Järjestyskysymys jäytää välejä

Työväen Urheilulehden näytenumeron kansi. Kesäkuu, 1917.

Työttömyys ja pula peruselintarvikkeista pahenivat pahenemistaan elokuussa 1917 ja aiheuttivat voimakasta suuttumusta erityisesti työväestön keskuudessa. Eduskunnan hajottaminen oli ”taantumuksen isku” ja Työmiehessä sen vihjailtiin olevan porvarien juoni. Äänenpainot kovenivat puolin ja toisin. Työmiehessä otsikoitiin 10.8.1917 seuraavasti: ”Hillitöntä luokkataistelua. Köyhälistöä näännytetään nälkään. Elintarvikekapitalistien voitonhimo on sammumaton.”

Kirjaltajain lakko oli päättynyt kaksi päivää aikaisemmin. ”Nyt porvarilehdistö pääsee taas suoltamaan propagandaansa.” Toisella puolen asiat nähtiin eri tavalla. Sosialidemokraattien katsottiin sallivan ja antavan hiljaisen suostumuksensa kaikille sille anarkialle ja huliganismille, mikä kaduilla näytti vellovan. Erityinen piikki lihassa oli sosialistien ehdottomuus pitää järjestysvalta työväestön käsissä. Työväenmiliisi nähtiin täysin hyödyttömänä ja puolueellisena laitoksena. Porvaripuolella kaipailtiin lujaa järjestysvaltaa, joka vaikka asevoimin estäisi heidän mielestään lainvastaiset mellakat.

Mellakoita tosiaan riitti elokuussa 1917. Lauantai-iltana 11.8.1918 puhkesivat Helsingissä voimellakat. Voin säännöstelyyn ja rajahintoihin tyytymättömät ihmiset kuljettivat varastoista 180 dritteliä voita kauppoihin ja pakottivat kauppiaat myymään ne viiden markan kilohintaan, minä katsottiin olevan oikeudenmukainen rajahinta. Kansanliike jatkui sunnuntaina, jolloin Kauppatorilla pidettiin kiihkeitä kokouksia. Maanantaina useilta työpaikoilta, mukaan lukien Fredriksbergin konepajalta, marssivat työntekijät mielenosoituslakkoon. Voikellarien avaimet oli jätetty miliisipäällikkö Kustaa Rovion vartioitavaksi, joka kehotti voikokousta kääntymään senaatin puoleen. Hän hälytti itse elintarvikeasioista vastaavan senaattori Väinö Vuolijoen kaupunkiin. Valittu lähetystö sai Vuolijoelta tiedon, että voivarastojen avaimet on luovutettu elintarvikelautakunnalle ja tullaan voita jakamaan heti 200 grammaa henkeä kohti viiden markan kilohintaan. ”Samalla ilmoitti senaattori Vuolijoki lähetystölle, että hän tulee eroamaan. Tieto tästä otettiin torilla vastaan myrskyisin suosionosoituksin.”

Voimellakoista oli hädin tuskin toivuttu, kun yöllä 14.8.1917 alkoi kunnallislakko, joka päättyi kuitenkin jo saman päivän iltana. Lakon seurauksena vain Työmies ilmestyi keskiviikkona 15.8. Järjestysmiesten partio oli valvonut muiden lehtien toimituksissa, että lehtiä ei varmasti tehdä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui perjantaina 17.8. käsittelemään monia ajankohtaisia asioita kuten työttömyyskysymystä. Viikolla virinneiden torikokousten huumassa lähti joukko mielenosoittajia vaatimaan asiain nopeaa käsittelyä. Miliisit eivät saaneet vihaista väkijoukkoa hajaantumaan, ja Pörssitalolla kokoustaneet valtuutetut jäivät taloon panttivangeiksi. Paikalle hyökkäsi myös venäläisiä sotilaita. Tilanne oli uhkaava. Puolen yön maissa miliisipäällikkö Kustaa Rovion organisoima ratsumiliisi yhdessä valkoisilla käsivarsinauhoilla varustetun miesjoukon kanssa rynnisti paikalle ja sai mielenosoittajat hajaantumaan sekä valtuutetut vapaiksi kello yksi lauantain vastaisena yönä. Valkonauhat perustivat seuraavana päivänä Helsingin suojeluskunnan.

Lauantaina aamupäivällä Senaatintorille kerääntyi vielä tuhanteen nouseva kansanjoukko, joka arvosteli miliisin menettelyä edellisen päivän Pörssitalon mellakan hajottamisessa. Miliisi sai kuitenkin tilanteen haltuunsa ja levottomuudet kuivuivat siltä osin kokoon.

Hallitsemattomat mellakat olivat pelästyttäneet työväenliikkeen johdon huomaamaan, että he eivät pystyneet kontrolloimaan vihaisia väkijoukkoja. Puolusteltiin hieman häpeillen, että väkivallantekoihin ovat syypäitä pääosin järjestäytymättömien työläisten huligaaniaines, ei järjestäytynyt työväki. ”Pörssitalon mellakoitsijat olivat etupäässä nuoria miehiä, jotka eivät omaa sosialidemokraattista maailmankatsomusta. Joukon suurimman osan muodosti enemmän tai vähemmän sakilaisuuteen vivahtavaa väkeä raaimman melun ylläpitäjänä.” Järjestäytyneellä työväellä oli lehden mukaan velvollisuus toimia työväestölle arvokkaalla tavalla.

Isoeno Anton lienee ollut mukana ainakin voimellakoissa, kun järjestysmiehet valvoivat voin kuljetusta ja myyntiä. Mellakoiden alkaessa lauantaina 11.8.1917 oli hänellä kuitenkin muuta puuhaa, nimittäin valvoa järjestystä Työväen Urheilulehden hyväksi järjestetyssä suuressa kansanjuhlassa.

Työväen Urheilulehden näytenumero ilmestyi kesäkuussa. Minä tietysti hankin sen itselleni ja ostin vielä toisen kappaleen enollekin. Sofia-täti vähän nyrpisteli lehdelle, koska sen kannessa komeili kuva patsaasta, missä kaksi alastonta miestä painivat keskenään.

– Se on joku vanha reikkalainen tapa, valistin.

Ola Fågelberg eli Fågeli, minua pari vuotta nuorempi taiteilija, oli valittu Työväen Urheilulehden päätoimittajaksi. Fågeli oli lahjakas juoksija ja monet kilpailut voittanut mies, vaikka liittyikin varsinaiseksi jäseneksi Jyryyn vasta minun jälkeeni, huhtikuussa 1917. Hän se meille miehille kertoi reikkalaisten tavasta kuvata kauniita, alastomia ihmisvartaloita, kun juhlimme työväentalolla lehden ensimmäisen numeron ilmestymistä.

Ola Fågelberg on varsinaiselta ammatiltaan taiteilija. Hän paljasti meille, että Helsingin kaupungin järjestyspäällikkö ja järjestystoimikunta olivat tilanneet häneltä ehdotuksen Helsingin poliisin uudeksi virkapuvuksi. Fågeli näytti kuviakin siitä, mitä oli piirtänyt. Virkapuvut ehdotetaan sen mukaan tehtäviksi sinisestä seviotista siviilipukujen malliin. Keväällä ja syksyllä käytettäisiin lyhyttä takkia, jossa on kaksi riviä kiiltonappeja. Talvella tulisi lisäksi päällystakki, myöskin siviilimallia. Kesäisin käytettäisiin seviottitakin sijasta samanmallista valkoista liinatakkia. Takin ja päällystakin rinnassa olisi järjestysmiehen numero sekä vasemmassa käsivarressa kirjaimet H.P, sinisissä takeissa valkoiset ja päinvastoin. Napit olisivat hopeoidut ja koristetut Suomen Leijonalla. Kesäisin käytettäisiin purjehdusmallista päähinettä, talvella korville kääntyvää nahkalakkia. Aseistukseen kuuluisi kumipamppu ja browninki.

Vaatetus näytti hyvin komealta, mielelläni olisin sellaisiin itsekin pukeutunut. Ehdotus näytti kuitenkin haudatun sen myötä, kun järjestyskysymystä ei saatu ratkaistua. Miliisi kulki edelleen siviilivaatteissaan ja heidät tunnisti miliiseiksi vain punaisesta käsivarsinauhasta, jossa oli valkoinen H-kirjain.

Ola Fågelbergin aloitteesta kuusi helsinkiläistä urheiluseuraa järjestivät Hakasalmen puistossa suuren kansanjuhlan Työväen Urheilulehden hyväksi lauantaina 11.8. Ohjelma alkoi viideltä, mutta meidän järjestysmiesten haluttiin saapuvan paikalle jo puoli neljältä. Kaupungilla oli näemmä taas jotain liikehdintää, mutta velvollisuus kutsui.

Kansanjuhlan ohjelmassa oli paljon tuttua tavaraa. Oli soittoa, voimisteluesityksiä, ja hauskoja kilpailuja. Uutuutena saimme nähdä herra V. Sireniuksen steppaustanssia. Hän sai raikuvat aplodit. Myös seurojen valiojoukkueiden yhteinen telinevoimisteluesitys oli komeaa katseltavaa. Seurainvälinen porkkanajuoksu poikaosastoille sai serkkutytöt tivaamaan, että miksi tytöt eivät saaneet osallistua. Siihen en osannut vastata muuta kuin, että sitä ei katsottu tytöille soveliaaksi lajiksi. Porkkanajuoksun osanottajissa oli mukana Kiistan Tenavat, Visan Vesat sekä Jyryn ja Toverien poikaosastot. V. ja U. seura Toiveella ei ollut omaa poikajoukkuetta. Lopuksi oli tietysti tanssia.

Sunnuntai-aamuna oman järjestysjoukkueen miehet kulkivat koputtamassa oviin ja hoputtamassa Senaatintorille kokoukseen. Edellisiltana oli Valion varastoista haettu voita ja pakotettu kauppiaat myymään sitä alle rajahinnan. Maanantaina keskeytimme työt Fredriksbergin konepajalla ja marssimme porukalla, järjestäytyneissä riveissä tietenkin, Senaatintorille, missä sadateltiin kovin sanoin elintarvikekurjuutta ja siihen syyllisiä.

Voista oli kova pula, vaikka tiedettiin, että voita oli kyllä Valion varastot täynnä

– Voita lähetetään varastosta vaunukuorimittain Pohjanmaalle ja dritteleittäin sitä tuodaan kotiin työajan jälkeen, huhuttiin.

Tämä aiheutti suuret voimellakat. Kansa teki suuren mielenosoitusmarssin Valioon ja tyhjensi varastot. Sitten annettiin voita myytäväksi 200 grammaa henkeä kohti. Varaston valtaajia syytettiin ryöstäjiksi, mutta ei sitä ryöstöksi voi sanoa, koska voi ostettiin rahalla. Turussa asiat hoidettiin eri tavalla, siellä voita jaettiin ilmaiseksi väkijoukolle.

Kaiken kuohunnan keskellä olin vähän kateellinen konepajan Lauri Lomalle, jonka kotitalo sijaitsi pyöräilymatkan päässä Mäntsälässä.

– Kun lauantaina kahdelta lähden työmaalta polkemaan kotia kohden, niin kuudeksi ennätän saunaan. Kotitorpan aittaan ei kaupungin melu kuulu ja hyvin nukuttaa, Loma kehui.

***
Pääasialliset lähteet; TMT 152:2383 TA; Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar, elokuu 1917; Samu Nyström: Helsinki 1914- 1917. Toivon, pelon ja sekasorron vuodet. Minerva 2013. Artikkelikuva: Taavetti Järveläiselle kuulunut miliisin käsivarsinauha; Kuva: Työväen Urheilulehden kansi, kesäkuu 1917.

Poliisi pois, miliisi tilalle

Venäjän maaliskuun vallankumouksessa vallan ottanut väliaikainen hallitus lopetti ensitöikseen keisarillisen poliisilaitoksen. Saman tien kaatui keisarin alainen poliisilaitos myös Suomessa. Poliiseihin liittyi mielikuva sotilaspoliisin, santarmin urkkijana, jotka vakoilivat sekä jääkärien etappiteitä että sosialidemokraattisen puolueen toimintaa. Silti ihmetyttää järjestysvallan täydellinen kaatuminen Suomessakin heti kun keisari Nikolai II:n kruunusta luopumisesta tuli tieto.

Joka tapauksessa Helsingin kaupungissa järjestystä ryhtyi 22.3.1917 hoitamaan niin sanottu järjestystoimikunta. Toimikuntaan kuului kahdeksan työväestön edustajaa, kaksi edustajaa venäläisten sotilaiden komiteasta ja kolme kaupunginvaltuuston edustajaa. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin lakitieteen kandidaatti Lauri af Heurlin.

Operatiivisen toiminnan järjestysosasto jakaantui keskusasemaan ja neljään piiriin jotka olivat entiset poliisipiirin alueet kuitenkin niin, että neljänteen piiriin kuuluivat myös Hermanni ja Vanhakaupunki, joissa aikaisemmin oli vain omat vartiokonttorit. Kullakin asemalla oli neljä piiriesimiestä, joista kaksi työväenjärjestöjen edustajaa, yksi entinen ylikonstaapeli ja yksi ylioppilas. Lisäksi järjestysosaston sisälle oltiin perustamassa erityistä raittiuden valvomista hoitavaa osastoa. Siveys- ja ratsuosaston sekä etsivän osaston toiminnan tulevaisuus jatkossa jäi avoimeksi.

Keskusaseman ylikonstaapeleista otettiin uudelleen palvelukseen kaikki, miehistöstä alkuun ei ketään. Piireissä jätettiin kustakin muutama ylikonstaapeli ja 14-16 konstaapelia ottamatta uudelleen palvelukseen. Kaikkiaan 190 entistä konstaapelia otettiin uuden järjestysosaston palvelukseen, mikä oli vain noin kolmasosa koko entisestä poliisivoimasta. Järjestäytyneestä työväestöstä otettiin 302 järjestysmiestä ja ylioppilaita 85.

Ensimmäiset vartiot alkoivat toimia torstaina 22. maaliskuuta alkaen kello viideltä iltapäivällä, yksi vartiovuoro kesti neljä tuntia kerrallaan.

Samaan aikaan kun järjestyslaitosta organisoitiin uudelleen, käytiin Suomessa hallitusneuvotteluja. Neuvottelut karahtivat kerran jo karille, mutta niitä saatiin jatkettua niin, että Oskari Tokoi saattoi vihdoin 24.3. jättää ehdotuksen uuden senaatin kokoonpanosta kenraalikuvernöörinvirkaa hoitavalle vapaaherra S. A. Korffille. Korff matkusti seuraavan illan pikajunassa Pietariin mukanaan senaattoriehdokkaiden luettelo, joka piti siellä vielä vahvistaa.

Lisälehtiä julkaisemalla Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar saivat uutisen uuden senaatin ehdokaslistasta jo saman päivän aikana lukijoidensa tietoon. Työmiehellä ei lisälehtiin ollut varaa tai mahdollisuutta, joten se jäi uutistaistossa säännöllisesti häviölle. Tieto uuden senaatin muodostamisesta julkaistiin vasta sen seuraavan päivän 25.3. numerossa vieläpä virheellisellä tiedolla, että senaatissa olisi seitsemän porvaripuolueen ja viisi sosialistien edustajaa, kun tosiasiassa jako oli puolet ja puolet. Tästä sai Uusi Suometar aiheen irvailla Työmiehelle ja kummastella lasketaanko Väinö Voionmaa nykyään porvarilliseksi sen vuoksi, että hän ei kuulunut sosialidemokraattiseen puolueeseen vaikka oli ilmoittanut hyväksyvänsä sen ohjelman. ”Porvarillisten puolelta oli nimenomaan pyydetty sosialisteja ottamaan kuudenneksi mieheksi uuteen senaattiin joku heidän puoluejärjestöönsä muodollisestikin liittynyt henkilö, mutta sosialidemokraattiset neuvottelijat eivät tahtoneet vaihtaa hera Voionmaata toiseen.”

Suvun perimätietona on kulkenut, että Anton Vilén olisi ollut ”ratsupoliisina Helsingissä”, mutta todellisuudessa hän kuului järjestysmiehiin, joista syksyllä 1917 muodostettiin järjestyskaarteja.  Mitään tarkempaa tietoa ei ole siitä, kuinka paljon yhteistyötä kunnallinen järjestysmiliisi ja ammattiosastoittain järjestäytyneet järjestysmiehet, myöhemmin järjestyskaarti Helsingissä tekivät. Muistitiedon mukaan yhteistyötä oli paljon.

Huomasin 21.3. Työmiehessä ilmoituksen, missä haettiin henkilöitä, jotka ovat halukkaita ryhtymään järjestysmieheksi Helsingin kaupungissa. Ilmoittautumaan pyydettiin poliisikamariin, Aleksanterinkatu 26. Allekirjoituksena Helsingin kaupungin järjestystoimikunta, ja alla seisoi kiitos sotilaitten komitealta. Ajattelin silloin, että jos kahdeksan tunnin työaika toteutuu, niin minulle jää reilusti aikaa hankkia lisätienestejä järjestysmiehenä. Olinhan sentään kulkenut yli vuoden ajan patterityömaalle Katajasaareen laivalla joka päivä kaupungista edestakaisin ja tehnyt kymmenen tunnin päivää. Painitaustasta ja iltamien järjestysmiehenä toimimisesta tuskin olisi haittaa hakiessa.

Niinpä kävelin ensimmäiseen piiriin ja ilmoitin halukkuuteni ryhtyä järjestysmieheksi iltaisin ja viikonloppuisin. Piirin kansliassa näytti olevan hieman sekasortoinen tunnelma. Kun olin antanut nimeni ja osoitteeni kirjurille huomasin, että tiskin takana oleva ovi avattiin voimalla ja ulos tuli kolme vihaisen näköistä miestä. Yksi heistä näytti olevan tuttu poliisi, jonka olimme enon kanssa tavanneet yli kaksi vuotta sitten Kaisaniemessä.

Poliisi vilkaisi minua ohi mennessään ja kun hänkin näytti muistavan minut, niin seisahtui viereeni.

– Ei muuta kuin vanhat pois ja uudet tilalle, poliisi puhisi vihaisen näköisenä.

Ihmettelin miksi poliisi minulle raivoaa, mutta en ehtinyt kysyä, kun miehet jo painelivat ulos ovesta. Myöhemmin ymmärsin, että vanhat poliisit katkeroituivat kun heidät syrjäytettiin samalla kun työväenmiliisi perustettiin ja uusia otettiin tilalle jäsenkirjalla, ilman mitään poliisikokemusta. Enolta kuulin myöhemmin, että Kaisaniemestä tuttu poliisi oli syksyllä lähtenyt Saksanniemeen koulutettavaksi niin kuin moni muukin erotettu poliisi.

Minulle sanottiin, että seuraavana lauantaina voisin tulla yövuoroon. Kun sitten tulin ilmoittautumaan palvelukseen minulle lykättiin käteen puinen pamppu ja H-kirjaimella koristettu käsivarsinauha. Partiointikaverikseni sain nuoren ylioppilaan. Katsoimme alkuun hieman hämillään toisiamme, mutta kun on kerran leikkiin ryhtynyt, niin läksimme kadulle heilutellen ainoaksi aseeksemme annettua ”Tokoin tuolinjalkaa”.

Yö sujui rauhallisesti ja meillä oli aikaa jutella. Ylioppilas kertoi opiskelevansa oikeustieteellisessä ja hankki nyt miliisinä sekä opiskelurahoja että kokemusta järjestyksenpidosta. Hän ei oikein ymmärtänyt, mitä työväestö ajoi vaatimuksillaan takaa.

– Parempaa tulevaisuutta, työtä, palkkojen nousua ja työajan lyhentämistä, valistin. Siihen ylioppilas ei enää sanonut mitään.

Rauhoittelimme muutamaa tilannetta, kun humalaiset venäläiset ja kapakoista ajuria odottavat porvarispojat kävivät suukopua, mutta ketään ei tarvinnut viedä piiriin. Vuoron päätteeksi oikein kättelimme ja toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Myöhemmin en enää ylioppilasta miliisihommissa nähnyt.

Järjestysmiehissä oli sen sijaan paljon tuttuja. Painija Jalmari Tyllinen oli vähän leuhkana siitä, että oli päässyt autonkuljettajaksi itse Lauri af Heurlinille.

– Töölön pankin talosta sitä aina haetaan. Semmoinen juoksupoikahan minä vain olen, yritti Tyllinen näytellä vaatimatonta.

Järjestysmiehiin ei ollut vaikea saada miehiä mukaan. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen mentiin joukolla työväentalolle ilmoittautumaan ammattiyhdistyksen jäseneksi, samassa huoneessa saattoi myös ilmoittautua kaartin jäseneksi, ja melkein kaikki niin tekivätkin. Näitä miehiä me jo aiemmin järjestäytyneet työläiset aloimme kutsua ”maaliskuun miehiksi”.

***
TMT 152:2383; 171:2780-2881; 171:2794 TA; Suomi 80: Järjestysvalta horjuu Suomessa; Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehdet: Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar 21.-27.3.1917. Kuva miliiseistä: Helsingin Sanomat 24.3.1917. Kuva senaattoreista: Uusi Suometar 27.3.1917.