Ali Aaltonen teloitettiin todennäköisesti 11.5.1918

Uusimaa-lehdessä 13.5.1918 julkaistu väärä tieto Ali Aaltosen kuolemasta.

Uusi Suometar tiesi kertoa 16.5.1918, että punaisen kaartin aikaisempi ylipäällikkö Ali Aaltonen oli pidätetty 11. toukokuuta 1918 Hollolan pitäjän Miekkiön kylässä ja tuotu sieltä Hennalan vankikasarmille, missä hänet jätettiin sotilasviranomaisten tutkittavaksi ”ja lienee jo saanut tuomionsa”.

Tieto Ali Aaltosen pidätyksestä julkaistiin eri sanomalehdissä toukokuun aikana. Joissain lehdissä kerrottiin ylimalkaisesti hänen tuleen pidätetyksi Lahden seudulla, yhdessä hänet oli tietojen mukaan surmattu Viipurissa. Hollolan Miekkiö on kuitenkin todennäköisimmin oikea tieto, sen vahvistaa SKS:n Perinteen ja nykykulttuurin arkiston (entisen Kansanrunousarkiston) 1918-kokoelmissa oleva muistelma (U.E. Mäkelä Sidos 17, s. 180) missä kerrotaan muistakin metsissä piileskelleistä miehistä ”kuten Ali Aaltonen”, jonka onnistui piileskellä pari viikkoa ja saatiin sitten kiinni ”Miekkiön kylästä erään ulkorakennuksen ullakolta, missä oli käynyt vakituisesti yöpymässä”. Jonkun on täytynyt käräyttää Ali Aaltonen, huomatessaan tämän hiipivän yösijoilleen. Mitenkähän ulkorakennuksen omistajalle kävi? Onkohan hän tiennyt ja hyväksynyt Aaltosen yöpymiset? Ruokaakin hän on jostain saanut, ehkä samalta isäntäväeltä, jonka nurkissa hän piileskeli. Ali Aaltonen ei siis jäänyt kiinni jo Nastolassa Villähteen rautatieasemalla, niin kuin on siellä, täällä nähty väitettävän.

Lahden Sotavankilan johtaja K.E. Viljanen on pari vuosikymmentä tapahtumien jälkeen muistellut Ali Aaltosen pidätystä. Hänen mukaansa kaksi teini-ikäistä poikaa, iältään noin 10-12 ja 14, olisivat yllättäneet Aaltosen nukkumasta tallin ylisiltä, pidättäneet hänet ja lähteneet marssittamaan kohti Lahtea. Viljanen kertoo sattumalta tulleensa paikalle, tunnistaneensa Ali Aaltosen ja ottaneen tämän haltuunsa. Viljanen kertoo myös alustavasti kuulustelleensa Aaltosta, mutta kuulustelupöytäkirjaa ei ole löytynyt arkistoista. Viljanen vahvistaa kertomuksessaan, että virolainen majuri olisi hänen poissa ollessaan vienyt Aaltosen ja ampunut tämän (Viljasen kertomus: Yksityisarkisto. Eino I. Parmanen. Kansio X, KA.)

Kalm joukkoineen vastasi tuolloin Lahden vankileirin vartioinnista. Kaikki muut korkea-arvoiset punakaartin päälliköt ja poliitikot olivat jo ennättäneet paeta Venäjälle. Ali Aaltonen oli varmasti herkullinen saalis ja Hans Kalm oli hänestä varmasti henkilökohtaisesti kiinnostunut. Mitään lehtiartikkelissa mainittua ”sotilasviranomaisten tutkintaa” tuskin järjestettiin. Aaltonen lienee kohdannut loppunsa vangitsemispäivänään tai korkeintaan seuraavana, ilman mitään sen tarkempia tutkimuksia. Ali Aaltosen kuolemasta on lukuisia eri versioita. Jokaisessa niissä hän kohtaa kuolemansa tyynesti.

Erikoisin tieto Aaltosen kohtalosta julkaistiin Uusimaa-lehdessä 13.5.1918 otsikolla ”Ali Aaltosen loppu.”: ”Punaisten päällikön Ali Aaltosen väitetään kaatuneen Vilppulassa helmikuussa. Tampereen valloituksen jälkeen kertoivat erään punaisten panssarijunan miehet Aaltosen olleen mukana junassa, mutta että hän oli menettänyt päänsä kurkistaessaan ulos junan ikkunasta. Vilppulassa olikin nähty erään pääkopan yläosa hattuineen, joka oli tipahtanut panssarijunasta ja joka merkeistä päättäen oli ollut jonkun ylemmän päällikön omaisuutta. Kuuluisan päällikkönsä Karjalaisen kuuluvat itse surmanneen.”

Makaaberin jutun taustalla on varmasti kirjassani ”Punaisten panssarijuna 1918” kerrottu panssarijunan nro 1 ensimmäisen päällikön Armas Toivosen kuolema 22.2.1918. Hän oli noussut tähystämään Vilppulan suuntaan, mutta joko kielivaikeuksista tai viestin katkeamisketjusta johtuen junan venäläinen tykkimies laukaisi tykkinsä juuri samaan aikaan ja ampui Toivoselta pään irti. Tykillä olisi ollut mahdoton ampua ikkunasta ulos kurkistavan henkilön päätä, eikä taistelutilanteessa panssarijunissa edes ollut mukana henkilökuljetusvaunuja. Armas Toivosen kuolema näkyy piikkinä muistitiedoissa, missä peräti kolmessa asia mainitaan. Tarkimmin isoenoni Antonin Työväen arkistoon lähettämissä muistelmissa (TMT 152:2383 TA), eikä ihme, olihan Anton tapauksen silminnäkijä. Muissa tieto on toisen käden tietoa, kuten lehtijutussakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *