; kuva: Työmies 25.6.1917.

Poliisi pois, miliisi tilalle

Venäjän maaliskuun vallankumouksessa vallan ottanut väliaikainen hallitus lopetti ensitöikseen keisarillisen poliisilaitoksen. Saman tien kaatui keisarin alainen poliisilaitos myös Suomessa. Poliiseihin liittyi mielikuva sotilaspoliisin, santarmin urkkijana, jotka vakoilivat sekä jääkärien etappiteitä että sosialidemokraattisen puolueen toimintaa. Silti ihmetyttää järjestysvallan täydellinen kaatuminen Suomessakin heti kun keisari Nikolai II:n kruunusta luopumisesta tuli tieto.

Joka tapauksessa Helsingin kaupungissa järjestystä ryhtyi 22.3.1917 hoitamaan niin sanottu järjestystoimikunta. Toimikuntaan kuului kahdeksan työväestön edustajaa, kaksi edustajaa venäläisten sotilaiden komiteasta ja kolme kaupunginvaltuuston edustajaa. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin lakitieteen kandidaatti Lauri af Heurlin.

Operatiivisen toiminnan järjestysosasto jakaantui keskusasemaan ja neljään piiriin jotka olivat entiset poliisipiirin alueet kuitenkin niin, että neljänteen piiriin kuuluivat myös Hermanni ja Vanhakaupunki, joissa aikaisemmin oli vain omat vartiokonttorit. Kullakin asemalla oli neljä piiriesimiestä, joista kaksi työväenjärjestöjen edustajaa, yksi entinen ylikonstaapeli ja yksi ylioppilas. Lisäksi järjestysosaston sisälle oltiin perustamassa erityistä raittiuden valvomista hoitavaa osastoa. Siveys- ja ratsuosaston sekä etsivän osaston toiminnan tulevaisuus jatkossa jäi avoimeksi.

Keskusaseman ylikonstaapeleista otettiin uudelleen palvelukseen kaikki, miehistöstä alkuun ei ketään. Piireissä jätettiin kustakin muutama ylikonstaapeli ja 14-16 konstaapelia ottamatta uudelleen palvelukseen. Kaikkiaan 190 entistä konstaapelia otettiin uuden järjestysosaston palvelukseen, mikä oli vain noin kolmasosa koko entisestä poliisivoimasta. Järjestäytyneestä työväestöstä otettiin 302 järjestysmiestä ja ylioppilaita 85.

Ensimmäiset vartiot alkoivat toimia torstaina 22. maaliskuuta alkaen kello viideltä iltapäivällä, yksi vartiovuoro kesti neljä tuntia kerrallaan.

Samaan aikaan kun järjestyslaitosta organisoitiin uudelleen, käytiin Suomessa hallitusneuvotteluja. Neuvottelut karahtivat kerran jo karille, mutta niitä saatiin jatkettua niin, että Oskari Tokoi saattoi vihdoin 24.3. jättää ehdotuksen uuden senaatin kokoonpanosta kenraalikuvernöörinvirkaa hoitavalle vapaaherra S. A. Korffille. Korff matkusti seuraavan illan pikajunassa Pietariin mukanaan senaattoriehdokkaiden luettelo, joka piti siellä vielä vahvistaa.

Lisälehtiä julkaisemalla Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar saivat uutisen uuden senaatin ehdokaslistasta jo saman päivän aikana lukijoidensa tietoon. Työmiehellä ei lisälehtiin ollut varaa tai mahdollisuutta, joten se jäi uutistaistossa säännöllisesti häviölle. Tieto uuden senaatin muodostamisesta julkaistiin vasta sen seuraavan päivän 25.3. numerossa vieläpä virheellisellä tiedolla, että senaatissa olisi seitsemän porvaripuolueen ja viisi sosialistien edustajaa, kun tosiasiassa jako oli puolet ja puolet. Tästä sai Uusi Suometar aiheen irvailla Työmiehelle ja kummastella lasketaanko Väinö Voionmaa nykyään porvarilliseksi sen vuoksi, että hän ei kuulunut sosialidemokraattiseen puolueeseen vaikka oli ilmoittanut hyväksyvänsä sen ohjelman. ”Porvarillisten puolelta oli nimenomaan pyydetty sosialisteja ottamaan kuudenneksi mieheksi uuteen senaattiin joku heidän puoluejärjestöönsä muodollisestikin liittynyt henkilö, mutta sosialidemokraattiset neuvottelijat eivät tahtoneet vaihtaa hera Voionmaata toiseen.”

Suvun perimätietona on kulkenut, että Anton Vilén olisi ollut ”ratsupoliisina Helsingissä”, mutta todellisuudessa hän kuului järjestysmiehiin, joista syksyllä 1917 muodostettiin järjestyskaarteja.  Mitään tarkempaa tietoa ei ole siitä, kuinka paljon yhteistyötä kunnallinen järjestysmiliisi ja ammattiosastoittain järjestäytyneet järjestysmiehet, myöhemmin järjestyskaarti Helsingissä tekivät. Muistitiedon mukaan yhteistyötä oli paljon.

Huomasin 21.3. Työmiehessä ilmoituksen, missä haettiin henkilöitä, jotka ovat halukkaita ryhtymään järjestysmieheksi Helsingin kaupungissa. Ilmoittautumaan pyydettiin poliisikamariin, Aleksanterinkatu 26. Allekirjoituksena Helsingin kaupungin järjestystoimikunta, ja alla seisoi kiitos sotilaitten komitealta. Ajattelin silloin, että jos kahdeksan tunnin työaika toteutuu, niin minulle jää reilusti aikaa hankkia lisätienestejä järjestysmiehenä. Olinhan sentään kulkenut yli vuoden ajan patterityömaalle Katajasaareen laivalla joka päivä kaupungista edestakaisin ja tehnyt kymmenen tunnin päivää. Painitaustasta ja iltamien järjestysmiehenä toimimisesta tuskin olisi haittaa hakiessa.

Niinpä kävelin ensimmäiseen piiriin ja ilmoitin halukkuuteni ryhtyä järjestysmieheksi iltaisin ja viikonloppuisin. Piirin kansliassa näytti olevan hieman sekasortoinen tunnelma. Kun olin antanut nimeni ja osoitteeni kirjurille huomasin, että tiskin takana oleva ovi avattiin voimalla ja ulos tuli kolme vihaisen näköistä miestä. Yksi heistä näytti olevan tuttu poliisi, jonka olimme enon kanssa tavanneet yli kaksi vuotta sitten Kaisaniemessä.

Poliisi vilkaisi minua ohi mennessään ja kun hänkin näytti muistavan minut, niin seisahtui viereeni.

– Ei muuta kuin vanhat pois ja uudet tilalle, poliisi puhisi vihaisen näköisenä.

Ihmettelin miksi poliisi minulle raivoaa, mutta en ehtinyt kysyä, kun miehet jo painelivat ulos ovesta. Myöhemmin ymmärsin, että vanhat poliisit katkeroituivat kun heidät syrjäytettiin samalla kun työväenmiliisi perustettiin ja uusia otettiin tilalle jäsenkirjalla, ilman mitään poliisikokemusta. Enolta kuulin myöhemmin, että Kaisaniemestä tuttu poliisi oli syksyllä lähtenyt Saksanniemeen koulutettavaksi niin kuin moni muukin erotettu poliisi.

Minulle sanottiin, että seuraavana lauantaina voisin tulla yövuoroon. Kun sitten tulin ilmoittautumaan palvelukseen minulle lykättiin käteen puinen pamppu ja H-kirjaimella koristettu käsivarsinauha. Partiointikaverikseni sain nuoren ylioppilaan. Katsoimme alkuun hieman hämillään toisiamme, mutta kun on kerran leikkiin ryhtynyt, niin läksimme kadulle heilutellen ainoaksi aseeksemme annettua ”Tokoin tuolinjalkaa”.

Yö sujui rauhallisesti ja meillä oli aikaa jutella. Ylioppilas kertoi opiskelevansa oikeustieteellisessä ja hankki nyt miliisinä sekä opiskelurahoja että kokemusta järjestyksenpidosta. Hän ei oikein ymmärtänyt, mitä työväestö ajoi vaatimuksillaan takaa.

– Parempaa tulevaisuutta, työtä, palkkojen nousua ja työajan lyhentämistä, valistin. Siihen ylioppilas ei enää sanonut mitään.

Rauhoittelimme muutamaa tilannetta, kun humalaiset venäläiset ja kapakoista ajuria odottavat porvarispojat kävivät suukopua, mutta ketään ei tarvinnut viedä piiriin. Vuoron päätteeksi oikein kättelimme ja toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Myöhemmin en enää ylioppilasta miliisihommissa nähnyt.

Järjestysmiehissä oli sen sijaan paljon tuttuja. Painija Jalmari Tyllinen oli vähän leuhkana siitä, että oli päässyt autonkuljettajaksi itse Lauri af Heurlinille.

– Töölön pankin talosta sitä aina haetaan. Semmoinen juoksupoikahan minä vain olen, yritti Tyllinen näytellä vaatimatonta.

Järjestysmiehiin ei ollut vaikea saada miehiä mukaan. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen mentiin joukolla työväentalolle ilmoittautumaan ammattiyhdistyksen jäseneksi, samassa huoneessa saattoi myös ilmoittautua kaartin jäseneksi, ja melkein kaikki niin tekivätkin. Näitä miehiä me jo aiemmin järjestäytyneet työläiset aloimme kutsua ”maaliskuun miehiksi”.

***
TMT 152:2383; 171:2780-2881; 171:2794 TA; Suomi 80: Järjestysvalta horjuu Suomessa; Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet: Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar 21.-27.3.1917. Kuva miliiseistä: Helsingin Sanomat 24.3.1917. Kuva senaattoreista: Uusi Suometar 27.3.1917.